Jälleen yksi lukuvuosi

Huomenna on kouluvuoden viimeinen päivä. Osa juhlii enemmän ja riehakkaasti ja osa hillitymmin. Osa ei juhli lainkaan, vaan edessä on pitkä kesä ilman koulun tuomaa turvallista rytmitystä. Osa unohtaa autuaasti koulun kesän ajaksi ja sen ohjeen annan oppilailleni. Unohdan itsekin, kunhan ensin unissani teen työt loppuun.

Todistuksen lisäksi olisi mahtavaa antaa aimo annos itsetuntoa, itsetuntemusta ja hyväksyntää itseä kohtaan. Tahtoisin antaa uskoa elämään ja kykyä haaveilla. Toivoisin, että jokaisella olisi edessä rentouttava kesä uusine kokemuksineen ja elämyksineen. Olisi eri hienoa, jos syksyllä kouluun palaisi levolliset ja levänneet lapset valmiina sinnittelemään ja oppimaan uutta.

Olen ilahtuneena huomannut, että todistusten lisäksi keskitytään aina vain enemmän huomioimaan lapsen persoonaa ja vahvuuksia. Ihmisyyttä ja kykyjä, joita ei kokein voida arvioida. Lapsi on yksilö, joka on onnistunut siinä kaikkein tärkeimmässä asiassa, lapsena ja ihmisenä olemisessa. Kuka jakaa diplomeja ja kuka ruusukkeita. Toinen kirjoittaa kortin ja toinen pukee ajatuksensa runon muotoon. Yhtä kaikki, on ilahduttavaa, että yhä useampi lapsi huomataan ihmisenä, ei numerona paperille painettuna.

Meidän luokassa on keskitytty koko vuoden ajan kehumiseen ja hyvän huomaamiseen. Vahvuuksia on etsitty ja niitä on nimetty. Omia oppimisen taitoja on ansiokkaasti havaittu. Olemme todella keskittyneet sanoittamaan tunteita ja ihastelleet kykyä tuntea niitä. Olemme pohtineet mitä tehdä tunteiden vyöryessä ja oppineet keinoja sietää erilaisia tuntemuksia. Olemme löytäneet sanoja eri tilanteisiin. Olemme täyttäneet monta tarrapohjaa. Jokainen liimattu tarra on merkki jostain onnistumisesta, jokaisesta sinnittelyn hetkestä, jokaisesta suunnan muutoksesta ja jokaisesta yrittämisestä. On mielettömän hienoa ollut havaita, että visuaalisesti ilmaistu kiitos yrityksestä, saa lapsen yrittämään uudelleen, vaikka ei ehkä aluksi olisi tahtonut. Tarrapohjia kertyi lukuvuoden aikana jokaiselle useita ja ne kulkivat repuissa kotiin jatkoihastelun kohteiksi. Kehumalla kasvaa hyvää. Hyväksymällä eri tunteita kasvaa ihania lapsia. Ymmärtämällä eri vahvuuksia löytyy uusia keinoja tehdä omaa oppimista näkyväksi. Yksi piirtää, toinen puhuu ja kolmas rakentaa.

Olemme aika ajoin laittaneet sivuun ops:n, kirjat, lukujärjestyksen ja muut kouluun yleisesti liitetyt asiat. Niiden sijaan olemme tarttuneet hetkiin kiinni. Olemme puhuneet, keinuneet, syöneet Brunbergin suukkoja, ryystäneet kaakaota, pelanneet Älypäätä yrittäen saada aikaan uuden ennätyksen. Karvamatovauva on ollut iso osa luokkamme hauskaa ja erilaista tapaa työskennellä ja oppia. Kerta kaikkiaan ihana pieni karvapallo ja isoksi iloksi paisunut juttu. Karviksen tarina jatkunee….

Minkä arvosanan antaisin itselleni? Kuka arvioi minun työni? Ihan sama, sillä koen onnistuneeni. Olen sinnitellyt, käyttänyt vahvuuksiani ja oppinut uutta. Olen tehnyt parhaani ja senhän pitäisi riittää. Olen ollut välillä tosi hyvä, välillä keskinkertainen ja joissain tilanteissa olisin tarvinnut vielä harjoitusta. Olen ollut ihminen kaikkine puolineen. Olen ollut riittävä.

Toivotan siis oppilailleni hyvää kesää. Toivotan tiimilleni hyvää kesää. Ilman heitä emme olisi onnistuneet niin hyvin, kuin nyt olemme onnistuneet. Hyvää kesää toivon oppilailleni ja heidän perheilleen.

Hyvää kesää ihan kaikille ja kehukaa toisianne ja nähkää hyvä, myös itsessänne!