Joku muu
Ihan kuin joku muu eläisi minun elämääni. Joku muu, jonka edesottamuksia saan seurata ja tarkkailla. Istun omassa elokuvateatterissa ja olen varannut sopivan määrän syötävää, viisi salmiakkitikkaria ja pullon lähdevettä, koska hiilihapotetut juomat menevät nenään, kuplii ja pahimassa tapauksessa tulee röyhtäisy. Se ei ole suotavaa, ei edes omassa yksityisessä elokuvateatterissani. Ensi-ilta on ollut jo ajat sitten ja punaisella matolla kuljin ihan yksin ja raahasin tavaroita uuteen kotiin, seurana Toitsku ja tehty muuttoilmoitus.
1. Näytös.
Miesystäväni, jota kuulemma yhteen muuton jälkeen kutsustaan avopuolisoksi, on osoittautunut sitoutuneeksi kumppaniksi. Olen kuulemma juuri se, jonka hän haluaa ja täydellinen tällaisena. Juu, juuri sitä mitä jokainen nainen haluaakin rakkaimmaltaan kuulla. Huomioi, tuo jopa kukkia ja kestää sen, että olen työtön opiskelija. Hyvä näin, olenkin halunnut sitoutua, vakiintua ja olla rakastettu. Sitten erään kerran tuli keskustelun aiheeksi eläkkeellä olo. Juu, sellainenkin aika koittaa. Kuulemma vietämme sen yhdessä, omassa kodissa ja elämästä ja toisistamme nauttien. Ei mene jakeluun, että puhumme myös minun elämästä. Tuo mies oikeasti haaveilee eläkeajasta, nyt jo ja näkee sen kirkkaana yhteisenä aikana. Elokuvissa ja muiden parisuhteissa suunnitellaan yhetistä aikaa, ei minun. Ulkopuolisesti asiaa tutkiessa juttu on itsestään selvä, mutta minun keskusmuistini on vasta prosessointivaiheessa.
2. Näytös
Auto. Minun itsenäisyyteni mitta. Olenhan sen itse ostanut, autokaupoilla käynyt ilman miestä. Potkin asiantuntevasti renkaita ja kerroin myyjälle, että tuttavapiiriini kuuluu lukematon määrä jääkaappi-pakastin-yhdistelmä kokoisia miehiä, ihan vaan siltä varalta, että tulisin huijatuksi. En tullut ja sen on moni todistanut. Toitsku kulkee. Uudessa parisuhteessani, toisin sanoen avoliitossani, ei tarvita kahta autoa. Onneksi ei tarvinnut myydä minun autoa vaan miehen pieni kaasukäyttöinen Fiat löysi uuden kodin. Hienoa, rahaa säästyy. Tulin vain huomanneeksi, että minun autostani tuli kaupan myötä meidän auto. Nyt suunnittelemme ostavamme yhdessä uuden auton. Me. Aikuisissa suhteissa puhutaan aamukahvipöydässä siitä, että on Toyota vai Nissan sopiva merkki. Ja nyt minä huomaan puhuvani asiasta ihan kuin se olisi normaalia ja olisin siihen muka tottunut. Yhdessä, hitto soikoon. Ja kyllä uusi yhteinen automme saa olla kaasukäyttöinen, mutta värin määrän minä.
Väliaika, jolloin käydään vessassa, tankataan pulloon lisää vettä, hanavesi käy ja avataan viimeinen tikkari.
3. Näytös
Kun suunnittelimme yhteen muuttoa tuli puheeksi se, että kelpaako mieheni asunto vai pitääkö muuttaa. Miksi pitäisi muuttaa? Siksi, että naiset kuulemma haluavat usein etsiä sen yhteisen ja yhdessä etsityn lemmenpesän. Hulluutta ajattelin ja sanoinkin ja nyt olemme sisustaneet kotimme molempien mielen mukaisesti. Haittapuolena oli Ikeassa käynti, eikä edes yksi kerta riittänyt. Kävin siellä jopa yksin, eksyin, mutta en purskahtanut itkuun. No, tähän asumiseen olen jo hieman tottunut. Mies alkoi varoittamatta puhumaan yhteisestä omistusasunnosta. Onneksi olin juuri nielaissut kahvin, koska yskin kovasti. Liekö flunssa alkamassa? Istun muka kuin mitään outoa ei olisi sanottu ja änkytän, että ei mulla ole rahaa ja täytyykö sellaista vielä edes ajatella ja eikös näin ole hyvä ja ja ja… Huomaan hetken kuluttua lämpeneväni ajatukselle ja mahdollisuudelle, että näin voisi oikeasti käydäkin. En ole koskaan kenenkään aiemman kumppanin kanssa käynyt vastaavaa keskustelua, joten oikeat sananmuodot ja termistö ovat hukassa. Taas naurattaa, koska tunnen itsen yht´äkkiä aikuiseksi, joka ihan tavanomaisesti suunnittelee omistuasunnon hankkimista. Jestas sentään, taitaa tämä mies olla tosissaan.
4. Näytös
Lapset, siis yhteiset. Keskustelu on lyhyt. Mieheni tuumaa, että olisi söpöä, jos meillä olisi vauva. Tokaisua seuraa syvä hiljaisuus, jonka aikana tasaan hengitystä ja mietin sopivia sanoja. Hetken kuluttua mieheni tuumaa- Herran jestas, se olisi kamalaa! Huomaan hengittäväni helpommin ja huokaan – Niin olisi. Ja ei pidä käsittää vääriin. Ipanat on ihania, mutta yhteensä niitä on meillä jo ihan tarpeeksi. Emme tarvitse meitä yhdistävää rakkauden hedelmää.
Siitä isosta A-liitosta on mieheni uskaltanut varovasti mainita. Ihan kevyesti vain, seuraten koko ajan hengitystäni ja pulssiani.
Ja esirippu laskeutuu. Istun ja tuumailen tuntemuksiani ja yritän käsittää, etä kaikki nähty on oikeasti minun elämääni. Minun ja hänen, joka on oikeasti sitoutunut ja tosissaan. Joudun pohtimaan, että tällaistako on muiden aikuisten elämä ja suhteet. Ennen kokematonta omalta osalta. Ihan kuin menisin väärässä järjestyksessä. Olen kuullut, että näin elelevät suurin osa parisuhteista ja juttelevat ihan luontevasti yhteisestä rahankäytöstä ja tulevan kesän lomamatkasta. Naurattaa ja olen kuin Liisa Ihmemaassa ja yritän kovasti ottaa asiat vakavissani, koska mies onkin nyt sellainen, että hän oikeasti puhuttuja juttuja toteuttaa. Seikkailu siis jatkuu ja jatko-osien käsikirjoitus on käynnissä. Tällä erää vain osallistun itse suunnitteluun mukaan, eikä joku muu, jota sivusta vain seurailen.