Kaksi kaasoa ja sillan rakentamista.

Pyysin kaasoikseni kahta siskoani. Tavallista ja yllätyksetöntä, niin voisi ajatella. Meidän tapauksessa siskoni ovat molemmat puolikkaita minulle ja toisilleen eivät mitään sukua. He ovat nähneet toisensa kolme kertaa.

Ensimmäinen tapaaminen oli vuosia sitten. Olin itse 16- vuotias ja tuona kesänä tapasin äitini ensimmäistä kertaa ja samalla siskoni, joka oli 12- vuotias. Siinä sitä sitten oltiin äitiä ja siskoa, ilman yhteistä historiaa ja ilman tuntemista. Tuttuja piirteitä löysin äidistäni, mutta sisko näytti vieraammalta, eri isä lienee selityksenä. Ensitapaaminen venyi odotettua pidemmäksi, joten vaatteet loppuivat kesken ja niitä oli haettava lisää. Autoon sisko sekä minä ja ratin taakse asettui äiti. Perillä meitä odotti isäni. äitipuoleni ja toinen sisko iältään kahdeksan. Puolikas hänkin, mutta hänen kanssaan meidät oli alkuun saattanut sama isä. Kiusallinen kahvihetki, kohtaaminen jota kukaan ei olisi uskonut tulevan. Kiusallinen muille paitsi meille tytöille, koska me olimme vain uteliaita.

Toinen tapaaminen vuosia myöhemmin tapahtui kauniina kesäpäivänä, joka oli samalla hääpäiväni, joka oli ensimmäiseni, mutta ei näemmä viimeiseni. Päivän virta vei mukanaan ja kohtaaminen oli sekavaa ihmisten kulkemista ja sen enempää mihinkään tilanteeseen pysähtymistä. Morsiamen roolissa en kunnolla muista kuka tuli, milloin lähti ja juttelivatko ihmiset keskenään vai keskittyivätkö hääkakun leikkaamiseen. Oletan siskojeni ainakin nähneen toisensa. Tunnistivatko, sitä en tiedä. 

Taas vierivät vuodet ja siskoni tapaavat jälleen toisensa. Tapaamispaikkana hautausmaa. Päällimmäisenä ei ole siskojen tapaaminen, ei vieraiden viihtyminen vaan suru tyttäreni viimeisestä matkasta. 

Pienempi puolikas on ollut läheisempi, johtuen yhteisestä jaetusta elämästä ja lapsuuden kodista. En ole osannut kutsua häntä siskopuoleksi vaan tunnen kokonaiseksi. Aikuisuus on vahvistanut yhteyttämme. Tiedän olevani ärsyttävä isosisko, joka katsoo oikeudekseen komennella, neuvoa ja olla ihan muuten vaan ärsyttävä. Olen myös läsnä, jos tarvitaan ja olen joutunut kohtaamaan sen tosiasian, että hän on kasvanut aikuiseksi. Ipana- nimitys ei istu enää käytäntöön, mutta en hennoisi siitä täysin luopuakaan. Ei ole asiaa, jota emme toisistamme tietäisi. Olemme eläneet samassa perheessä täysin erilaiset elämät, mutta nekään eivät ole ajaneet meitä etäälle toisistamme. 

Toinen puolikas, myös hän minua nuorempi, on taasen ollut etäisempi. Etäisyys ei oikeastaan johdu meistä. Oma rankka elämäni on osuutena ja samoin siskoni omat kovat kokemukset vaikuttavat asiaan. On vaikea rakentaa sisarussuhdetta kun yhteinen elämä on hajanaisia tapaamisia siellä täällä. Emme antaneet sen vaikuttaa ja rakensimme suhdettamme niillä eväillä, joita meillä oli. Asiaan vaikutti oma kapinani äitiäni kohtaan, osin kateus siskoni oikeudesta olla lähellä äitiäni, joka minut oli aikoinaan hylännyt. Sitten ihan vaan elämä, joka ajaa virran mukaan kulkemaan. Sitten kului 10 vuotta tapaamatta. Äidillemme kiitos, että tiesimme kaiken aikaa toistemme elämän sisällön ja kulun. Tiedän, että me molemmat välitimme toisistamme ja oli vain annettava ajan kulua. Ja aika kului. 

Tapasimme muutama kuukausi sitten. Tapaamisen ensihetkenä annetu halaus poisti vuodet väliltämme. Itku, puhdistava sellainen ja puhutu sanat, jotka olivat lempeitä ja ymmärtäviä. Kymmenen vuotta katosi. Tuo edessäni istuva nainen oli tuttu ja vaikka olimme etäämmältä seuranneet toistemme elämiä, niin ihan kuin olisimme aina olleet toisisamme kiinni. Totta on kuitenin se, että tämä siskosuhde vaatii enemmän tahtotilaa ja ajatuksella tehtävää uudistavaa rakennustyötä. Mutta hän on minun siskoni. 

Voi hyvän tähden, kun osaisin kuvata tunteita, jotka kulkevat lävitseni. Kaiken elämäni kummallisuuden ja outojen polkujen mutkissa, minulla on aina ollut siskot. He eivät vielä tunne toisiaan, mutta minun vuokseni he ovat valmiita sen tekemään. He suostuivat kaasoikseni tuntien meidän hajanaisen historian. He eivät anna yleisesti hyväksyttyjen sukulaisuussiteiden ja oletusten rajoittaa meitä. He ovat antautuneet tälle matkalle avoimin sydämin.

Kevään aikana tapaamme ja mökkeilemme me kolme aikuista naista, saunomme, juomme viiniä ja siskoni tapaavat neljännen kerran. Neljäs kerta ei jääne viimeiseksi. En kuitenkaan oleta, että he tuntevat suurta yhteyttä ja meistä tulee erottamaton kolmikko. Neljännen tapaamiskerran tarkoitus on hääsuunnitelmat, mutta arvailen siihen sisältyvän myös ajatuksia elämästä. 

Minun kaasoni ovat minun siskoni. Meidän tapauksessa se merkitsee enemmän kuin sanat voivat ilmaista. 

Kiitos siskoni.

Rakkaudella siskonne.