Kiero huumorintaju, jollain tuolla jossain….
Mieheni otti tämän kuvan onnistuneesta raskaustestistä jokin aika sitten. Selkeä punainen viiva, oikeassa reunassa, todisti sen, että me emme ole raskaana. Yritin aloittaa tämän blogin kirjoittamisen useita kertoja, mutta ei onnistunut ja kun kävin vessassa, niin huomasin menkkojen alkaneen. Huumorintajua koetellaan, mutta elämää ylläpitävällä järjestelijälle on tainnut olla hyvä loma, kun pitää hullua jännityksessä. Menkkani ovat aina olleet ajoissa ja jos ei ole ollut, niin tuloksena on ollut käynti Naistenklinikalla.
Käynti Naistenkilinkalla synnyttäjänä ei todellakaan kuulu suunnitelmiini, mutta toisaalta en ehkä ole vielä valmis myöskään vaihdevuosiin. Vaihdevuodet ovat kuitenkin todennäköisesti eri mieltä, sillä tarkemmin pohdittuani, merkkejä on ollut ilmassa. En yleensä hikoile, kuin hieman helteen vuoksi niskasta, jossa hiukseni muodostava villahattuefektin. Kainaloni ovat kiitettävän kuivat riippumatta lämpötilasta ja selkääni pitkin ei meinaa hiki valua edes saunassa. Ottaen huomioon kesän vähäiset hellepäivät ja runsaat sadepäivät, niin niitä suhteutettuna niskani ei pitäisi käydä kuumana. Niskani, ja nykyään jopa myös otsani, ovat eri mieltä. Muutama päivä sitten menimme mieheni kanssa tapaamaan pappia. Vihkipapin tapaaminen saattaa toki jännittää, mutta ei kuitenkaan hikoiluun asti, Ostallani viihtyi pappia odottamassa sadat pienet hikikarpalot ja niskassani viihtyivät toiset sata. Mitä hittoa! Pyyhin, pyyhin ja pyyhin. Nostelin takatukkaa ja anoin tukea mieheltäni, joka ei lienee tajunnut tuskaista tilaani. Se itku mikä papin tapaamisessa vapautui, oli kuitenkin liikutusta oikeasta miesvalinnasta, eikä hormonimyrskyn aiheuttamaa toimintaa.
Kevään ja kesän aikana olen joutunut havaitsemaan, että keski-ikä tarkoittaa naisen kohdalla muutoksia. Enää en lue niitä lehtien sivustoilta, enkä kuuntele osattomana kokemuksesta, toisten naisten kertomana. Olen osa viihdevuosia viettävistä naisista, sillä merkit ovat melko selkeät. En tosin tiedä vielä mitään pahimmasta, mutta ensiaallot ovat tavoittaneet tämän kypsän rannan.
Menkat seilaavat ja saavat aikaan säikytyksiä. Onneksi ei ole päätöstä edessä, mitä tehdä mahdolliselle raskaudelle. Miestäni nauratti kovasti reaktioini hänen ehdottaessaan, että makkarin telkkarin kohdalle sopisi hyvin pinnasänky. Hetki oli jäätävä ja pysäyttävä. Hui. Sitten virisi toivo pois jäävistä menkoista, mutta ei ole järjestelmän valvoja vielä sitä mieltä. Ähäskutti ja taas vuotaa. Edelliset menkat olivat jo epämääräiset, joten matkalla ollaan. Itkuherkkyyttä on vaikea pitää mittarina, mutta on sekin saattanut lisääntyä. Hikkarpaloista en pidä, mutta ne eivät siitä välitä. En siis tiedä pahimmasta vielä mitään ja kehoni selvästi vielä taistelee vastaan ja taistelun tuloksena vuotaa.
Kuinka nyt sitten lasketaan milloin menkat alkavat? Onnetonta on tulevan hääpäivän kanssa arvuuttelu, että vuotaako vai ei? Hikoiluttaa ehkä ja ihan takuuvarmasti itkettää.
Kuitenkin on lopulta mielenkiintoista seurata tätäkin naiseuden taivalta ja saankin tehdä sen ihan aitiopaikalta. Miestäni yritän lohduttaa, että en ole siltikään naisena vielä ihan ikäloppu ja käyttöön kelpaamaton. En ehtinyt sanoa tahdon ja hämäämään miestäni, että olen nainen voimissani. Hän saa vaimokseen keski-ikäisen ja kehollisesti muuttuvan naisen. Kuulemma tykkää ja tahtoo silti <3
No on hänelläkin jo harmaata parrassa. Ehkä tutkimme toisiamme ja selvittelemme elämän saloja alati muuttuvilla ihmisalustoilla.