Kuinka puhun itsestäni
Olen itseni tärkein keskustelukumppani. Sisäinen puheeni on äänetöntä, mutta se kaikuu aika ajoin korvissani kuin huuto. Sisäinen puheeni jää muilta piiloon ellen päästä sen salaisuuksia muiden korvien kuultaviksi. Ja minä päästän, en ihan kaikkea, mutta suurimman osan lasken muiden kuultavaksi ja altistun palautteelle. Palaute on hyväksi, niin olen todella havainnut.
Oma puhe ja oma ajattelu eivät aina ole parhainta seuraa eikä niiden sisältö pohjaudu välttämättä totuudelle. Minä ainakin osaan olla itselleni vaativa ja vähättelevä. Osaan soimata ja osaan olla huomioimatta hyvää. Oma narratiivi omasta elämästä sisältää myös muistojen vääristymiä ja kuulemattomaiksi jäätyjä sanoja. Olen muutaman ystävän ja itseni kanssa kiinnittäneet huomiota siihen kuinka kerromme itsellemme ja muille elämämme tarinaa. Olemme miettineen mitä sanoja käytämme itsestämme ja elämäntapahtumistamme.
Haitallisinta mitä olen itse itselleni totuudeksi puhunut on määrittely siitä, että entinen elämäni on ollut jotenkin sairasta, koska miellän että nykyiset ratkaisuni ovat suunta terveempään suuntaan. En minä ole ollut sairas, joten ei minun tarvitse mistään parantua. Yritän nyt siis opetella sanojen vaihtamista. Aiempi elämäni on ollut erilaista, joka on johtunut monesta asiasta. Nykyään, tämän ikäisenä ja kokeneempana ajattelen ja toimin toisin kuin lapsen ja nuorena. Elän siis elämääni minuna ja iän ja kokemuksen myötä tapani ajatella ja toimia muuttuvat, ja se on ihan tavallista ja normaalia. Olen siis ihan tavis, jolle on tapahtunut vaikeita asioita. Minun ei tarvitse parantua.
Haitallista on ollut myös itseni nimeäminen perhe- ja tunnevammaiseksi. Minulla on ollut perhekokemuksia, jotka ovat osin olleet vaikuttavia ja haitallisia,mutta ne eivät ole vammauttanneet minua. Minussa ei siis ole sellaista osaa, joka olisi määriteltävänä vammautuneeksi. Totta on, että kokemukset ovat olleet vaikuttavia, surullisia ja osin todella väärin, mutta ne eivät ole johtuneet minusta vaan muiden ihmisten haasteita. Olen siis vuosien ajan määritellyt itseni haitallisesti ja pienentänyt itseni. Ei minussa mitään vikaa ole. Tunnevammaisuus, no, vähän samat sanat. Millä olisi voinut kaiken ruuhkan ja melskeen keskellä edes ajatella ja käsitellä kaikkia tunteitani. On ihan tavallista, että ruuhkan keskellä ei kukaan kykene ajattelemaan selkeästi. Miksi siis edes jälkikäteen soimaan itseäni ja vaadin , etttä olisihan minun pitänyt. Hyvän tähden sentään, miten ihmeessä olisin sen tehnyt. En siis ole tunnevammainen. Olen ihminen, joka tuntee syvästi kaikkia mahdollisia tunteita, mutta nyt minulla on aikaa ja tilaa pohtia niitä.
Ei ole ihmiselle hyväksi myöskään jatkuvasti miettiä eri näkökulmista elämänsä vaikeuksia. Ei tarvitse analysoida kaiken aikaa mikä johtuu mistä ja mikä trauma sen on aiheuttanut. On haitallista liittää jokaiseen uuteen kokemukseen ja tilanteeseen joku menneisyyden trauma ja pohtia miten se tähän vaikuttaa. Kun entinen on on jotenkin käsitelty, ymmärretty ja hyväksytty, niin uudet asiat asettuvat niiden päälle ihan luontevasti, eikä tietoista analysointia tarvitse tehdä. Ihan vaan voisi elää ja kokea, ilman yhdistämistä mitä oli ennen ja mitä on nyt. Tämä ei tarkoita etteikö entisestä olisi hyvä jotaon oppia, mutta se ei tarkoita sitäkään että tarvitsisi olla itselleen piiskuri vaatien jatkuvaa ymmärrystä ja kehittymistä ihmisenä.
On siis muutettava tapaa puhua itsestä ja elämästä. Minä olen ihan mukava tyyppi, jolla on vahvuuksia. Minusta pidetään, ei ihan kaikki, mutta sekin on ihan tavallista. Tunnen itseäni melko hyvin, ja sen puolesta voin sanoa ettei muutoksia persoonaani tarvita, koska minä nyt olen tällainen. Osaan nauraa itselleni. Ymmärrän, että en koskaan tule osaamaan kaikkea enkä koskaan tule saavuttamaan kaikkea. Hyvä niin, sillä jos ihmisellä olisi kaikki, niin mistä silloin haaveilisi ja mitä tavoittelisi. Olen luvannut itselleni ja ystävilleni, että puhumme jatkossa itsestämme ja toisistamme mahdollisimman ystävällisesti. Olemme luvanneet olle itsejämme kohtaan sallivampia ja lempeämpi. Lohdutamme sisäisteä lasta, mutta samaan aikaan muistamme, että olemme oman elämämme vahvoja toimijoita nyt aikuisena. Se mikä on ollut on ollut, ja se ei ole totta tänä päivänä.
Suosittelen kauniisti ja lempeästi puhumista itselle ja muille ihmisille. Minä ainakin tarvitsen muiden apua, jotta tapani puhua itsestäni ja elämästäni muuttuvat. Minä olen ihan hyvä ihminen, jolla on mahdollisuus moneen itselle hyvään asiaan.