Kuinka säilytän pehmeyteni
Uraohjus, menestyvä, itsevarma ja tyyppi, joka ottaa tilanteen kuin tilanteen haltuunsa. Piinkova ammattilainen, katsoo suoraan silmiin ja saa vastapuolen alistumaan tahtoonsa pelkällä varmalla kädenpuristuksella ja spartalaisella ryhdillä. Ei sorru ikeen alle, ei itke eikä tunteile. Pärjää ja kulkee lävitse vaikka harmaan kiven, niin tai kallion tai ainakin siirtää vuoren luokseen ellei vuori itse ymmärrä siirtyä. Trendikäs tai ainakin persoonallisesti pukeutuva, iätön ja taidokkaasti ehostettu. Ei jää jalkoihin vaan talloo, jos tavoitteeseen on päästävä ja joku asettuu esteeksi. Hallitsee ja käyttää valtaa. Voi häntä ihaillaan, kadehditaan ja toivotaan, että ollapa hän ja voi kun saavuttaisin edes osan tuosta hänen haltuunsa ottamasta. Lehtien kansia koristaa kuva, jonka ammattilainen on ottanut ja saanut hyödynnettyä edullista kuvakulmaa kovin imartelevasti.
Televisiosta tunkee sarjaa toisen perään, elokuvaa, sarjaa ja taas elokuvaa ja kaikissa niissä nainen tai mies on huoliteltu, hoikka sekä kova, asiallinen ja pätevämpi kuin moni muu. Hän tekee kaiken oikein ja jos tekeekin väärin, niin silloin tilanne on niin vaatinut ja lopussa kiitos seisoo. Kirjojen sankarit eivät anna periksi, eivät itke eivätkä ole tavanomaisia, vaan tekevät jotain ihmeellistä ja suurta huolimatta lähtökohdista. Kyynärpää tekniikka on enemmän kuin hyväksyttyä, osin sallittua ja jopa odotettua. Pullantuoksuinen, lempeä ja rakastava hahmo ei ole kinnostava.
Seuraapa politiikkaa. Pehmeitä arvoja ajavat huutavat, juonittelevat ja ajavat asiaansa keinoja kaihtamatta. Puhuvat pehmeistä arvoista, mutta solvaavat huoletta eri tavoin ajattelevaa ja kyykyyttävät hävyttömästi ja odottavat hetkeä, jolloin pääsevät sanan säilällä lyömään vastapuolta. Tämän jälkeen kaunis hymy ja toteamus, että olinpa oikeassa ja sivulauseessa vielä väheksyvät kilpakumppanin ajatusmaailmaa. Tämä kaikki verhotaan hyvän asian taakse ja selitellään, että pienen ihmisen asialla tässä ollaan. Ehkä ollaankin, mutta oma etu edellä sekä arveluttavin sanankääntein asioita ilmaisten.
Porukassa ollessa näkyvin hahmo, usein se kovaäänisin, määrittää ympärillään olevan keskustelun ja arvopohjan. Uskallapa olla eri mieltä, pehmoilla ja yritäpä avata toista näkökulmaa. Ikään katsomatta ihminen seuraa lammasmaisesti suurta joukkoa ja vaientaa sisäisen äänensä, joka olisi valmis esittämään oman mielipiteensä. Mielipide tahtoisi tulla esiin ilman sarkasmia, nokkelaa verbaliikkaa, ihan vaan pehmeänä ajatuksena, sisältäen annoksen humanismia.
Tuntuu, että me ihmiset hämmennymme, kun kuulemme pehmää puhetta. Kun kuulemme puhetta, jonka arvopohja on pehmeitä arvoja korostava ja ihmisyyttä alleviivaavaa. Mitä me teemme? Me häkellymme ja vähättelemme. Puheen koskettaessa omaatuntoamme me hyökkämme, ivaamme ja väheksymme puheen sisältöä ja tahdomme mitätöidä puheen pitäjän. Samaan aikaan sisäinen ääni piipittää vastaan, mutta ison porukan keskellä meiltä harvalta löytyy rohkeutta tuoda oma ajatus julki.
Ihmisenä ihmiselle ja ihminen edellä. Maailmassa on paljon hyvää ja jos oikein silmin katsotaan, niin onpa pallomme myös kaunis paikka. Jokaisesta, siis melkein, löytyy jotain hyvää. Suvaitsevaisuus, erilaisuuden hyväksyntä ja avarakatseisuus ovat kauniita käsitteitä, joita me mukamas kaikki ajamme ja puolustamme. Vai kuinka on?
Kuuntelin tänään puheen, joka herätti minussa ajatuksia. Tunsin lämmintä tunnetta sydänalassa, kun kuulin puhujan kertovan ajatuksiaan ihmisyydestä. Hän puolusti pientä ihmistä ja kehoitti tarkastelemaan itseä ja avamaan sydämensä inhmillisyydelle. Liikutuin ja tunsin tyytyväisyyttä siitä, että joku julkisessa tilassa, omalla persoonallaan avaa pehmeitä arvoja sisältävän ajatusmaailmansa. Olin hetken onnellinen siitä, että joku vahvistaa minun näkemystäni kohdata ihmisiä ja elämää. Kuuntelin ja naurahtelin vilkaalle ja hassulta näyttävälle esiintymiselle, mutta tunsin suurta lämpöä. Osasta asioita olin eri mieltä tai en oikeastaan, ehkä tai sitten en, mutta en tiedä niistä tarpeeksi, jotta voisin puhujan kertomaa kyseenalaistaa. Opin uutta ja ihailin puhujan tietoa ja kokemusta. Olin poimivinani oleellisen sisällön, joka oli inhimillyys, itsetutkiskelu ja avarakatseisuus elämää ja ihmisiä kohtaan.
Vastaanotto useammalla oli hämmentynyt, vähättelevä ja hymähtelevä. Kummastelin ja jäin miettimään omaa ymmärystäni ja ajatusmaailmaani. Onko hyväksyttävämpää alentaa puheen sisältö ja vähätellä sen arvoa, kuin avoimesti allekirjoittaa sen hyvyyttä esiin tuovat huomiot? Onko siistimpää olla samaa mieltä enemmistön kanssa ja ilman omaa nolostumisen pelkoa olla jengin mukana ja hymähdellä? Kolahtaako puheen sisältö omaantuntoon vai eikö suurin osa ajattelekaan pehmeästi ja humanistista arvomaailmaa kannattaen. Tunsin itseni yksinäiseksi ajatusmaailmani kanssa, mutta vain hetken. Onneksi sain vahvistusta myös samalla tavalla asian ymmärtäneiltä.
Kuinka säilyttää pehmeys? Kuinka nähdä ihminen jokaisessa kohtaamassamme yksilössä? Niin, että emme ensimmäiseksi määrittele häntä joko meihin kuuluvaksi tai joksikin erilaiseksi ja muihin kuuluvaksi. Mistä voima puolustaa kauneutta ja ihmisyyttä, jotta sarkasmi ja kyynisyys eivät saa voittoa. Mistä halua ja tahtoa puolustaa humanistista ja avarakatseista maailmankuvaa ilman, että lokeroituu kukkahattutädiksi, suvakiksi tai heikoksi lässyttäjäksi?
Halu minussa asuu ja luulen sen tehneen vuokrasopimuksen pysyväksi. Pidän siitä ja vaalin sitä. Tahtoa löydän katsoessani silmiin minua tarvitsevia lapsia, nuoria tai aikuisia. Niitä, joilla on kovin vähän puolestapuhujia ja ymmärtäjiä. Onneksi omaan uteliaisuutta, joten en kykene sulkemaan sivuun mahdollisuutta oppia uutta. Minulla on suuri peili, jonka kuvajaista tarkastelen usein ja joskus pidän näkemästäni ja joskus en. Silloin kun en pidä, niin minua todennäköisesti hieman hävettää se, että olen mennyt suuremman joukon selän taakse ja unohtanut puolustaa kantaani ja näkemystäni. Silloin olen unohtanut tärkeimmän asian elämästä, ihmisen ja elämän tärkeyden ja merkityksellisyyden. Jankkaan siis itselleni kannustuspuheita, joissa muistutan itseäni olemaan sellainen, jotta peilikuva pysyisi miellyttävänä. Vastavirtaan siis uitava, jotta säilytän pehmeyden itsessäni enkä huku sarkasmin ja kyynisyyden valtavirtaan.