Kuka pelkää hammaslääkäriä?
”Tiedän paikan hirveän, hammaslääkärin kamalan, Siellä hampaat revitään, ikenet vain jätetään.” Vaan eipä revitykään, mutta pelkäsin silti.
Aikuisen järjellä en kyennyt olemaan huoletta edes siinä vaiheessa, kun varasin hammaslääkäriaikaa. Hikoilutti, ällötti ja lähes jätin soittamatta. Puhelinnumero on talletettu puhelimeeni, joten ei numeron etsimisen vaikeutta eikä vaivaa. Käytin harkintaan muutaman päivän ja viimein rohkaistuin. Aikuinen nainen, järkevä ja kohtuullisesti yhteiskunnassa toimiva ja pelkää ihan hitokseen hammaslääkäri. Hammaslääkärini nimi on Rami ja ensikertaa kohdatessamme ilmaisin pelkoni. Korjasin, etten pelkää häntä henkilönä, mutta kaikkia välineitä, tuoksuja ja avutonta asemaani epämukavassa asennossa.
Ennen Ramin tapaamista pidin lähes kymmenen vuoden tauon. Lähes kymmenen vuotta pakenin asiaa ja ajattelin olevani hammaspuolella se ihme, joka selviää hautaan asti ilman hammaslääkäriä. Näin ajattelin ja sitten irtosi pala amalgaamipaikasta. Olin pakon edessä. Pakon edessä istuin odotushuoneessa, hengittelin pintahengitystä ja voin melkein pahoin. Astuin huoneeseen ja asettauduin tuolille. Änkytin ja häpesin kuollakseni kertoessani edellisen käyntini sijoittuneen kymmenen vuoden taa. Rami oli kummastuneen näköinen ja hän selvästi pohti kuinka suhtautua. Avasin suuni ja sydän pamppaili.
Uskomatonta, tuumasi Rami. Hän oli olettanut suuni tilan olevan pahempi, mutta hän joutui toteamaan hyväkuntoiset, joskin harvat hampaani, ja otti röntgenkuvat. Pahin pelkoni toteutui. Vanhojen amalgaamipaikkojen alle oli muodostunut uudet reiät. Näin kuulemma voi käydä, kun paikkojen reunat ohenevat ja haurastuvat. Edessä poraamista ja paikkaamista. Jukolauta! Olin kieltäytyä ja harkitsin ehdotusta hampaiden poistamisesta. Ei olisi Rami sitä hyväksynyrt. Laitetaanko puudutus? Aivan varmasti laitetaan, puudutusta en pelkää. Toimenpiteen edetessä huomasin kynteni painautuvan kämmeneeni, hikosin ja yritin nieleskellä. Jokainen tietää ettei se ole mahdollista, mutta refleksinomaisesti yritin kuitenkin. Jossain vaiheessa Rami sanoi, ettei mitään voisis enää tapahtua, ei sattua eikä mennä pieleen. Rentouduin hieman tai ehkä liikaakin sillä Rami tiedusteli etten kenties ollut menettänyt tajuntaani. Kokemus opetti sen, että en ole tuon käynnin jälkeen pitänyt kuin korkeintaan vuoden tauon käyntieni välillä.
Onnetonta on se, että osa amalgaamiapaikoista jätettiin vielä paikoilleen ja nyt ne ovat jälleen haurastuneet ja pieniä palasi on irronut. Hitto! Se tietää poraamista ja paikkaamista. Lisäksi, harvahampainen kun olen, muutamassa hampaassani on muovikulmat peittämässä liian suuret raot. No, nekin irtoavat välillä. Tuloksena poraamista ja uutta muovikulmaa. Ramin tokaisu vaikesta purennasta ei yhtään paranna oloani ja se takaa sen, että kulmat ja paikat aika ajoin irtoilevat ja murenevat. Joka kerta edessä on poraamista ja paikkaamista. Ja kuvitella, ettei reikä ole ollut sitten teini-iän kuin ne kaksi ja sitten vuosia myöhemmin ne kaksi lisää, jotka piiloutuivat vanhojen paikkojen alle. Perhana.
Tiistaina poistettiin toinen amalgaamipaikka lopullisesti. Pelkäsin. Ei sattunut ja Rami on tuttu ja turvallinen. Silti pelkäsin. Ensi kuussa on edessä toisen vanhan paikan lopullinen poistaminen. Kuulemma kannattaa, on jo halki ja kaikkea. Yritän olla jännittämättä ja pelkäämättä, mutta en taida onnistua.
Kaiken hammaslääkäripelkoni takana ei ole yhtään kauhukokemusta, ei epäonnistunutta hoitokokemusta eikä suuria kipukokemuksia. Hammaslääkäripelkoni ei siis perustu kokemukseen vaan ihan omaan mielikuvitukseen.
Ennen vanhaan sai hammaslääkäristä tikkarin tai tarran kun oli reipas. Kun tiistaina tulin puolipäätä puuduksissa ja urheuttani uhkuen kotiin, oli mieheni ostanut minulle tikkarin ja kaivanut arkistoista tarrat! Jää nähtäväksi, olenko seuraavalla kerralla yhtä reipas ja odottaako kotona tikkari.