Kyllä minä ajattelen, mutta en vain aina tahdo

Ihmisen täytyy olla valistunut, kiinnnostunut yhteiskunnallisista asioista ja olla loputtoman huolestunut ilmaston lämpenemisestä sekä pörssikurssien heilahtelujen vaikutuksesta kotimaan talouteen. Trump on sietämätön kummajainen, joka olemassa olollaan saa ajattelemaan, että onko ihmisyys lainkaan sen kaltaista, että sitä voisi millään tavoin ymmärtää. Hillary, no enpä tiedä, onko hän kilpakumppaniaan paljon parempi, mutta ainakin näennäisesti hän antaa paremman mielikuvan. Onneksi tuossa valinnassa ei ole kyseessä sen suuremmasta asiasta, kun presidentinvalinnasta yhteen maailman vaikutusvaltaisimmista valtioista. Mitä se meille kuuluu? Ihan hitokseen kaiketi, mutta kun en tahdo olla siitä nyt huolestunut. Halajan huolettomuutta, aikuisuutta ilman tuskaista tietoa pahoista asioista. Tahdon hyristä tyytyväisyydestä, kun jäätelö sulaa suuhuni ja se tuntuu lähes aistilliselta. 

Tuntuu kauhealta tottua terrorismista kertoviin uutisiiin. Puukotus, ampuminen tai panttivankien sulkeminen ahtaaseen tilaan. Syyllisenä tuntuu aina olevan Isis. Onko tuo inha järjestö siis syyllinen kaikkeen maailmassa tapahtuvaan pahaan? Peseekö suuren pahan olemassa olo  meidät muut vastuusta parantaa maailmaa ja nähdä jotain kaunista? Tiedän kyllä, että paha on olemassa ja se ei poistu silmiä sulkemalla, mutta tänään tahtoisin katsella pääskysiä, niiden lennellessä halki taivaan. 

Oman maamme päättäjät, ministerit ja kansanedustajat viettävät ansaittua kesälomaa ja heitä ei saa kommentoimaan mitään mitä maailmalla tapahtuu. Onneksi lomailevat, jotta me kansalaiset jaksamme syksyn, pitkän talven ja kevään ajan kuunnella heidän jaarituksiaan, seurata vatulointia ja pohtia mikä on totta ja mikä ei. Toisaalta ihan sama. Kuinka suloista onkaan lipua veden alle kuumana kesäpäivänä. Vesi ympäröi koko kehon hyväillen ja lempeästi kannatellen. Hiiteen politiikka. Hiekka paljaiden varpaiden alla tuntuu ihanalta. 

Nälänhätä, pakolaisia, ilmaston lämpeneminen, Itämeri saastuu, uhanalaisia lajeja tulee lisää päivittäin, väkivaltaa, puhdistuksia, sananvapauden rajoittumista ja rikoksia ihmisyyttä vastaan. Tuskaa, kipua ja sortoa. Jokainen päivä joku itkee kulkee niska kumarassa ja mietti miksi elää. Miksi on syntynyt, ihmiseksi kutsutaan ja ihmisyyden ihanuutta kirjataan runoihin ja hienoihin teoksiin. Kuolee ihmispolo kaikkien unohtamana, ilman säädyllistä hautaamista. Kukaan ei muista, ei sure. Osa nääntyy työtaakkansa alle ja toinen häpeää työttömyyttään, ei saata kulkea pää pystyssä katua pitkin, sillä ei koe siihen oikeutta. Sairautta, yksinäisyyttä ja pimeässä tapahtuvaa vasten tahtoa toteutuvaa yhdyntää. 

Tiedän kaiken tuon. 

Olen kuitenkin vain ihminen. Pieni ja mitätön.

Mitä, jos kuvaa pienennetään? Kavennetaan paremmin ymmärretäväksi. Sovitettaan mittakaavaan, johon kädet yltävät ja mieli ei sitä ajatellessa hajoa. 

Voi kuinka kaunis onkaan maailma ja elämä. Ihania ihmisiä, lämpimiä ja ajattelevia. Pieniä suloisia kissanpentuja, sulavaa jäätelöä ja aurinkoisia kesäpäiviä. Rauhallisia aamuja ilman kiirettä yhtään minnekään. On ruokaa, on puhdasta vettä. Ei pelkoa, ei ahdistusta eikä huolta huomisesta. Ihanaa joutenoloa. Rakkautta silleen sopivasti ja joku jolle soittaa ihan muuten vaan. Pieni ja yksinkertainen elämä. 

Tämän ihanan kuplan sisällä on hyvä lillua tietäen sen ulkopuolella olevan muunlaisen maailmaan. Onko kuitenkaan mitään vikaa asettaa silmille vaaleanpunaiset lasit ja ujuttaa päätään kohti pilviä?

Puhallaan kuplaani hieman lisää ilmaa ja katson kuinka kauniisti sen hienoon pintaan heijastuu sateenkaaren värit. Kyllä minä tiedostan, kyllä minä tajuan ja kyllä minä vielä teenkin oman osuuteni. Mutta kuten eduskunta, tahdon lomailla ilman lausuntoja ja kannanottoja. Kyllä todellisuus saa minut kiinni, mutta nyt tahdon olla ajattelematon ja uskoa, että utopia on ihan oikea ja todellinen paikka.