Martta-geeni
Äitini kohdussa kasvoin yhdisteinä isäni ja äitini parhaat geenit. Ne yhdistelivät rihmastojaan ja valmistivat ihan mukiin menevän tyttölapsen. Raajat olivat oikeat mitat täyttävät, silmät, suu ja nenäkin oikealla paikallaan. Hiuksia hieman vähänlaisesti, mutta aika korjasi senkin.
Opiskelin koulussa ahkerasti, luin ja kirjoitin. Liikuntatunneilla pärjäsin kohtalaisesti, ei minusta suuriin suorituksiin ollut, mutta enpä ollut viimeinenkään. Vaan sitten tuli vastaan haasteita, kummallisia lankakeriä, kankaita ja neuloja, jotka ikävästi pistivät. Teepä shortsit, johon teki mieleni tuumata, että teepä ihan itse. Sen jätin kuitenkin väliin,koska olinhan kiltti ja hyvin kasvatettu. Piirsin kaavoja, liitin neuloja ja suoritin ompelukoneen ajokortin. Se helpotti shortsien ompelua, käsin olisi kestänyt kovin kauan ja tikki olisi mennyt enemmän vinoon, kuin mitä koneella sain aikaiseksi.
Kutominen. Voi kutinan määrää. Epäilin jo allergiaa ja opettajan kanssa yhdessä näppylää tiirailtiin. Hyttysen pisto, arveli opettaja ja neuvoi kuinka nurin kudotaan. Virkkaamista ja huovuttamista. Selvisin, en saanut ehtoja, onneksi. Ja äitinä, esikoinen sylissäni, ostin lankakerän ja puikot. Sukat tuleman piti ja tulikin, mutta jo esikoiseni esikoulua kävi ja sukat liian pieneksi huomattiin. Erikokoakin olivat.
Kotitaloudessa pärjäsin kattiloiden ja pannujen äärellä, kunhan ei tarvinnut seurata reseptiä. Kas kun reseptin mukaan olisi jäänyt omeletti mauttomaksi, Jääräsi opettaja vastaan ja niin väheni suolan määrä ja vähän pippurinkin. Leivontapuolella en tohtinut määriä ylittää, mutta sokerin määrä hieman alitin, en kertonut opelle. Leivon nykyään kakkuja, mutta mielummin teen ruokaa. Ruokaa teen sielulla, sydämellä ja ilman tarkkoja mittoja. Hyppysellinen on mittana ja kämmenpohja sekä silmämääräisesti annostelu. Lusikka suuhun ja maistelu, lisää sitä ja ehkä myös tätä. Paistanpa pidempään kun kehotettiin ja laitanpa porkkanaa, vaikkei ohje niin sanokaan. Ihanaa on ruoanlaitto ihmisille ja punaposkin roiskin kattilaan mitä ikinä halajan.
Opin siivoamaan, mutta kaikkia eri rättejä en ymmärtänyt, hinkkaamista ja kiillotusta. Oli tahranpoistoa pyykeille ja soodaa saattoi käyttää putkiin ja sukkiin. Hukassa kaikkien keinojen kanssa. Kysyinpä äidiltänkin ja naapurin rouvalta. Virhe. Ohjeita tuli roppakaupalla, siihen mitä kysyin ja siihenkin mitä en ymmärtänyt kysyä. Pitsiliinojen höyryttämistä, neuloin alustaan kiinnitettynä. Miksi ihmeessä. Ei löydy pöydiltäni pitsiliinoja eikä muitakaan. Juhlan vuoksi levitän kyllä. Verhoja en vaihda, kuin harvoin. Ei mene ymmärrykseen joulu-, pääsiäis- ja kevätverhot. Verhot kuin verhot. Päätyönä niillä on peittää pesemättömät ikkunat. Niiden pesuun pitäisi käyttää säämiskää, sanomalehteä, vispilää ja lastaa. Riittää kun niitä huuhtaisee kerran vuodessa, jos muistaa. Onneksi tähän tarkoitukseen on nykyään mies.
Metsät ovat täynnä sientä ja marjaa. Puissa kasvaa omenat ja luumut ja pihapensaissa on marjoja valkoisia ja mustia. Piirakoita, hilloja ja soseita, nam sanon minä. Ostan kaupasta ja otan lahjaksi, mielellään jopa. Taito ei vain riitä säilömiseen, ryöppääimseen ja mehustamiseen. Periaatteet tiedän kyllä ja valmiista tuotteista saan tehtyä uusia valmiita juttuja, kunhan vain kerääminen ja häärääminen jää välistä. Metsässä on hyttysiä ja hirvikärpäsiä. Inhoja elukoita olen kiskonut päästäni ja litistellyt hengiltä ja siinä unohtui sienet, ryöppäämättä jäivät.
Onhan kauppa ja pakasteallas. Kaikki sievästi pussissa juuri oikein valmistettuna. Helppo ostaa ja herkutella. Joulumyyjäisistä ostan villasukat, maustekakut ja piparitalot. Kovin ovat maukkaita, kauniita ja rakkaudella valmistetut. Kotini on siisti ja puhdas ja järjestyksessä kaapit. Kuljen ehjissä vaatteissa ja puhtaitakin ovat. Ihan vaan perusjutuilla, ilman montaa kommervenkkia.
Ei pidä ymmärtää väärin. Ihailen ihmistä, joka hyörii metsässä, innostu kangaskaupan alesta ja tietää kaikki käyttötavat ruokasoodasta. Katselen kuvia facebookista marjasaaliista ja villapaitakuosista.
Jäipä vain tuo Martta-geeni saamatta.