Matkalla tasa-arvoon itsen kautta.

Ensimmäinen ehto naisen edistymiselle on persoonallinen ja henkinen vapaus. Siihen perustuu kaikki muu. Näin ajatteli aikoinaan Minna Canth nainen, johon olisi ollut hieno tutustua. Ajatellessa hänen elämäänsä, on sanottava, että me nykyajan naiset olemme aika ajoin turhan narisijoita. Arvokasta on ajatus siitä, että naisen on itse oma tiensä raivattava, eikä odottaa, että se ulkopuolelta hänelle annettaisiin. On uskallettava luottaa omaan päähän, luotava oma elämä ja tavoitelta unelmiaan. Suurin harha on se, että tätä kaikkea tehdään vain itselle, odottaen, että näin elämäni järjestyy ja minua arvostetaan. Pohdin itse niin, että huomioitaessa pienemmät ja vähäväkisemmät saamme enemmän tasa-arvoa edistetyksi. Se on meidän moraalinen velvollisuus. Ei pidä odottaa valmista vaan on tehtävä itse uutta. 
 

 Suuri este edistymiselle on kulkea tietämättömyyden kahleissa. On siis vapauduttava ja uskallettava ottaa asioista selvää. Tieto lisää tuskaa, joten siksi arvatenkin, usea jättää polun raivaamisen muille. Ehkä miettien, että oma elämä on riittävän hyvä ja mitä se oikeastaan minulle kuuluu, jos en vaivaudu ajamaan muidenkin etua. Onhan minulla asiat ihan ok.  Kukin voimavarojensa mukaan. Heikkona nojaten olkapäähän ja kulkea mukana, mutta vahvistuttuaan, kulkea eturintamassa tukien itseä heikompaa. Kuljettava on kuitenkin. Maailma ei ole vielä valmis. Minä en ole vielä valmis.   
Meille on raivattu auki tietä, jota meidän on helppo kulkea. Saamme toteuttaa itseämme kenekään sitä rajoittamatta, vaikka osan asenteet tätä vielä vastustaakin. Hiiteen ahdasmielisyys, Eteen päin, sanoi mummo lumessa. Uskon, että me itse olemme itsemme suurimmat rajoittajat ja epäilijät. Uskon, että tajutessamme oman vastuun edistymisestä, avautuu sen myötä uusi ajatusmaailma, Koko maailmaa emme voi pelastaa, mutta ehkä voimme auttaa naapurin rouvaa tai ystävän pikku tytärtä. Ei huutamalla ja möykkäämällä. Ei raivoten ja toisten ajatusmaailmaa väheksyen ja sitä vääräksi tuomiten.    Rauhaa ja rakkautta. Itsetuntoa ja vaivaa itsensä kehittämiseen. Ajatuksia muuhunkin, kuin vain omaan. Hyväksyntää erilaisuuteen. Ponnistelua paremman vuoksi.   

Ja kun ei jaksa, niin olla vaan ja arvostaa sitä mitä on jo saavuttanut. Olla lempeä itselle ja antaa lupaa nauttia oikeuksista. Ehkä kuitenkin antaa äänensä hyvän asian puolesta sellaiselle ihmiselle, joka ajaa asiaa heikompien puolesta.

  Arvostan Minna Canthia ja sitä mitä hän on saanut aikaan aikana, jona taival oli haasteellisempi taivaltaa.