Minun vaakakapina

Mietin aihetta oikein kunnolla saunassa ollessani. Saunaan mennessä käyn luonnollisesti suihkussa, joka on paikka, jossa kädet koskettavat vartaloa lähes joka kohdasta. Kosketus on kovin erilainen kuin mieheni kosketus tai ystävän antama halaus. Omasta kosketuksesta jää helposti puuttumaan hellyys ja arvostus. Itsensä koskettaminen suihkussa on kovin arkista ja tavoitteellista. 

Saunassa ei ole vielä kuuma. Pidän siitä, että sauna lämpenee kanssani, hiljaa ja lempeästi. Heitän kiukaalle hieman vettä, se sihahtaa ja laskee lämpönsä ja saa hengityksen kulkeutumaan ulos. Hitaasti mutta varmasti lämpö kietoutuu ympärilleni ja sisäänhegitys on rauhallisempi. Aseuttaudun selälleni. Lauteet ovat lyhyet, joten polvet on jätettävä koukkuu. Lauteiden raot tuntuvat ja kestää hetken ennen kuin saan kehoni rentoutumaan. Rinnat laskeutuvat tässä asennossa kohti kylkiä, raskaina vapautuneina rintaliivien tukevasta puristuksesta. Tunnen niiden painon ja rintakehäni näyttää oudon lattealta. Vatsanseudun kumpu laskeutuu vatsaonteloon ja osa siitä seuraa rintojen antamaa esimerkkiä ja valuu sivuille, tunnen kylkiluuni. Reidet näyttävät kohtuullisen kokoisilta, kun nostan sääreni ylös tavoittelemaan siellä viihtyvää lämmintä ilmaa. Painovoiman ansiosta vartaloni on melkein sen mallinen kuin sen toivoisin olevan pystyasennossakin. Nousen istumaan ja kaikki minussa oleva vaihtaa paikkaansa ja tulos ei ole enää lainkaan niin imarteleva. 

Painoni, voi se vaihtelee. En tarvitse siihen vaakaa, enkä kenenkään ilmaisua sen muuttuneesta määrästä. Sen noustessa on hiljaista, mutta sen laskiessa aukenevat suut. Painon laskiessa katseet ovat erilaisia kun sen noustessa, ne kaihtavat lihonutta vartaloa, ikään kuin ollen häpeissään puolestani. Laihtumisen mukanaan tuoman ryhdin ja kohonnen itsetunnon lisätuloksena saan ihailevia sanoja ja katseet kohdistuvat hoikentuneen uuman kohdille. Jojoilu on minullekin tuttua ja en pidä siitä sen enempää kuin kukaan muukaan. Jojoilu johtuu niin monesta asiasta, että en kykene niitä tässä nimeämään, mutta suurimpana on jokin mystinen kohta aivoissa, joka säätelee tunteita ja itsestä pitämisestä sekä oman arvon tunnustamisesta. Painon nousu ei johdu tiedon ja ymmärryksen puutteesta eikä myöskään yrityksen puutteesta. Jojoilen, koska minun sisälläni on jokin epätasapainossa itseni kanssa. Osa painonvaihteluista johtuu geneettisestä perimästä, iän mukanaan tuomista jutuista ja osin siitä, että ei vaan jaksa. On laiska, ei kiinnosta tai ei jaksa juuri nyt kiinnittää huomiota painoonsa. On sitten mikä vaihe tahansa menossa niin mietin painoani ja ulkomuotoani. Mietin miltä näytän, mutta enemmän mietin sitä, miltä minusta tuntuu. 

Vaatteet ovat paras mittari. Muistan hetkiä, jolloin olen istunut ihmistä vastapäätä ja käynyt kepeää keskustelua arkisesta aiheesta. Naiselliseen tapaan ajatuksissa käy keskusteluaiheen lisäksi ajatus tunteesta, joka vatsanseudulla tunkee vatsaa housunkauluksen ylitse. Ryhdin kohentaminen ja ilmekään kasvoilla ei värähdä. Huomaamaton liike kohottaa housunkaulusta vatsan ylitse ei luonnollisesti onnistu, joten yritän naamioida sen asennon vaihdon johdosta tapahtuneeksi liikkeeksi. Vatsan sisään vetäminen kostautuu myöhemmin. Ilma, jota suolistossa kulkee joutuu puristukseen ja vaatii vapautustaan todennäköisesti sopimattomassa kohdassa. Jokaisen kerran jälkeen pyhä päätös hoikentumisesta käy mielessä, mutta vapautuvan ilman tehdessä tilaa housunkauluksen kohdalle, saattaa päätös karata tuulen mukaan. Haaveet kevyesti säärien ympärillä liehuvasta kukkamekosta on soma, mutta todellisuus kaukana esteettisesti kauniista. Soman alkuajatuksen jälkeen mieleen tulee reisien yhteen hinkkaantuminen helteen vuoksi. Ei niin kaunis, eikä myöskään miellyttävä tunne yrittää raottaa reisiään naisellisesti ja saada ilma kulkemaan viilentäen ja kuivattaen hien. Vaatteet on kuitenkin puettava ylleen ja hyvinä päivinä ne korostavat vartaloni parhaita puolia imartelevasti ja huonoina päivinä ne saavat olon tuntumaan kömpelöltä ja rumalta.

Pidän itsestäni ihmisenä. Pidän itsestäni ja mielenmaisemastani, joka on kokemuksen ja iän myötä kehittynyt mukavaan suuntaan. Ajattelen paljon ja pääsääntöisesti niin, että voin sanoa kaiken haluamani ääneen. Olen ammattillisesti itsevarma. Ystävänä melko moitteeton ja mukava, Vanhemmuus on sujunut niillä eväillä, jotka kulloinkin on ollut käytettävissä. Vaimona kuulemma korvaamaton ja ihana. Ihmisenä olen sellainen kuin tahdonkin. Elämäni on tasapainossa ja olen onnellinen. Minulla on mahdollisuuksia, haaveita ja unelmia. Olen terve. 

Kävin lääkärissä, sillä epäilin hetken itseäni. Luulin kaikkea kamalaa löytyvän minusta vuodatetusta verestä. Olin varautunut painoni vuoksi puolustuspuheen pitämiseen, mutta jäin sanattomaksi. -Sinussa ei ole mitään vikaa, eikä sinun tarvitse tehdä muutoksia ellet itse tahdo, sanoo lääkäri. Melkein halasin. Lähdin vastaanotolta kevyemmein askelin, vaikka painoni ei ollut pudonnut grammaakaan lääkärin sanojen ansiosta. 

Kaikista osa-alueista elämässäni on kehonkuvani ja ajatus itsestäni tarkastelun alla. Pääsääntöisesti pidän kehoni mallista. Rinnat, vyötärö ja lantio ovat mittasuhteiltaan kauniissa asemassa toisiinsa. Hyväksyn rintavuuteeni ja liikunnan ansiosta peppuni pyöristyisi mukavasti. Kasvot ovat hyväksytyt jo aiemmin, joten sen suhteen ei mainittavaa. Ei mainittavaa myöskään karvoituksen muuttumisesta eikä harmaantuvista hiuksista. Olen uteliaan hurmaantunut minussa tapahtuvista muutoksista tällä keski-iän tuomalla aikakaudella. Painoni, sen jakautuminen ja kuhmuroiden epätasainen asettuminen ovat siis heikko kohtani ja taisteluni temmellyskenttä. 

Kuinka minä rakastankaan miestäni, joka sivellessään vartaloani kertoo sen olevan täydellinen ja kauneinta mitä hän tietää. Sen kuullessani en väitä vastaan ja nielaisen sarkastisen ajatukseni. Olen hiljaa ja yritän uskoa. Yritän nähdä hänen silmillään ja saada tuon tunteen osaksi omaa ajatteluani. 

Rakastan itseäni ja painoni aiheuttama epävarmuus on osa sitä rakkautta.