Odotin lomaa….eri sisällöllä

Hartaasti odottamani loma on totta. Suunnitelmiin kuului liikkumista ja tenttiin lukemista. 

Olen juhlinut aamuyöhön ravintolassa. Olen käynyt juuri ja juuri kaupassa, yhtenä päivänä. Tenttikirjaa olen siirrellyt olinpaikkani mukaisesti ja lukenut yhden kappaleen. Olen kahvitellut uuden ihanan tuttavuuden kanssa. Tänään menen tapaamaan entisiä oppilaita. Olen suihkutellut lemmikkikotilon terraariota, koska kolmen viikon unen jälkeen hän päätti herätä. Olen lyönyt lukkoon hääpäivän. Onneksi lomaa on vielä jäljellä. Mielenkiintoisinta on, tosin jo tuttu ilmiö, että pääni sisäiset hajatelmat ovat kaikki rientäneet näyttämölle vaatien lupaa tulla kuuluvaksi. Tulos on naismainen sekasotku ja vaati multitaskausta, jotta kaiken saisi ulos.

Orastava feministi minussa nostaa päätään. Tähän asti määritelmä ei ole sopinut minun ajatuksiini. Mutta entä nyt, kun lukee lehtiä, seuraa vähän tarkemmalla silmällä maailmaa ympärillään ja entäpä kun kumppani suorastaan kannustaa ja kehuu feministisiä tuumauksiani? Kuka saa määritellä kehon ulkoisista tekijöistä? Miksi miehet edelleen yllättyvät, kun tiedän mikä paitsio on? Miksi suomalainen mies tahtoo suojata meitä naisia, omaten tuomion vaimon pahoinpitelystä? Miksi en voi sietää Barbie-elokuvia, enkä pysty katsomaan Hottiksia tai Viidakontähtösiä. Mainittakoon, että rakastan lakattuja kynsiä, kasvatan hiuksiani pidemmiksi, ahtaudun sukkahousuihin ja rintaliiveissäni on pitsireunus. Olen nimittäin havainnut, että feminisitit saavat olla naisellisia. Olenko ollut stereotypioiden uhri ja näköalaton katsoja? Kärjistettynä kyllä, eikä minusta vieläkään tulee eturintamassa asiaa eteenpäin viejää. Tulen hyvässä tuntumassa heti takana, keräten saavutusten hyötyä, jonka todelliset asiaa ajavat naiset saavat aikaan. Olen siis oraalla, kypsymätön ja hieman raukkamainen, koska en osaa päättää, en täysin sisäistää asiaa, mutta periaatteessa olen, mutta en sinne päinkään. Tämän loman aikana tämä asia ei vielä liene täysin avaudu.

Luen lehtiä, katson uutisia, katson dokumentteja, luen muutakin kuin romanttisia romaaneja, olen utelias, keskustelen ja joskus jopa kuuntelen. Olen mieltä. Olen vahvasti mieltä ja ilmaisen sen kysyy kuka vaan. Tai ainakin melkein vastaan. Miksi jätän joskus vastamaatta ja miksi maltan olla hiljaa ilmaisematta mielipidettäni, vaikka se minulla aivan varmasti on? Yhteiskunnalliset asiat herättävät tunteita. Tunteet ryöpsähtävät useilta täysin hallitsemattomasti ja tuloksena on monisanainen useita näppäriä sanankäänteitä sisältävä tuotos, jonka seurauksena kommenttiketju täyttyyy puolesta ja vastaan argumentoinnilla. Onko minun tarpeen toitottaa ihan kaikista asioista oma ajatukseni ja tehtävä kantani satavarmaan selväksi kaikille aina ja julkisesti? Ei ole. Olen mielestäni tälläkin tavoin jo kovasti äänessä. Se ovatko ajatukseni ja mielipiteeni ainoa totuus ja oikeita, niin eivät varmasti ole. Tätä puolta olen joutunut kovin puolustelemaan ja kertomaan, että vahvasta esittämistavasta huolimatta saatan olla väärässä ja ainakin jonkun mielestä olen sitä ihan varmasti. Arvoni ja ajatusmaailmani saavat näkyä. Puolustan kyllä kantaani enkä sitä vaihda, elleivät perustelut ole vakuuttavat. En kuitenkaan ole valmis jonkin asian airueeksi ja vain sen ja vain minun kantani, koska saatan mennä metsään ja rytisten jääräpäisyyttäni. Usein asioilla on lisäksi monta puolta ja en tahdo maalata itseäni nurkkaan huutaen vain yhtä totuutta. Mutta kyllä minä puoleni valitsen, jos tarvitsee. Oi loma. Ei riitä tässkään kysymyksessä sen antama aika. 

Morsiamen rooli paukahti päälle. Ihanaa. Naurattaa. Hihityttää ja samaan aikaan pohdin että kuinka tässä näin kävi. Ei liikaa hössötystä ja ei ainakaan vaaleanpunaista, ei morsiamen ryöstöä, ei jääveistoksia eikä kirkkokäytävää pitkin kävelyä. Ja sitten tahdon kauniin mekon, maalatut huulet, kampauksen, korsetin ja lantiota hyväilevät silkkiset alushousut. Tahdon olla prinsessa, vaikka en todellakaan tahdo. Tätä yhtälöä on aikaa asetella puolisen vuotta ja voin jo nyt todeta, ettei aika riitä tässäkään, ei tämä loma eikä edes kesäloma. 

Lista kaikesta kameleonttimaisuudesta on pitkä. Se on osin loputon ja saa minut miettimään millainen olen. Oikeastaan enemmänkin sitä millainen en tahdo olla. En tahdo asettaa itseäni sellaiseen asemaan, että huomaan olevani ääriryhmässä äärimmäisillä ajatuksilla varustettuan. Huudan ja tahkoan kirvestä, jotta koko maailma kuulee asiani ja uskoo sen vaikka väkisin. En tahdo olla mielipiteetön sivusta seuraaja, joka katoaa varjoihin, kun ajatuksia kysytään, vaikenee ja lopulta jäljellä on vain henkäys. En tahdo olla myöskään tolkun ihminen, joka kulkee kaikessa aina keskellä ja on joo joo-nainen. Joo joo- nainen ei erotu ja lopulta kukaan ei muista edes hänen olemassaoloaan. Hänen kanssaan on helppo jutella, koska hän on lopulta aina samaa mieltä kanssasi. Hymyilee ystävällisesti ja katoaa takana olevan seinän beigen- väriseen tapettiin. 

Kaiken tämän pohdinnan keskellä lomani kuluu. Niin on kulunut myös tähän astinen elämäni ja muovannut minusta tälläisen, kameleontin. Kameleontti puolustaa reviiriään, luo nahkansa entisen käytyä liian ahtaaksi. Sitä en tunnista, että olisin parhaimmillani yksineläjä, mutta tunnistan erakkotarpeen aina aika ajoin. Olen ylpeä siitä, että omaan tämän pään kaikkine ailahtelevaisuuksineen. Tämä kaikki ei näy ulos. Työssäni olen koostunut, johdonmukainen ja asiassa pysyvä. Kaupan kassalla toimin järkevästi. Julkisilla paikoilla kuljen asiallisesti, niin paitsi siloin kun potkin syksyisin lehtikasoja. Pukeuden keskinkertaisesti ja kampaan hiuksen tavallisesti, mutta pääni sisällä seikkailevat yksisarviset, pelastan maailman superkyvyilläni. ajattelen läheisiäni, kirjoitan best sellereitä…..Ja siitä huolimatta, että olen moniajatuksinen ja mielipiteinen, en ole tuulen vietävissä, en muukalaisen tahdon alle asetettavissa enkä luovu arvoistani.

Lomaa on jäljellä. Pitäisiköhän keskittyä aiempaan suunnitelmaan ja avata tenttikirja ja suunnata kulku salille. Juon ensin kahvia ja sitten…….