Oikea tapa?

Lattialla istuessa tunnen seinän kylmyyden tunkevan villapaitani lävitse. Pieni käsi hakee kättäni ja en anna periksi takapuoleni puutumiselle. On oltava aikaa ja on oltava korvat. Et puhu, mutta äänettömästi kerrot paljon. On minun tehtäväni ottaa selvää asiasi, sillä sinulla ei ole kykyä sitä muuten ilmaista, kuin istumalla ja katsomalla alta kulmain. Yli vuoden olen seurannut eleitäsi ja tunnen kehonkielesi jotenkin. Poistumisesi tilasta ei tarkoita uhmaa, vaan tarvitset tilaa. Tekemättömyytesi ei ole halua olla tekemättä, mutta se ilmaisee kuormittuneen mielesi. Vastustuksestasi huolimatta minä vaadin. Vaadin tänään lempeämmin kuin eilen, sillä päiväsi vaihtelevat. Olen huomaamatta muutamia tekojasi, mutta tiedän niiden olevan olemassa, mutta joskus et vain kestä, että niitä alleviivaan. Valmistan sinua tulevaan. Tuleva on sinulle uhka ja kovin kaukainen, mutta minä tiedän siitä jotakin. Tahdon sinun pärjäävän. Uskon sinun pärjävään. Sinä teet suurimman työn ja voin vain olla tukena ja opastaa oikeaan suuntaan. 

Näen itkusi kertoessani, että tiemme eroavat. Pysyn ammatillisessa roolissa, sillä sinun surusi on suuri ja tiedän, ettet kestäisi nyt myötätuntoa, et kosketusta etkä hyvää tarkoittavia kannustavia sanoja. Tyhjältä kuullostavat aikuisten velvollisuudet, joiden taakse verhotaan siirtymiseni muihin työtehtäviin. Näin kuuluu olla ja vaikka ei kuuluisikaan, niin näin tämä systeemi toimii. Luottamuksen rakentaminen aloitetaan ja kun se on saavutettu, se rikotaan. 

Itku on vastassa myös muutamalta muulta, jotka epäilevät kaiken ilon kadonneen maailmastaan. Epäilevät ettemme tapaa enää koskaan, enkä saata tuota epäilystä kumota, varmistamalla ja lupaamalla tapaamisen todella toteutuvan. Aikuisena tiedän ettemme välttämättä tapaa. Jätän kuitenkin pienen kipinän, joka on toivoa täynnä, muistuttaen mahdollisuuden olevan olemassa, mutta en lupaa varmaksi. Petetty lupaus satuttaa enemmän kuin totuuden sana.

Useampi entinen oppilas halaa tavatessaan. Tahtoo kertoa uudesta moposta tai tyttöystävästä. Jo aikuistunut ja omillaan oleva tahtoo open vielä kerran kuuntelevan suunnitelmistaan, joiden ope arvaa olevan ehkä liian suuria. Ope kuuntelee ja sanoo tylsänä jotain aikuismaista, mutta jättää silti elämän velvollisuudeksi todentaa toiveen realistisuus. Rehellisesti on toiveeseen vastattava, sillä epäaito kiinnostus ei tavoita, vaan katoaa ja hajoaa. Toivoa ei saa kadottaa ja ihmeisiin on uskottava, kunhan pitää jalat maassa. 

Mietin usein kuinka tätä työtä tulee tehdä. On ymmärrettävä mielenmaisemista, oppimistavoista, oppimisvaikeuksista, kehityspsykologiasta, pedagogiikasta, erityispedagogiikasta, ihmisyydestä, oppiainesisällöistä, iänmukaisesta kehityksestä ja siitä poikkeavasta kehityksestä ja ja ………

Mietin usein kuinka asetun olemaan ihminen, jota oppilaan on hyvä lähestyä. Sitä minä mietin paljon. Tahdon nähdä vaivaa, jotta tuntisin oppilaasta muuta kuin nimen ja sen kuinka hän matemaattisesti pärjää. On hyvä jos äidinkieli sujuu, mutta jos en tunne oppilaan hymystä, onko se aito, pinnistelty vai jotain peittävä, olen epäonnistunut. Tunnustelen ja tutustun. Askel askeleelta päästän oppilaan lähemmsä itseäni ja annan jotain, jonka arvelen häntä kiinnostavan ja inhmillistän itseäni. Istun lattialla, kerron peloistani ja epävarmuuksistani. Pohdin oppilaan ikää ja kykyä ottaa tietoja vastaan. Vedän tiukan ammatillista rajan vetoa, jottei suhde muutu liian tuttavalliseksi ja huomaan purkavani jotain sellaista, joka ei vie oppilaan tavoitteita eteen päin. Mietin, että miksi oppilas mitään antaisi ja luottaisi aikuiselle, joka seisoo etäällä, ylhäisellä kukkulalla ja on niin aikuinen ja kaikkitietävä, että oppilas kalpenee ihastuksesta. 

Reflektoin paljon tekojani, niiden syitä ja seurauksia. Tarkastelen itseäni ja peilaan muihin. Kuuntelen muiden kokemuksia ja vertaan niitä omiini. Kaiken pohdinnan ja tarkastelun jälkeen myönnään itselleni, taas, luvan olla omanlaiseni. En kykene antamaan periksi kiirelle ja odotuksille, jotka perustuvat kylmän ammatilliseen suorittamiseen. Ihmisenä ihmiselle. Tutustumalla ja kuuntelemalla. Lähelle päästämällä ja vain siten pääsee lähelle.

Luomalla suhteen, joka ehkä on enemmän kuin odotetaan, luon suhteen joka on ainutlaatuinen. Elämässä on kuitenkin niin, että mikään hyvä suhde ei kestä loputtomiin. Tunnen itseni huijariksi, kun lähden tietoisesti rakentamaan suhdetta, jonka tiedän jonkin ajan kuluttua päättyvän. Mietinpä kuitenkin niin, että jos en niin tekisi, niin mitä oppilas siitä irti saisi? Aikuisen, joka tekee työnsä ja pitää oppilasta yhenä numerona muiden joukossa. Uskon lapsen ja nuoren kestävän erot ja luopumiset paremmin, kun niiden kohdalle sattuessa on kahden ihmisen välinen luottamuksellinen ja lämmin suhde tukena ja takana. 

Uskon, että tämä tapani tehdä työtä on oikea. Uskon, että luomalla opetussuhteen lisäksi jonkinlainen ihmissuhde, saavutetaan jotain suurempaa, kuin lukutaito. 

Olen tilanteessa  jossa opitaan eron ja luopumisen kuuluvan elämään ja sen, että elämä jatkuu myös niiden jälkeen.