Päiväkirjaa kirjoittava ihminen on epäitsekäs omaa elämää muistiin kirjaava ihminen. Huoneen hämärässä kynän kautta paperille siirtyvät ajatukset ja tapahtumat. Nykyaikainen ihminen kirjoittaa päiväkirjaansa tietokoneelle ja tallettaa sisällön luotuun kansioon, joka on nimetty mielikuvituksellisesti päiväkirjaksi. Minä olen valinnut perinteisen päiväkirjan sijaan tavakseni kirjoittaa blogia. Blogi on julkinen ja muiden silmille ja arvosteluille altis. Sen sisältö ei ole yksin sinun sen jälkeen kun olet painanut enteriä.
Kohdallani blogi on tietoinen valinta. Omalla kohdallani kirjoittaminen siten, että sitä joku saattaa lukea, on tapa tulla itsestä ulos. Minulta on kysytty mitä se tarkoittaa. On osoitettu minun olevan itsekäs ihminen, joka kaiken aikaa puhuu vain itsestään. Entä jos kirjoittaisin perinteistä päiväkirjaa ja jostain syystä siitä julkaistaisiin painettu teos, kirja, jota myytäisiin Suomalaisessa kirjakaupassa. Kirjana se oli yhden ihmisen näkemys elämästään ja siitä voisi saada näkökulmia omaan elämään. Hienoa, että joku on jaksanut tallentaa elämäänsä ja jakaa sen muille. Miksi blogi siis olisi itsekkyyden vertauskuva? Miksi blogia kirjoittava ihminen olisi vain yltiöitsekäs?
Ja kyllä minä kirjoitan pääsääntöisesti vain itsestäni ja omista ajatuksistani. Pidän siitä ja yllätyn usein itsekin tuloksesta, joka tajunnanvirtana on sormieni kautta siirtynyt tyhjälle ruudulle. Painan enteriä ja vaivun joka kerta hetkeksi tilaan, jossa melkein kadun kirjoittamaani. Mietin oikeuttani ajatuksilleni ja teoilleni. Pohdin mahdollisia arvosteluja, jotka osoittaisivat minun olen tyhmä, väärässä ja aivan hukassa. Miksi näin tunnen? Siksi, että entisessä elämässäni olin hiljaa. Olin loputtoman hiljaa tahdostani ja haluistani. Olin reipas, mutta hukassa ihmisenä. Ihmiset olivat ainoastaan vaativia ja tarvitsevia. Ihmiset olivat lyttääviä, kovaäänisiä oman elämänsä vaatimuksia haluavia. Ihmsiet olivat pahoja, osa kuoli ja osa petti. Itse olin kaiken keskellä seilaava itseään tuntematon alus.
Jos olisin tuolloin kirjoittanut päiväkirjaa tai blogia, olisi sisältönä ollut itsesäälissä rypevän naisen kertomaa tarinaa. Päivä toisensa jälkeen uhriutunut nainen olisi kertonut uudesta pimeästä päivästään ja tulevaisuuden toivottomuudesta. Ja tiedätkö mitä, siinäkään ei olisi ollut mitään vikaa. Ei kerta kaikkiaan mitään vikaa, vaan ehkä tuo nainen olisi saanut sanasen joltain, joka olisi tiennyt miltä tuo kaikki tuntui.
Kirjoitan blogiani nyt eheytyneempänä. Kirjoitan entisestä elämästäni, kirjoitan itseäni ulos. Ja kyllä kirjoitan itsestäni, mutta tekeekö se minusta itsekään ja narsistisesti käyttäytyvän ihmisen? Entä, jos jollain kirjoittamallani on lohdun ajatus annettavana jollekin, joka ei uskalla itsestään julkisesti kirjoittaa? Entäpä jos erilaiset blogit ovatkin valtava mahdollisuus löytää itselleen vertaistukea?
Arvostan jokaista, joka itsestään ja elämästään kirjoittaa. En pidä heitä itsekkäinä, vaan pidän heitä rohkeina. He avaavat sielunmaisemansa ja antautuvat julkiselle arvostelulle. Avaavat ihmiset elämäänsä myös muissa internetin mahdollistamissa palveluissakin, ovatko itsekkäitä? Osa on, myönnän senkin. Mutta jos pohdimme asiaa laajemmalti, niin ihmistä kehoitetaan tutustumaan itseensä ja pitämään itsestään. Julkiseksi tekeminen on osa tapaa olla oma itsensä. Arvostan myös ihmistä, joka kaiken pitää itsellään, siihenkin on oikeus.
Kirjoittaminen on osa minua ja osa tapaa, jolla tutkailen itseäni. Tutustun itseeni samalla ja osa kirjoittamastani on vanhaa, jo käsiteltyä asiaa, jonka vain tahdon itsestäni ulos. Sisällä pitämisellä ja vaikenemisella en omassa elämässäni saanut juuri muuta kuin pahan olon. Kirjoittaminen on minun tapani myös seurata kuinka ajatuskulkuni etenee. Osa, josta olen kirjoittanut, muuttakin muotoaan tulevassa elämässä. Näin on hyvä ja osa ajatuksista pysyy muuttumattomina. Pidän nykyisestä itsestäni ja joka kerta aloittaessani kirjoittamisen keskityn tuneisiin ja mietteisiini ja väitän sen tekevän hyvää. Voisin kirjoittaa muullakin tavalla, mutta se olisi huijausta. Tällainen minä olen ja tällainen on minun tapani.
Olen itsekäs, niin kuin kaikki meistä ovat. Kirjoittamiseni tarkoitus ei ole kuitenkaan todistaa ylivertaisuuttani ja paremmuuttani. Kirjoittamisen tarkoitus on tutustua ja ilmentää itseäni. Jos se jotakuta kiinnostaa, niin se tuntuu mukavalta, se tuntuu hyvältä ja jokainen saatu viesti tai kommentti saa aikaan hyvänolon hyrinän. Tulen nähdyksi ja kuulluksi. Sitä meistä jokainen kuitenkin kaipaa. Ja jos on hiljaista kirjoitukseni jälkeen, niin olkoon sitten niin. Itseäni varten tätä teen, joten keneltä se olisi pois? Se olisi pois minun tavastani elää ja katsella maailmaa.
Sanottakoon, että olen 99,9% saanut vain kannustavaa palautetta. Miksi tätä siis pohdin ja kääntelen? Siksi, että pelkään lienee olevani liian itsekeskeinen ja tarvitsin tämän pohdinnan tänään. Hassu on ihminen.
