Pahasta en tiedä mitään
Melkoinen voimanlähde on aurinko.Ei se kykene kääntämään maapallon kulmaa ja tietämättään paistaa päiväntasaajalle enemmän kuin pohjolan perukoille. Sinnikkäästi vapauttaa energiaansa ja on mielestään tasapuolinen. Nousee ja laskee pysyen kuitenkin aloillaan. Pilvisellä säällä se ei muka paista, ollen silti paikallaan. Paistaa liikaa tai liian vähän, muttamatta muotoaan. Ikiaikainen kaasupallo siihen asti kunnes sammuu. Aurinkoon liitetään onnea ja iloa, mutta se paistaa myös sodan keskellä pilvettömältä taivaalta. Se on nähnyt paljon pahaa. Minä en, vaikka niin olen joskus luullutkin.
Olen pelännyt, inhonnut ja vihannut. Olen luopunut, itkenyt ja surrut. Olen ollut epätoivoinen ja haaveillut kuolemasta. Ahdistunut ja toivoton olen myös ollut. Oikeaa silmitöntä pahaa en ole silmästä silmään kohdannut. Harva meistä on. Tämän päivän rauhan ja hyvinvoinnin keskellä Suomessa, oikean pahan kohtaaminen on harvinaista arjen keskellä. Olen valtavan pahoillani niiden puolesta, jotka arjessaan kokevat pahaa, koska heitäkin on, valitettavasti. En saata kuvitella ja toivoisin olevani avuksi. Oikea paha kulkeutuu verkkokalvoilleni ja korviini televisioruudun tai lehden välityksellä. Voin katsoa sitä tai sulkea sen todellisuuden itseltäni. Voin lukea siitä tai vaihtaa kevyempään sisustamista koskevaan lehteen. Voin siis valita onko paha tietoisella tavalla minulle totta vai suljenko mieleni siltä. Voin myös valita sen paistaako aurinko minulle myös pilvien takaa ja näenkö kauneutta, rakkautta ja onnea. Syyslomani aikana, saatuani olla itsekseni, olen nähnyt niin paljin hyvää, että paha parka on tappiolla, toivottavasti pysyvästi.
Tiedätkö mitkä ovat järkilasit? Ne ovat isoveljen liian isot uimalasit. Ne puetaan päälle varoen pinnejä ja pompuloita. Asusteena on luonnollisesti vaalenapunainen jumppatylliasu. Järkilasit auttavat 5- vuotiasta monessa asiassa. Omatapa omat järkilasit. Laseja voi lainata pienemmälle siskolle, joka juoksee ympäri keittiönpöytää, lienee järkeä takaa-ajaen. Ipanat juoksevat isoveljien sylistä syliin, äidin kainaloon ja tykkäävät pullasta. Pienet tytöt ovat osa perhettä, jota virallisesti sijaisperheeksi kutsutaan. Kaiken perhehälinän keskellä mietin pyyteetöntä läsnäoloa näille kahdelle pienelle tytölle, jotka muuten olisivat ilman perhettä. Sijaisvanhempana tulee aina olla valmis myös luopumiseen ja mietinkin kumpuaako ja kasvaako syvä rakkaus menettämisen pelosta. Järkilasit laitetaan sivuun, sillä pyydetyt ja tarkoitetut vaatteet löytyvät. Kotimatkallani laitan silmilleni aurinkolasit, sillä toden totta aurinko paistaa.
Aamiaiskahvit voivat venähtää neljätuntisiksi. Helposti, silloin kun vastapäätä istuu ystävä vuosien takaa. Sellainen ystävä, joka tuntee minut ja minä hänet. Siksi voimme istua riisuttuina, avoimena ja paljaana. Koska tunnemme toisemme ja ollessamme erimieltä ja omasta mielestämme vieläpä oikeassa, säästämme ystäväämme liialta totuudelta. Pienimme sen sopiviin annoksiin, naamioimme huumoriin ja pidämme kädestä kiinni, mikäli se siltikin on liian suuri. Haukkaamme onnesta suuria palasia, kasvatamme ja hehkutamme pientäkin onnenmurusta. Se on totta ja ihan sikasiisti asia. Onnea on ystävyys, kaunista, vaikka aihealueet joskus vaikeita. Tuolloin aurinko paistoi pilvien takaa, mutta tiesimme sen olevan paikoillaan.
Tapasin entisiä opiskelukavereita. Kahvia ja ikkunasta viiston paistavaa auringonvaloa. Kyyneleitä, liikutusta ja naurua. Elämäniloa ja onnen ääneen mainitsemista. Uusia alkuja ja pidemmän taipaleen juhlistamista. Vanhemmuutta ja parisuhteita. Ystävyyttä, joka on vasta oraallaan, mutta ohut side on sitkeä, joten tapaamme varmasti toistekin.
Syöpä. Ei minun, mutta jonkun jonka tunnen. Aurinko sävyttää viestin ja ajatuksen. Toivoa ja elämän arvokkuuden ymmärtämistä.
Värikkäitä lehtiä, jotka ovat sopiviksi kuivuneen kävelytiellä. Potkin niitä, kahisevat. Kulman takaa kuuluu vastaavaa kahinaa ja vastaan kävelevä nuori nainen potkii lehtiä omalla puolellaan tietä. Hymyt kohtaavat ja riemastuvat. Jatkamme matkaa me kaksi toisillemme tuntematonta, mutta saman kokemuksen jakanutta.
Aamurauha. Vain minä, aamukahvi ja ajatukseni. Poikani sai työpaikan. Meillä on varaa ostaa autoomme uudet talvirenkaat. Chilipata tuoksuu voimallaisesti, lämmittää ja ravitsee. Mies laittaa pyykkejä kuivumaan. Ensi viikolla alkavat työt. Varasin lääkärin. Minulla on kyky elää. Voitin mieheni pelissä, jossa hän on pitkään ollut niskan päällä. Olen tuijottanut televisota ja kokenut paremmuttaa, kyyneleitä, liikutusta. ihastusta ja suunatonta ärsytystä. Sitä kokiessani suljen telkkarin tai vaihdan kanavaa.
Olkoon tapahtunut se minkä olen kokenut. Perspektiiviin laitettaessa kaikki tapahtunut, on sanottava, etten ole joutunut kohtaamaan oikeaa pahaa. Pahoja asioita ja ajatuksia kyllä, mutta silmitön paha on jotain muuta. Se on silpomista tai raunioista kaivautumista. Se on raiskausta tai kiduttamista. Se on saastuneen veden juomista ja ihmisarvon viemistä. Minä olen elänyt elämää, jossa on tapahtunut paljon, mutta minulla on ollut toivoa, kannattelevia käsiä, rakkautta ja mahdollisuuksia. Pahasta en siis tiedä, mutta hyvästä senkin edestä. Onneksi aurinko paistaa ja mahdollistaa elämän tällä pienellä pallolla avaruuden äärettömyydessä.