Pikkuisen hiprakassa

Lauantaina se tapahtui, pitkästä aikaa. Aikuinen ei hairahdu juomaan itseään humalaa muistuttavaan tilaan ja minä olen aikuinen.

Lauantaita edeltävä viikko oli ollut sen kaltainen, joita ei liian montaa samankaltaista tahdo kokea peräkkäin. Tunneskaalat seilasivat edestakaisin, tapahtumia vilisi silmissä ja ikävintä oli rajata läheinen ihminen. Urheasti rämmin eteenpäin todeten olevani valtavan edistynyt ja kehittynyt vaikeiden asioiden käsittelyssä ja niistä suorassa siirtymässä mm. ystävämummon tapaamisen ja kaason olemuksessa hääpaikan katsastamiseen. Lisäksi, näin aikuisena ja seestyneenä, en tokikaan pidä humalatilasta, saati ratkeaisi sellaiseen juomiseen, jossa veren alkoholipitoisuus pääsisi liaalti nousemaan. 

Säät ovat kirvoittaneet keskusteluita ja repeämisiä meteorologeja myöden, joten hyödynsimme mieheni kanssa hetken paistavan auringon ja suuntasimme jokirantaan terassille. Punaviini siirtyi sisääni kohtuullisen nopeasti, lähes yhtä nopeasti, kun suolsin tunteitani miehelleni, joka sivistyneesti siemaili oluttaan. Kysymykseen, otetaanko jokin lämmin juoma, voi vastata vain, että totta kai. Hieman turhan viileästä terassikelistä johtuen, vaikka aurinko hetken näkyikin, Irish Coffee hulahti yhtä nopeasti alas kuin punaviinkin. 

Olen asunut kohta kaksi vuotta uudessa kotikaupungissani, mutta City-Marketissa en ole käynyt koskaan, muutoin kuin postiasioita hoitamassa. Nyt kävimme, sillä ruokaostokset olivat tekemättä ja Cittari oli ainoa aukioleva kauppa. Keskellä sekavalta näyttävää kauppaa, huomaan etsiväni kananmunia ja tavaavani opastekylttejä, joiden kirjaimet oli jonkun lukihäiriöisen laatimat. Mieheni jätti minut yksin, virhe. Jostain syystä minua nauratti melkein kaikki. Vastaantulevalta kaljupäiseltä mieheltä teki mieleni tiedustella takin etumuksessa sijaitsevasta Suomi leijonasta, en kysynyt, rohkeus petti. Harhailin hyllyjen välissä ja yritin palauttaa ostoslistaa mieleeni, kananmunat  oli jo kainalossa ja sanottakoon, että on vaikea pitää koteloa vakaasti ja paikoillaan, johtui varmaan takkini liukkaasta kankaasta. Karkkia! Löysin irtokarkkihyllyt, mutta pusseja en mistään. Katseeni hapuili etsien miestäni ja hetken ajattelin käyttäväni ääntäni, mutta viime hetkellä tajusin ettei huutaminen kannata. Luotan mieheeni ja arvelin hänen etsivän jo minua, turhan pitkään kesti se kyllä minun mielestäni. 

Täytyy sanoa, että on epäreilua laittaa karkkipusseiksi erilaisia pusseja kuin kilpailevassa yrityksessä, mutta pääasia että ne löytyivät. Anelin miestäni, joka vihdoin löysi minut,  johdattamaan minut ulos. Kauppa alkoi tuntumaan ahtaalta ja ihmisiä oli liikaa suhteessa liiketiloihin. Kaikki nauratti. Puhuin todennäköisesti liian kovaäänisesti, sillä ihmisten katseet kuvastivat ihemtystä tai sitten vain kuvittelin. Kotimatkan raahauduin laahustavin askelin ja marisevin sanankääntein, mutta kannoin silti urhoollisesti toisen kauppakassin vastoin mieheni kehotusta. Tässä nyt tarvitse olla herrasmiehiä, kyllä nainenkin voi kassin kantaa, mutta rappusia en kyllä kävele. 

Kotiin päästyämme keitin kahvit ja tapoin hyvin alkaneen humalan, joka taantui narisevaksi hiprakaksi ja kostoksi väsytti niin paljon, etten jaksanut katsoa elokuvaa loppuun. Totta puhuen nouseva humalatila tuntui hyvältä. Olin rohkea ja puhuin syvimpiä tuntojani, joskin epämääräisessä järjestyksessä ja epäilemättä toistaen samaa, jonka jo selvin päin olin miehelleni kertonut. Humalatila vahvisti rakkuden tunteitani ja olen vakuuttunut hyvästä miehen valinnasta, sillä hänen hymynsä ei kertaakaan hyytynyt seurassani. 

Joten, näin aikuisena ja järkevänä, aion antautua tulevaisuudessakin pienelle hiprakalle tai ujolle nousuhumalalle. Isompaa humalatilaa en kaipaa, sillä se ahdistaa ja tuntuu varsin pahalta seuraavan päivän morkkiksen saapuessa. Mutta pieni kauniiksi ja rohkeaksi tekevä hiprakka on mukava olotila ja edellisestä on niin kauan, että meinasin sortua liiallisen aikuiseen ja tekopyhään moodiin, että onneksi liian nopeasti nautittu alkoholi muistutti elämän kepeydestä ja hilpeydestä. 

City-Marketille voisi lähettää terveisiä, että vaihtavat karkkipussit helpommin erottuviksi.