Pitkästä aikaa
Kuolema päättää asioita, lopullisesti.
Kuoleman jälkeen kuitenkin jatkuu myös elämä.
Sinä rakas lapseni täytät tulevana perjantaina 29. Syntymäpäiväjuhlasi vietetään ajatuksissa, kuvitelmissa sekä muistoihin vajoten. Olen perjantaina töissä, joten päivän aikana en ehdi sinua ajatella, mutta älä luule että unohtaisin.
Sinä ole jatkanut kuolemasi jälkeen varmasti hyvin toisenlaista elämää siellä jossain. Minä pystyn vain vähäisesti kuvitelemaan millaista siellä jossain on. Välillä mietin, että elät keskellä kauneinta luontoa, jossa jokaisella siellä elävällä on paikkansa ja rauhansa. Sitten mietin myös, että olen aineettomana leijuva ajatus kiertämässä avaruutta ja koko maailmankaikeutta. Näet tähtien syttyvän sekä sammuvan. Näet tähtusumuja ja väistelet taitavasti asteroideja. Isoimman osan ajasta ajattelen sinun liikkuvan meidän jäljelle jääneiden kintreillä. Ehkä pudistelet päätäsi meidän valinnoille, iloitset meidän onnistumisista, ja tahtoisit opastaa meitä ollessamme hukassa suunnistamme.
Haaveilen useasta asiasta, kuten tiedät, mutta yksi suuri haaveeni olisi saada kurkistaa sinun maailmaasi. Vain siksi, että saisin varmuuden sinun voivan hyvin. Kuvittele, että edelleen mietin hyvinvointiasi. Toivon, että siellä missä olet ei ole sairauksia. Suurta surua tuottaa ajatus etten saisi olla avuksesi, kun kaivaudut peiton alle potien aivan turhanpäiväistä flunssa. Ehkä et enää sairasta, niin toivon ja jos sairastat, niin muista mennä ajoissa lääkäriin. Kun veljesi on sairaana, minun äitiyteni läikähtää huolen äärirajoille koen avuttomuutta, ja samaa rakkautta ja huolta tunnen on kyseessä sitten elävä tai kuollut lapsi. Ihan hullua, mutta näin se vain on.
En ole viime aikoina ollut ihan parhaimmillani. Syynä lienee oman sisäisen äänen katoaminen. Jostain syystä löydän ääneni hiljaisuudesta ja huomaan löytäväni itseni haudaltasi. Siellä ollessa olen vain kaikkein tärkeimpien asioiden äärellä. Lopulta tärkeää on elää oman parhaan kykynsä mukaan. Itseä ei saisi unohtaa eikä niitä rakkaita, jotka ovat kiinni minussa muutakin kuin vain iholla. Sinä olet varmasti viisastunut siellä jossain ja pyydänkin sinulta istumaan viereeni suomaan hetken aikaa lohtua. Muista lohduttaa myös muita, tue ja välillä patista. Me elävät olemme välillä hieman hukassa emmekä toimi järkevästi.
Aika on muuttanut ajatuksiani sinusta. En enää pyri kuvittelemaan millainen olisit nyt jos eläisit. Se ei tunnu enää tärkeältä eikä oleelliselta. Oleellisempaa on se, että olet edelleen minun rakas lapseni olit sitten missä tahansa ja missä tahansa muodossa. Silti rakas Christina, tahtoisin sinua oikeasti halata, kuiskata rakkauteni korvaasi ja tuntea poskesi poskeani vasten. Niin minä tahtoisin, oikein kovasti.
Voi hyvin ja kiitos kun kuuntelit.
Rakkaudella äiti.