Pitkästä aikaa

En muista koska viimeksi kirjoitin sinulle. Sinulle, rakas kuollut lapseni. Sinulle, jonka silmät ja otsalle valuvan otsatukan tavoitin vastapäätä istuvan tytön kasvoilta. Tyttö söi suklaalla kuorrutettua croissantia.  Olimme molemmat hotellin aamiaisella Minun lautasellani ei ollut croissantia eikä suklaata. Minulla oli pikkunakkeja, koska ne kuuluvat hotellin aamiaiseen kuten myös karjalanpiirakat ja appelsiinituoremehu. Hörpin hajamielisenä kahviani, joka oli yllättävän hyvää, ja katselin tyttöä, jolla ei ollut aavistusta aiheuttamistaan tunteista minusta. Hyvä niin, hän nautti herkustaan ja istui äitinsä lämpimän katseen alla. Minua vastapäätä istui mies, johon opettelen luottamaan ja jota opettelen tuntemaan. Tämä mies havaitsi minun katseeni, ehkä esiin pyrkivän kyyneleen ja hänelle kerroin miksi tunnen yhtäkkiä niin kovin kesäisenää aamuna hotelliaamiaisella. Parasta mitä hän teki, oli olla läsnä, kuunnella ja antaa minun hetkeksi vaipua muistoihin ja pieneen viipyvään ajatuksen, mitä jos…

Sinä lapseni tiedät, että tuo jos on aivan turha. Niin minäkin, älä huoli. Suru aika ajoin yllättää, tulee kysymättä, että mahtaako sopia. Sellaisia tapoja surulla on. Se saattaa tökkiä ja tuupata, mutta ei vahingoittamistarkoituksessa. Surulle en pysty olemaan enää vihainen vaan kiitän sitä käynnistä ja kehotan istumaan takaisin takapenkille. Olen onnekas, että suru pitää huolen sinun ja minun välisestä yhteydestä. Kumppanikseen se on ottanut hymyn, ilon sekä kiitollisuuden. Ne tosin vasta opettelevat osaansa, mutt ovat sinnikkäitä ja taitavia oppimaan.

Sinun lisäksesi minulle ovat rakkaita myös veljesi. Unohdan sen joskus sanoa kirjoittaessani liianharvoin ääneen. Kirjoittaessani sinulle en tahdo heidän tuntevan olevan jotain vähemmän. Ihmisen ei tarvitse kuolla, jotta häntä voi ajatella, muistaa tai rakastaa. Älä huoli, sanon ja ilmaisen tunteeni myös eläville. Sanottu sana ja ajatus asettuvat toivottavasti ihmisen mieleen. Annettu kosketus, hyväksyvä ja kaunis katse vahvistavat olemassa olon oikeutta ja arvokkuutta. Näitä minä tahdon vaalia ja antaa niille voimaa, koska elävälle annettuna, ne varmasti kantavat myös kuoleman hetkellä.

Meninpä syviin vesiin. Minun lienee syytä kirjoitella useammin, ei vain sinulle vaan itselleni tai ihan kenelle vaan. Jostain syytsä, sormei eivät ole hakeutuneet näppäimistölle viime aikoina. Mutta voi ajatuksissani olen kirjoittanut, pistänyt sanoja eri järjestyksiin. Sanat ovat leikkineet kanssani, ei piirileikkiä, vaan jotain uutta leikkiä, jossa ei ole sääntöjä.

Haluan sano, että voin hyvin, Tiedät, että elämässäni ontapahtunut asiota. On rajaamisia ja on sydämen avaamisia. Kohtaamisia sekä pysähtymistä toteamaan että elämäni kulkee eteenpäin ihan oivaan malliin. Olen uinut meressä ja antanut aaltojen kannatella. erityisesti pidin vesisadekävelystä ja samaan aikaan riepottavasta tuulesta. Ihmisiä olen tavannut ja nauranut heidän kanssaan. Olen tohtinut myös ottaa vastaan kaunista kosketusta.

Ajattele tyttäreni, että se että näin sinut toisessa lapsessa sai aikaan tämän kirjoituksen. Puhelu veljellesi ja hänen äänensä puhuttaessa hänen kasvattamista perunoistaan, vahvisti lämpöä ja onnellisuuden tunnetta. Jatkan kesää, joka tänään näyttää tuulisemmat kasvonsa. annan tuulen tulla sisään parvekkeen ovenkautta ja hymyilen. Taidan keittää kahvia.

<3 Äiti