Poutapilven päällä…..

Vielä minä lähetän pullopostia. Valitsen kuuman ja kauniin päivän, tyrkkään pullon viesteineen hellästi, mutta päättäväisesti aaltojen kantamaksi. Ajatus, että pullo kulkisi vuosien ajan rantautumatta, on kiehtova. Ei hätäiselle odottajalle sopivaa, mutta mihin ihmisellä oikeastaan on kiire. Olisi myös aivan sama saisinko koskaan vastausta, mutta tieto viestistä ja ajatuksistani jossain maailman merillä, olisi riittävä ja osa minua olisi joskus jonkun luettavana. 

Samalla ajatuksella kirjoitan sinulle lapseni. Oletan, että kuulet minut, mutta täysin varma en voi olla. Kuinka kuolleet lukevat ja kuinka kuulevat? Kirjoitan kuitenkin, sillä siten sinä pysyt lähelläni ja tunnen edelleen olevani äitisi. 

Olet kesän ajan pysynyt poutapilvien päällä, hieman etäämmällä. Hyvä niin, sillä en olisi jaksanut liialti sinua ajatella, joten olet ymmärtänyt ja antanut minulle tilaa ja vain häivähdellyt ajatusten laitamilla. Kuitenkin olet osa jokaista päivääni, mutta vain sekunnin ajan, tuskin ehdin sinua tervehtiä, kun jo annat minun keskittyä läsnäoleviin ihmisiin, auringon paisteeseen ja mansikan makuun kielelläni. 

Kelluin meren lämpimässä syleilyssä ja annoin veden hyväillä ihoni jokaista kohtaa. Vesi on miellyttävä ystävä, sillä se kietoutuu tiukasti, mutta antaa periksi tahtoessani liikkua. Vieressäni veden kannateltavana oli myös mieheni ja olin onnellinen, kun jalkamme koskettivat toisiaan veden alla muiden näkemättä. Sinä häivähdit mielessäni ja tahdon sinin tietävän, että minua rakastetaan ja minä rakastan. 

Automatkalla vieressäni istui veljesi. Voi kuinka rakastankaan häntä. Puhuimme sinusta, kyynelehtimättä, muistellen ja pitäen sinut osana meidän yhteistä elämää. En osaa asettua hänen suruunsa. mutta lohdutan parhaani mukaan. Äitinä en voi tehdä sitä mitä jokainen äiti lienee tahtoisi, eli suojella lastaan liian suurelta surulta. Suren onnetonta äitiyttäni, joka jäi kuolemasi jälkeen vajaaksi. Yritän kosketuksen välityksellä välittää pojalleni, että kaikki hiljaiset surun täyttämät vuodet ovat kuitenkin olleet täynnä rakkautta häntä kohtaan. Suuri äidin suru kertautuu niin elävän, kuin kuolleenkin lapsen äärellä. Toinen veljesi matkaa jossain tavoittamattomissa. Se on liian suuri suru ääneen puhuttavaksi, mutta rakastan kuitenkin, pelkään ja toivon. 

Käsitän itseni enemmän naiseksi ja ihmiseksi nykyään. Äiti sana tuntuu kuuluvan muiden käytettäväksi, sillä oma äitiyteni on vajaa ja rikottu. Kuin minulla ei olisi oikeutta tulla kutsutuksi äitinä, sillä olen äitiyttä joskus karttanut ja pyrkinyt pääsemään siitä eroon, sen ollessa liian tuskallista ja vaikeaa.  

Sinulle tyttäreni voin tämän kirjoittaa, sillä sinä näet ehkä jo laajemmin, annat anteeksi helpommin ja hymähdät ajatuksilleni lempeästi. Toivon sinun olevan veljiesi ja siskosi tukena. Leijaile heidän arjessaan ja kosketa hetkellä, jona he luulevat olevansa yksin. Kuiskaa heidän korvaansa, että myös minä ajattelen heitä ja rakastan heitä. 

Istu lapseni poutapilven päällä ja lähetä tuulahdus viilentävää tuulta. Tuulen tuntuessa auringon lämmittämällä iholla ajattalen aina sinua ja hymyilen. Kaikesta huolimatta olen onnellinen, sillä osaan vielä rakastaa, osaan tuntea ja osaan vastaanottaa molempia itseeni kohdistuvana. 

Nyt minä keitän kahvia ja ajattelen sinua vielä hetken, mutta sitten keskityn jälleen eläviin. Häivähdä illan tullen, jotta voin toivottaa hyvää yötä. 

Rakkaudella äiti.