Rakkaus

Kerrotaan rakkauden syntyneen jo aikojen alussa. Silloin, kun meidän osa maailmankaikkeutta oli vain vinhasti pyörivää kiveä, joka etsi itselleen paikkaa asettua. Miljoonien vuosien ajan maailman kaikkeuden karuselli pyöritti piiriä tarkoituksena luoda ainulaatuinen paikka, jossa kaikilla olisi sille soveltuva tila. Sellaisen luominen ottaa aikaa ja vaatii monta pyörätystä, jotta kulmat hioutuvat , pyöristyvät ja saavat soman pallon muodon. Vetovoima suunniteltiin pitämään kaikki turvallisesti paikoillaan ja vain sallien pienen irtaantumisen, mutta takaisin pakosti palauttaen. Rakkaus löysi paikkansa maapallon ytimestä ja teki sinne sijansa jääden odottamaan syntymistään. Se muhiskeli ja varmisteli olomuotoaan ja kaikki rakkauden arkkitehdit istuivat yhteiseen ympyrään ja määrittelivät sääntöjä. 

 

Sopimukseen kirjattiin seuraavaa:

– Rakkaus kuuluu kaikille huomioimatta ikää, asuinpaikkaa, järjen tilaa tai omaisuuden määrää. Ennen kaikkea se kuuluu kaiken pienimmille ja vähäosaisimmille, sillä  arveltiin heidän osaavan rakkautta arvostaman ja siä aidosti ilmaisevan.

– Rakkaus on jokaisessa, mutta kaikki eivät sitä ehkä huomaa, mutta heidän sisässään se on.

– Rakkaus kasvaa ja kukoistaa kasvattamalla, hellimällä ja päätöksellä pitää siitä kiinni.

– Rakkauden voi laittaa piiloon ja sen voi antaa hiipua pienemmälle liekille. Se ei kuitenkaan sammu vaan säilyy muuhun tarkoitukseen ja on taasen valmis kasvamaan.

– Rakkaus voi olla ikiaikaisesti olemassa vanhemman ja lapsen välillä sekä kahden aikuisen välillä, mutta sillä on lupa muuttaa muotoaan alkuhehkusta tasaisena kulkevaksi virraksi. 

 

Päätettiin myös, että kaiken hyvän vastakohtana on myös toiset vastavoimat.

– Riistävä rakkaus on epäkypsän elollisen yritys kasvattaa itseensä suunnattua rakkautta, muistamatta antaa sitä itse.

– Epätoivoinen rakkaus, joka suuntautuu jostain syystä väärään kohteeseen. Rakkautta ilmaiseva riutuu ja pyrkii todistamaan kaikin tavoin olevansa rakkauden arvoinen. Ja niin hän onkin, mutta vastarakkaus ei tule pakottamalla vaan luopumalla ja uuteen suuntaan kulkemalla.

– Torjuttu rakkaus, hieman surullinen, mutta tarpeellinen

– Kieroutunut rakkaus, joka rakkauden nimeen kykenee hirmutekoihin, satuttamiseen ja pahimmassa tapauksessa lopulliseen tuhoon. Sen suotaisiin pysyvän pois, mutta sen voima on niin suuri, että rakkauden rintamalla hyvät voimat käytvät taistoon estääkseen kieroutuneen rakkauden kulun. Valitettavasti, niin kuin muutkin sodat, tässäkin koetaan väistämättä tappioita. 

 

Säädettiin toimeen pantavaksi:

– Jokaisen elollisen, joka rakkautta tunnustaa, tuntee, kokee ja elää on oikeus tehdä töitä sen eteen. On oikeus nauttia ja antautua sen vietäväksi. Velvollisuus on tarkastella rakkauden laatua ja tehdä tarvittavia korjauslikkeitä sen pysymiseksi liekissä ja terveenä. Säädöksissä sanotaan, että rakkaus tarvitsee ruokkimista ja vaalimista. Se hiipuu hoitamattomana ja kaikkoaa tuntemattomana. Se ei kuitenkaan häviä. Ei suinkaan vaan se siirtyy odottamaan. Se odottaa ja se osaa odottaa kärsivällisesti. Se nuolee haavansa ja toipuu katsoen itsensä kuvajaista löytäen kauneutta itsessään ja voimaa uuteen yritykseen. 

– Oikein käytettynä rakkaus on voimalähde, joka uhmaa nälkää, ei välitä matalasta majasta ja hyväksyy virheitä. Oikealla radalla pysyvät rakkauden rattaat, kun sen myönnetään olevan olemassa. Se auttaa menetyksenkin hetkellä. Tuolloinkaan se ei katoa vaan siirtyy surijan lohduksi, taakan kantajaksi suojaten surijan sydäntä. 

 

Ei osattu päättää, missä rakkauden paikka olisi ihmisessä tai eläimessä. Niinpä päätettin sen virrata vapaasti, halki ilman leikitellen ja kisaillen. Ei myöskään osattu päättää oikeaa tapaa ilmaista rakkautta, joten jokainen syntyvä kieli sai itse päättää sanansa ja jokainen rakastava pari määrittää tapansa näyttää rakkauttaan. Rakkaus sai siis olla vapaa. 

 

Ja vielä tänäkin päivänä voit tuntea rakkauden viilettävän ohitsesi. Se pyrähtelee riemuisasti koskien mahdollisimman montaa kulkijaa. Se nykii korvanlehdistä ja kompastuttaa nuoren miehen, vain hänen huomatakseen nuoren naisen. Se kulkee hitaammin vanhan pariskunnan liepeillä. Ja kun vanhus on jo muistamaton se paijaa lempeästi poskea ja suo lohtua vain olemalla tunne hatarassa muistissa. Ja halki jäätävän talven se puskee punaten poskia ja saaden kylmät kädet tarttumaan toisiinsa. Se solmii näkymättömiä siltoja kahden välille. Ja ne sillat kestävät matkojenkin päähän tarvitsematta edes nähdä toista. Sillat värähtelevät ja saavat toisessa päässä aikaan hymyn, kaihoisan katseen ja hellän pysähtymisen hetkessä. Ja ei löydy kolkkaa maailmasta, johon rakkaus ei olisi löytänyt tietään. Uudisraivaajan tavoin se on rohkeasti ja epäröimättä vallanut mantereen toisensa perään. Onpa se havaittu kulkevan myös syvissä vesissä ja vuoren huipuilla. Sieltä se katselle alas maailmaan, rakastaen ja iäisesti eläen.