Rakkautta vain vähän mietin
Aamulla herätessäni tuntui siltä, että on lähdettävä Emäsaloon. Paikka on minulle rakas, ollut jo yli 30 vuoden ajan. Muuttoni jälkeen kestää ajomatka noin tunnin verran. Pidän autolla ajamisesta ja radio on seuranani. Lauloin ja katselin maisemia. Päästyäni perille tunsin kostean metsän tuoksun ja kuulin meren aaltojen äänen. Hengitin. Näin parkkipaikalta puiden lomitse välähdyksiä merestä ja auringosta. Olin minun paikassa ja sykkeeni tasaantui jo seisoessani autoni vieressä. Kulkiessani rantaa kohden varoin liukkaista kiviä ja puiden juurakoita.
En ollut valmistautunut eteeni avautuvaan näkyyn. Kuusi joutsenta lipui hitaasti rannan tuntumassa syöden. Sukelluksissa olevia joutsenia ja kaulaansa kauniisti ojentelevia joutsenia. Aurinko ja taivaan värit. Aaltojen äänet ja tuoksut. Mykistyin hetkeksi ja huomasin liikuttuvani. Hengitin oikein syvään ja otin muutamia kuvia muistoksi, sillä vaikka kuinka painoin näkyä muistiini, niin en luota sen tarkkuuteen. Kuvia tallentui useita kameran muistiin ja hetki sitten katselin niitä, enkä olisi raaskinut poistaa yhtäkään. Sohvalla voi ihastella juuri kokemaansa.
Kallioilla kävellessä ajatukseni harhailevat itselle sopivalla tavalla. En halua määritellä niiden suuntaa vaan on miellyttävää katsoa mikä tänään pyrkii pintaan. Tänään esiin tahtoi ajatukseni rakkaudesta. Huokasin aluksi, sillä aihe on arka. On helppoa sanoa rakstavansa lapsia, siskoja ja ystäviä. Rakastan myös vanhempiani, mutta rakkaus heitä kohtaan onkin monimutkaisempi. Olen rakastanut niitä, joiden kanssa olen ollut parisuhteessa. Heitä olen rakastanut eri tavoin kuin läheisiäni. Rakkauteni heitä kohtaan on ollut välillä pakonomaista, koska onhan rakastettava. Olen halunnut rakastaa, joten tuntemukseni ovat kääntyneet rakkaudeksi vaikka väkisin. Olen rakastanut aidosti sekä itseäni huijaten. Olen ollut rakastunut täydestä sydämestäni ja uskonut sen kestävyyteen. Rakkaus parisuhteissani on myös jokaisessa päättynyt ajallaan. Haluanko siis rakastua uudelleen? Kestääkö mikään parisuhderakkaus?
Ajattelen rakkaudesta eri tavoin kuin aiemmin. Uskon edelleen rakkauteen. Ajattelen sen kuitenkin olevan toisenlaista kuin olen luullut, ja halunnut sen olevan. Romanttinen rakkaus on nykyään hieman vieras käsite. Ajatus, että joku ihminen on kaikilla tavoin rakastettava ja jolle minä olen kaikkien toiveiden täyttymys, on melko pelottava. Ei yksikään ihminen täytä kaikkea ajattelemaani. Ei ystävyydessä, ei läheisissä, ei lapsissa eikä siis myöskään parisuhteessa.
On helpottavaa tiputtaa odotukset rakkautta kohtaan. Tuntuu hyvältä antaa rakkaudelle vapaus olla monenlainen ja vailla kohtuuttomia vaatimuksia sen kaiken kestävyydestä ja kaiken ymmärtävyydestä. Olkoon rakkaus ihmisen kokoinen ja näköinen. Se saa laantua ehkä vain kasvaakseen. Se saa roihuta ja palaa. Se saa käyttää vaaleanpunaisia laseja, mutt yhtä kaikki se saa molln harmaan sävyinen. Rakkaus on tekoja. Rakkaus on arkea. Rakkaus on myös etäisyyttä ja omaa tilaa.Rakkaus on epätäydellistä. Rakkaus on sallia tämä kaikki myös rakastamalleen.
Uuteen ihmiseen tutustuessani en odota rakkauden vyöryvän enkä edes hiipivän. Se on läsnä omalla tavallaan, ja huomaamatta se etsiytyy sanoihin ja tekoihin. Sitä saa edeltää kiintymys ja ystävyys. Todennäköisesti matkalla viivähtää epäilys sekä kieltäminen. En odota rakkauden astuvan esiin ehdottomana kaiken täyttävänä, vaan tunteen rinnalla viihtyvät myös epäily ja toivottomuus. Tiedän, että iän myötä moni ajattelee rakkaudesta tavallani. Ikä tuo uudenlaisia näkökulmia. Myös päättyneet rakkaudet ovat opettaneet, ja osa on pyrkinyt jopa kyynistämään.
Rakkautta minä mietin ja olen onnellinen, että se on osa minua ja kuuluu minulle kaikesta huolimatta. Laitoin viestin ihmiselle kauniista maisemasta ja kerroin hänen olevan mielessäni. Minulla on mahdollisuus ja tahdon sen myös antaa.
Joutsenet jatkoivat eteenpäin. Katsoin vielä hetken kauneutta.