Saunan rauhassa
Saunan rauhassa makaan lauteilla. Kuuntelen kiukaan pihinää ja tunnen kehoni alla jokaisen lauteen välin. Takaraivossa tuntuu painetta, kaipaan saunatyynyä. On hämärää, mutta silti tekisi mieli sammuttaa viimeinenkin lamppu, joka ujosti on luovinaan tunnelmallista valo. Pään sisällä rullaavat ajatukset, juoksevat toisiaan kiinni ja osa pyrkii piiloon, tahtoen olla tulematta löydetyiksi. Rentoutuminen on vielä hetken päässä ja ehdin jo miettiä, onko turhaa edes hakea seesteistä tilaa. Luonteeni mukaisesti en anna periksi, vaan tavoittelen sitkeästi ja periksiantamattomasti raukeutta, lihasten vetelää tilaa ja päätä, joka on lämmöstä raskas.
Kuulostelen tuntojani. Aihetta ei tarvitse kaukaa hakea ja samaan aikaan kuulen asunnosta kuuluvia ääniä. Toivon niiden vaikenevan, sillä jokainen arkinen rasahdus saa jännittyneen kehoni ja mieleni pysymään toimintavalmiudessa. Hiljenevät, onneksi. Painan syyllisyyttä alas, sillä tiedän ansainneeni oman hetken, piilopaikan. Lämpö kietoo tiukemmin syleilyynsä ja hetken olen ajattelematta.
Pyyhkäisen käsivarttani ja sävähdän. Mustelma on vielä kipeä ja vaihtamassa väriä, kuten niillä on tapana. En osaa sanoa missä hetkessä juuri tuo mustelma on ilmaantunut, mutta sääressä olevan osuman luulen tietäväni, se oli siinä ovenkarmin kohdalla, kun en sopinut aukosta sisään kolhimatta. Tunnen hikipisaroiden saapuvan. Jokainen pisara on helpotus. Ikään kuin sisäiset paineet ja turhat ajatuskulut asettuisivat jonoon ja poistuisvat valuen kehoani pitkin ja veden mukana lopulta viemäriverkostoon. En hikoile helposti, joten olen joko ollut saunassa kauemmin kuin yleensä tai kehoni on täynnä asioita, joiden on suotavaa tulla ulos. Mietin lyöntejä.
Vaihdan hieman asentoa. Juon vettä, sillä jano ilmaisee kehoni ymmärtäneen olevansa saunassa. Veden juonti vaatii uutta asennon muutosta ja paluu makuuasentoon ei suju vain painumalla takaisin maate. Kiehnään hetken ja allani oleva pellavainen laudeliina jää ikäväksi mytyksi alaselkäni alle. Antaisiko sen vain olla? Samaan aikaan saapuvat sanat; haista vittu ja vain sinä olet täällä ongelma.
Väsymys vaihtuu hiljaiseen oloon ja heitän lisää vettä kiukaalle. Se sihahtaa ja luovuttaa kosteutta. Lisää vettä ja päätän siirtyä istuma-asentoon. Mietin muistinko kirjata. Pohdin sanavalintojani ja sitä kuka lukee kirjaamani. Toivottvasti osasin asettaa sanani niin, että niistä välittyisi ikävän sisällön lisäksi myös ymmärrys: Se on toki vaikeaa sisällyttää viesteihin, joita vanhemmat ovat jo vuosien ajan tottuneet lukemaan. Tahtoisin sanoa, että välitän. Tahtoisin heidän tietävän, että sitoudun. Joudun soittamaan kesken päivän, sillä en voi ottaa iskuja vastaan. Sanallista solvausta kestän, sillä onhan sanoja vain lapsi, jonka sisäinen maailma on niin salainen, että minua viisammatkaan eivät ole sitä selvittäneet.
Mietin, nyt jo rentoutuen, tulevaa työviikkoa. Ehkä ensi viikolla on paremmin. Ehkä ensi viikolla ollaan lähempänä luottamusta. Tiedän, ettei lasten maailma muutamassa viikossa ja koulussa vietetyissä joissakin tunneissa muutu nopeasti, mutta jos jo vähän.
Menen suihkuun ja nautin viileän veden tunteesta lämmöstä hehkuvalla ihollani. Kuin uudesti syntynyt. Tiedän tekeväni parhaani ja antavani sen kaiken mikä minulla on annetavana. Valmistaudun kohtaaman kiukun, vastustuksen ja vihan. Valmistaudun ajan kanssa vastaanottamaan myös hyväksynnän. Ennen hyväksynnän saapumista koen välillä väsymystä, mutta toivosta ja uskosta paremmasta en luovu.
Kuivaan itseni puhtaaseen pyyhkeeseen. Sukellan puhtaiden lakanoiden väliin ja vaivun syvään uneen viimeisenä tunteena mieheni paijaava käsi selälläni.