Sijaisena, sivussa, oman elämän pääosassa

Useimmat meistä haluavat olla pääosassa omassa elämässään ja joillekin sekään ei riitä, vaan he vaativat pääosaa myös jonkun muun elämän näyttämöltä. On kiire opetella repliikkejä ja huolehtia, että maskeeraus on kunnossa. Aamulla herättyä mielessä ensimmäiseksi on oma itse, kuinka minä pärjään ja koska minulla olisi omaa aikaa. Pieni lapsi ymmärtää jossain vaiheessa olevansa erillinen yksilö ja pienenä järkytyksenä ilmenee kasvaessa, että ei olekaan ainoa, jonka mukaan maailma pyörii. Siitä lähtien alkaa vimmattu kilpajuoksu saavuttaa päärooli omassa elämässä takaisin, minulle itselle.

 

Ja voiko moittia ketään, joka omaa elämäänsä haluaa hallita. On niin paljon asioita, jotka määrittelevät ajan käyttöämme ja teemme minkälaisia suunnitelmia tahansa, niin tuppaavat pettämään jonkun muun syystä tahdoimmepa sitä tai emme. Me rakennamme omaa julkisuuskuvaa, muokkaamme kehoamme ja mietimme miten sanamme asetamme, ainakin joten kuten. Ja jos suusta pääse sammakko ja toinenkin, niin eikö sekin ole sallittua. Minulla on oikeus, koska tämä on minun elämä. Illalla nukkumaan mennessä käymme lävitse päivää ja tuntemuksia. Onnistuinko, mitä jäi saavuttamatta ja tulinko huomatuksi.

 

Lehdet ja elämäntapaoppaat hokevat ja muistuttavat kuinka tärkeää on tutustua itseen, rakastaa itseään ja muistaa pyhittää omaa aikaa. Omalla ajalla saa tehdä mitä huvittaa, olla ihanan ja syntisen itsekäs. Siis jos siihen kykenee ilman syyllisyyttä ja kelloon katsomista. Joku odottaa jossain ja on oltava valmis pitämään omat kulissit yllä ja näytettävä, että on ansainnut edelleen oman päärolinsa, minun omassa elämässä.

 

Töissä on oltava pätevä, valmis ilmaisemaan itsensä ja uudet ideansa. Tarvittaessa niitä on puolustettava ja perusteltava, mutta luonnollisesti rakentavassa vuorovaikutuksessa. Kouluttaudu, ole esillä ja etene.

 

Vanhemmuudessa on oltava esimerkillinen vanhempi, hyvä keittämään kahvia myyjäisissä, koska jos et ole siellä, olet vain sivuroolin ansainnut ja voit unohtaa Jussi-palkinnon. Millähän saavuttaisi roolisuorituksen, jolla voisi päästä ulkomaisen edustajan Oscar- gaalaan?

 

Näitäpä olen kovin pohtinut. En ole elämän viimeisillä metreillä, joten elämänhalun hiipumisesta ei suinkaan ole kyse. Itse asiassa tunnen nyt eläväni enemmän kuin koskaan. Paremmin ja laadukkaammin. Meinaan ajaa autolla ojaan, kun ohikiitävä syksyinen pelto on vaan niin jumalattaoman kaunis. Kultaisena viipyilee verkkokalvoillani ja aurinkokin vielä lämmittää. Kun astun sijaisen ominaisuudessa  työpaikallen, niin näen ensimmäiseksi lapset. Juttelen mukavia ja potkin palloa. Minulla ei ole kiire minnekään. Minun ei tarvitse olla osana arkea eteen päin suuntaavassa junassa, jonka kyydistä ei kannata jäädä väärällä asemalla. Minulla on aikaa halata työkaveria, juoda kahvia ja katsella sivusta hyörinää. Olenhan vain sijainen, odotettu ja ilolla tervehditty. Minua odotetaan aina ja saapumiseni on onnekas tapahtuma.

 

Olen sijaisena myös uusperheessäni, oheiskasvattajana, aikuisena ja tukena. Päävastuu on lasten vanhemmilla. Ja kun maltan pysyä tarpeeksi sivussa, niin huomaan olevani keskellä. Tämä ei ole minun päänäyttämöni. Sivurooli on tärkeä ja kannatteleva. Kun makuuhuoneen ovi menee kiinni ja läsnä on vain kaksi aikuista, niin en sittenkään ota pääroolia. Sivurooli kahdestaan, vierekkäin vedettynä tuottaa ihanan lopputuloksen.

 

Ystävyyksissäni maltan olla olematta aina se minä, ainakin joskus. Minun ei tarvitse olla näkyvillä tullakseni nähdyksi vaan oltava vain paikalla ja tulen taatusti huomatuksi. On ihanaa olla hiljaa, paitsi silloin kun innostuu, hersyy puheissaan ja vaahtoaa jostain ihan vaan täpöllä.

 

Uudessa kotikaupungissani saatan kulkea ihan missä tahansa ilman, että kukaan tuntee. Ihanaa. Miksi ihmeessä pitäsi olla kaiken aikaa valmiina tervehtimään, sukimaan hiuksiaan järjestykseen, jottei kukaan ajattele otteeni elämästäni lipsuvan. Potkia lehtikasoja ja hymyillä tuntemattomille. Ilman vuorosanoja ja odotuksia onnistumisesta.

 

Tuntuu siltä, että mitä enemmän olen ottanut sivustakatsojan roolia, olemalla sijainen omassa elämässäni, niin sitä enemmän olen päätähtenä ainutkertaisessa näytelmässäni. Käsikirjoitan rooliani jatkuvasti, mutta aina siinä ei ole vuorosanoja. On vain hiljaisuutta ja hyvää oloa.