Suomenruotsalaisuudesta
Ota riski ja rakastu suomenruotsalaiseen. Tuo oli mieheni iskulause. Poikkeaa mukavasti totutusta- Sulla on kauniit silmät, joka sönkätään kohtuullisessa tujakassa ja katse harhailee enemmän rinnoissa kuin silmissä.
Mieleen vilahtaa miellekuvia purjeveneistä, kivasta neuleesta, joka roikkuu harteilla ja on sävy sävyyn purkkareihin. Rapujuhlia, juomalauluja ja koskaan ei enää itse tarvitse maksaa mitään. Kysynkin purjeveneen sijaintipaikka. Ei kuulemma ole, mutta enolla on. Pyysin enon puhelinnumeroa, mutta ei antanut, kummallinen mies. Eno paljastuu keskustelussamme suomenkieliseksi, joten illuusioni suomenruotsalaisuudesta alkaa romuttua. Mies kertoo käyvänsä töissä ja suussa on omat hampaat ja rokotukset ovat kunnossa.Tutustuimme ja rakastuimme. Alkoi minun matkani suomenruotsalaisuuteen.
Minä puhun luonnollisesti suomea ja niin puhuu miehenkin ollessaan kanssani. Vieraillessamme hänen vanhempiensa luona puhumme edelleen suomea ja sama tapahtuu aikaa vietettäessä mieheni ystävien kanssa. Kaupan kassa pyytävät rahani suomeksi ja kahvilassa ei tarvitse änkyttää
vaillinnaisella ruotsilla yhtään mitään, suomeksi saa kahvin noin vaan, kunhan muista maksaa.
Elänkö siis kaksikielisessä kaupungissa? Kyllä elän. Tajusin, että mieheni kodissa on aina puhuttu ruotsia lasten ollessa pieniä ja vielä kun kasvoivat isoksi. Vieraat, jotka sen katon alla olivat, puhuivat ruotsia. Miksi siis nyt suomea? Mieheni ystävät ovat ruotsinkielisiä, mutta seurassani puhutaan suomea. Kummallista. Kyse on kohteliaisuudesta minua kohtaan. Puhelinkeskustelut käydään ruotsiksi samoin kaikki keskustelut, kun en ole paikalla. Ja jos ruotsiksi puhutaan minun läsnäollessa, niin tulee kohtelias kysymys, ymmärränkö, tarvitsenko tulkkausta? Kaikki nämä bättre folk-ihmiset huomioivat minun kyvyttömyyteni ilmaista itseäni ruotsin kielellä ja he vaihtavat äidinkielensä minun äidinkielelleni. Kun valitsemme elokuvan tekstitystä, niin se on aina suomeksi, minun vuokseni. Mieheni valitsisi yksin ollessaan ruotsin, äidinkielensä. Autossani oli jäänyt radioon ruotsinkielinen kanava ja mieheni pyysi anteeksi ja vaihtoi Suomipopille. Kielen valinta käy huomaamattomasti ilman, että siitä tehdään numeroa. Mieheni ei kannata pakkoruotsia eikä äänestä Rkp:tä, ellei siihen ole hyvää syytä ja usein jopa on. Mieheni, hänen ystävnsä ja perheensä puhuvat sitä kieltä, joka heidän vieraalleen tai kumppanilleen on luontaista ja laittavat itsellen tutun äidinkielensä sivuun.
En tiedä johtuuko suomenruotsalaisuudesta saamani kohtelias käytös. Missään muualla ei minulle ole näin usein pidetty ovea auki, autettu takkia päälle ja kiinnostuttu aidosti kysymään kuulumisiani. Minua todella kuunnellaan ja minua on halattu enemmän kuin koskaan. Minuun halutaan tutustua ja osin tunnen olonin hämmentyneeksi saamastani huomiosta, Tunnen itseni halutuksi seuralaiseksi ja erittäin naiseksi. Kukkiakin olen saanut useammin kuin kerran vuodessa. Jotain luontaista hyvää käytöstä olen havainnut lähes kaikissa tapaamissani ihmisissä. Olen tästä keskustellut useamman ihmisen kanssa ja he vahvistavat havaintojani. Mistä siis vähättelevät vitsit rantaruotsalaisista, pappa betalar- jutista ja missä asuu se bättre folk? Maksoi minunkin umpisuomalainen isäni poikani lukiokirjat ollessani vähävarainen yh-äiti. Harmi, ettei isäni maksanut uutta autoani, mutta ei kuulemma kaikki suomenruotsalaiset isätkään niin tee. Harhaluuloa siis.
Olen ollut kaksissa rapujuhlissa, suomalaisten järjestämissä. Olen törmännyt myös purjehtiviin ihmisiin, mutta ovat kaikki tähän mennessä puhuneet suomea ja sukunimenä on usein Virtanen tai Korhonen, kumpia sitten enemmän sattuu tällä hetkellä olemaan. Olenpa kuullut, että on olemassa ökyrikkaita, joilla olisi varaa maksaa muidenkin lasten, kuin vain omiensa autot. Ei puhu kaikki rikkaat ruotsia, kuuluupaa suomenkieltäkin usein ja jotain muutakin kieltä. Olen törmännyt lapsiin, jotka kulkevat uusin Ipadi kädessä, kiroilevat ja vaativat uutta hupparia, osoitteena supisuomalainen lähiö eikä rikkaudesta välttämättä tietoakaan.
Suomenruotsalaiset ovat tutkimusten mukaan terveempiä niin fyysisesti että henkisesti. Heidän avioliittonsa ajatuvat suomenkielisiä harvemmin avioeroon. Elävät pidempään kuin suomea puhuvat, vaihtavat kielestä toiseen vastapuolen tarpeen mukaan ja hymyilevät enemmän. Ovat kuulemma sitoutuneita vanhempia. Hmmm. Mitä vikaa siis on suomenruotsalaisuudessa? Ei mitään. Vanhat ja vääristyneet käsitykset elävät sitkeästi. Vanha valtakieli ahdistaa ja Suomi on hitto soikoon Suomi, stana. Kateus muuttaa ilman vihreäksi ja mistä ollaan kateellisia?
Kummallista kyllä nämäkin tuntemani suomenruotsalaiset käyvät töissä, maksavat veroja ja huolehtivat läheisistään. Sairastavatkin, koska olen nähnyt täällä monta terveysasemaa sekä sairaalaan. Torin kupeessa penkillä istui kaksi herrasmiestä, hieman maistissaan ja ulkoisesta olemuksesta saattoi päätellä harrastuksen olevan päivittäistä. Ruotsia puhuivat, mutta suomeksi kiroilivat. Olenpa nähnyt myös ruotsia puhuvan naisen jonka vyötärölaukku koristi sievästi pyöreähköä massua, joka pienesti vilkkui paidanhelman alta. Jalkoja suojasi sandaalit ja tennissukat ja kädessä Koffin tölkki. Joten se siitä paremmuudesta, jota usein suomenkieliset esiin tuovat. Luulevat vain ja ovat jostain kuulleet. Onhan näin aina ollut ja näin on oleva, prkle.
En muutu suomenruotsalaiseksi, en edes halua. Olen suomenkielinen ja omat tapani oppinut suomenkielisessä kaupungissa ja hyvä on niinkin. Olen ylpeä siitä millainen olen, ylpeä perheestäni ja ystävistäni. Ei hullumpaa porukkaa ja omaavat hyvät käytöstavat. Rakastan suomenkieltä. Onhan se äidinkieleni ja osaan sillä ilmaista itseäni juuri niin kuin haluan. Rakastan kielen monimuotoisuutta ja sen taipuvaisuutta kääntyä haluamaani muotoon. Rakastan myös suomenruotsalaistani ja haluan tutustua enemmän hänen maailmaansa. Ja ehkä jokin päivä uskallan puhua jotain ruotsiksi, en pakosta vaan ihan vapaaehtoisesti.