Tahdon, mutta väistän

Kysyt -Tahdonko erota?
Ei en tietenkään, vastaan, katsomatta silmiin.
En tahdo mitään muuta niin paljon, kuin erota, päästä irti ja kadota. 
Sisin huutaa eroa, aivot kaipaavat eroa ja kehoni ei kestä kosketustasi.
En voi sietää tuoksuasi, joka täyttää aistini, kun asetut viereeni illalla. Väistän, hivuttaudun kauemmas, jottei ihosi koske ihoani. Se tuntuu pahalta.
Huulesi eivät saa koskea kaulaani, ei saavuttaa niskaani, sitä kohtaa joka ennen sai minut vavahtamaan halusta.
Ei älä koske, jotten joudu tekosyyn varjolla nousta, vaihtaa muka paitaa ja mennä vessan itkemään ja odottamaan, että nukahdat.
En tahdo istua sinua vastapäätä, en vieressä enkä missään tapauksessa samassa autossa. En pääse karkuun, kun olen köytettynä turvavyöhön, en pääse karkuun, vaikka sielu sitä huutaa. 
En tahdo tehdä yhteistä kauppalistaa, en suunnitella tulevaa kesälomaa enkä kuulla mitä äidillesi kuuluu.
En voi sietää ajatusta joulusta. Hyvä luoja, kuinka tahdonkaan erota. 
Kuitenkin kun minulta kysytään -Kuinka teillä menee? Vastaan -Hyvin. Ja taas väistän katsetta.
Väistän totuutta.
Väistän sinua.
Väistän eroa.