Takaisinottamisen aikaa ja taikaa
Kehnolaatuisen kuvan ottaminen, sekä siihen osin väärähkösti sijoitetut numerot, kertovat minusta ja minun siskosta. Olemme olleet siskoja noin 41 vuotta, joista ensimmäisinä kahtenatoista vuotena emme tunteneet toisiamme. Sitten tunnettiin. Esiteini ja murkku, jotka tuijottelivat toisiaan, hakivat eri asioita, elivät enemmän ja vähemmän tunteiden vietävinä. Aikuistuessa luulisi, että tutustuminen syvenee ja kasvaa, mutta siihen voidaan ottaa myös 10 vuoden etäisyys ja hiljaisuus. Ei riitaa, ei epäsopua eikä mitään näkyvää syytä. Elämä, tuo ihmisen elämään kuuluva juttu, vain järjesteli asioita mutkille ja asetti toimintavaatimuksia selvitettäville juonenkäänteille. Minä omassa elämässäni suossa ja metsässä eikä siskollani mennyt juurikaan paremmin. Elämän kulkee eteenpäin. Nyt siskoni on kaasoni, otamme takaisin ja rakastan häntä kovasti.
1.
– Ehtisimmekö tavata ennen häitä? -Kyllä ehdimme. -Nähdäänkö Helsingissä? -Nähdään vaan. Toisen siskoni kanssa tämä suunnitelma on totuttua, mutta tämän kaukaisemman siskon kanssa olemme asialla ensikertaa. Ihka ensimmäistä kertaa aikuisina kahdestaan tapamaassa. Mukaan ei kuulu lapset, ei miehet eikä tapaamispaikkana ole äitimme keittiö. Me menemme Helsinkiin.
Kuohuviini, koko pullollinen nautitittiin suurinpiirtein numero 1:n lähettyvillä. Mikä ravintola tai katu, niin sillä ei ummikoilla ole niin väliä, mutta hyvin jäähdytetty kuohari toimii. Sanat vaihtuvat, kulumiset ja katseet kohtaavat. Kummallista, että vähemmälläkin yhtyedenpidolla ei tunnu olevan merkitystä, Minä tunnen hänet kuitenkin ja kaikkea ei tarvtse sanallistaa. Hääjutut naurattavat ja tunnen itseni välillä pikkusiskoksi, saadessani kommentteja ja neuvoja. Huokaan salaisesti tyytyväisyydestä ja vähän naurattaa. Kuohuva kulkee kohti päätä ja kiertää suloisesti suonistossa rallatellen. Aurinko on päättänyt olla läsnä tässä tärkeässä kohtaamisessa.
2.
Me ummikot tiedämme istuvamme Esplanadilla. Vapautuva puistonpenkki odottaa meitä ja takana kasvava puu tarjoaa lempeää varjoaan. Keskustelu jatkuu, syvenee ja kepeily jää vähemmälle. Silti meidän ei tarvitse kaivaa kaikkea, ei repostella auki kaikkia haavoja. Se tuntuu vapauttavalta. Minä tunnen hänet, hän on siskoni.
Ohikulkeva mies pillifarkkuinen saavuttaa huomiomme. Ei sovi ihan kaikille, toteamme ja juomme lisää lonkeroa. yhteinen tölkki. jota sivistyneesti pidämme laukkuni takana piilossa. Penkki tukee oloamme sopivasti ja raoista pääseen tuulenvire viilentämään turhan innokkaan auringon tuottamaa lämpöä. Niin meillä on menneisyys, erilainen kuin monella. Pieni haikeus vierailee luonamme, mutta se poistuu toiveikkuuden edestä ja ymmärtää, ettei sitä meidän kahden välillä tarvita.
3.
-Koska me emme ole tehneet mitään normaaleja perhe-ja siskojuttuja, niin nyt mennään maailmanpyörään ja syödään eväitä. Sopii. Liikutun vähän, mutta peitän sen. Minä olin tullut vain tapamaan siskoani, jotta harjoittelisimme kuinka me kaksi siskoina toimitaan. Olenkin osana suunniteltua toimintaa, ajattelua vaatinutta järjestelyä ja syvempää merkitystä hakevaa tapaamista. Katson hetken kaukaisuuteen ja nieleskelen kummallista palaa, joka nousee kurkkuuni. Hyvän tähden sentään, tätä en olisi uskonut enkä osannut kuvitella.
Astumme sinisten lasien suojaamaan vaunuun, joka kuljettaa meidät korkeuksiin. Siskoni repusta löytyvät eväät ja lonkero. Istumme vastakkain ja olemme hetken lapsia, jotka ovat yhdessä huvipuistossa ja joiden äiti olisi tehnyt heille sinne eväät mukaan. Kuvitelmassa äiti ehkä istuisi alhaalla penkillä ja hieman huolestuneena odottaisi tyttäriään saapuvaksi. No näin ei ole koskaan ollut, mutta otamme kehnon selfien ja lähetämme sen äidillemme.
Kopissa istuessa on se hyvä puoli, ettei kumpikaan voi paeta, tosin emme tahdokaan. Sanat ovat suoria ja täynnä merkistystä. Tämä ei ole vain tapaaminen. Tämä on alku. Kahden aikuisen naisen välissä ei ole vuosia, vaan läsnä on hyväksyntä ja rakkaus. Muutama kyynel karkaa jo molemmilta. Silti emme sure väliin jäänyttä vaan olemme onnellisia tulevasta. Puhumme kuolemasta ja menetyksestä ymmärtäen, että sekin on väistämätön osa elämää, mutta ei nyt, ei tänään.
4.
Kolera-altaan läheisyys on sopiva paikka nostaa malja edesmenneelle isoäidillemme. Isoäidille, joka aikoinaan lähti ja jätti äitimme, etsiytyi kulkemaan polkua, jota suurin osa avoimesti paheksuu. Kulkipa kuitenkin omaa tietään ja vappujaan vietti Kauppatorilla kuulemma, ja totisesti aina juovuksissa. Alkoholistina eli ja kuoli, mutta hänelle nostimme muistojen maljan ja lähetimme lämpimän ajatuksen.
Tiedämme, että tämä tapaaminen lähestyy loppuaan. Kaunis kesäilta kulkee elokuiseen tapaan kohti viileyttä ja hämärää. Kuljemme kohti asemaa ja ihmettelen ohikulkevien ihmisten kiireisiä askeleita ja näkemättömiä silmiä. Kulkevat vain, huomaamatta kauneutta, joka ympäröi miedät kaikki. Surevatko kenties loppunutta suhdetta, kaipaavatko kaukana olevaa vai murehtivatko raha-asioitaan. Jollain loppuu loma ja joku menettää työnsä. Ehkä lapsi lentää pesästään ja syksykin jo näyttää ensimerkkejään. Olkoon miten vaan. Me siskomme kanssa olemme vasta alussa. Voi, kuinka hyvältä se tuntuu. Kaikki menetykset ja surut ovat totta, mutta me voimme eheyttää toisiamme ja itseämme, jos vain tahdomme.
Eväsretki maailmanpyörässä on yksi takaisinotto. Mitä meillä onkaan vielä edessä?