Täydellinen paikka

Tietokirjailija, kolumnisti ja pappi Jaakko Heinimäki sanoi minun mielestä osuvasti, en muista missä ja milloin, mutta jäi mieleeni. Kun kokee parisuhteessa kiukkua, vihaa ja suuttumusta, niin hyvä paikka selvittää tunteita on mennä hautausmaalle. Pariskunta lähtee kävelemään halki hautuumaan, toinen toisesta ja toinen toisesta suunnasta. Kohdatessa jossain siellä keskellä, voi esittää kysymyksen, – onko riidan aihe todella niin suuri, että sitä on jatkettava. Luulen, että yleensä ei ole.

Hautausmaa on minulle rauhoittava paikka. Huomaan hakeutuvani sinne, kun elämäni on muutosvaiheessa, kovin ruuhkainen tai olen epätietoisessa tilassa. Kulkeutuminen sinne on lähes alitajuntaista, kehoni kertoo sen, mitä tietoisuuteni ei vielä suostu myöntämään. Hakeudun hautuumaan rauhaan myös silloin, kun elämä on hektistä tai olen tehnyt suuria päätöksiä ja ikään kuin sinetöin ne kulkemalla haravoituja hiekkateitä.

Hautausmaat ovat kauniita paikkoja, vihreitä nurmia ja rakkaudella istutettuja kukka-asetelmia. Suuret ikiaikaiset puut varjostavat ja suovat lempeän suojan auringolta. On hiljaista. Hiekkatiet kulkevat ristiin rastiin ja haravoitua jälkeä koristaa männyistä pudonneet kävyt ja jalan jäljet, jotka ovat kulkeneet suuntana jonkun läheisen viimeinen lepopaikka. Mikäli läheinen on haudattu kauemmas, suo hautausmaa paikan kaukaisellekin surijalle. Löytyy paikka, jonne voi jättää kukan tai kynttilän. Paikan edessä on usein penkki, joka odottaa istujaansa ja suo lohtua ja kuuntelee sisäistä keskustelua. Sillä ei ole kiire ja se ymmärtää. Kappelin seinät ovat nähneet monta itkua ja siitä huolimatta ne pysyvät järkähtämättä sijoillaan ja ovat valmiina ottamaan sisäänsä surijat huolimatta iästä, sukupuolesta ja syntymämaasta. Talvisin lumi peittää kaiken alleen, se vaimentaa ja pehmentää vastaanottamansa äänet. Lumi suo yhdessä pimeyden kanssa oivan mahdollisuuden kynttilöiden lämpimälle valolle. Valot tuikkivat, kuin pienet sydämet ja muistuttavat elämän rajallisuudesta. Vuodenaikojen vaihtelun voi käydä tarkistamassa hautasumaalla. Ne näkyvät istutuksista, kynttilöistä ja syksyisin nurmella näkyy eri värisiä lehtiä ja keväällä on orastavan vihreä nurmi.

Kukaan ei huuda, ei rähjää eikä kiroile. Kulku on usein maltillista ja kiireetöntä. Aika pysähtyy ja ajatukset pysähtyvät ja irtaantuvat arjesta. Vastaantulijaa saatetaan tervehtiä pienellä nyökkäyksellä ja myötätunnon ilmeet näyvät surijalle, joka seisoo tuoreen haudan ääressä, juuri menettäneenä. Ihmiset kunnioittavat toisiaan. On suotavaa myös hymyillä ja naurahtaa. Hautausmaalla ei tarvitse kulkea allapäin ja surun murtamana. Siellä saa vaeltaa helpottuneena ja toiveita täynnä. Hautausmaan henki sallii kaikki ihmisen tunteet ja suo sijan olla vain. Istu, kävele tai kastele. Voit kurkkia uteliaana toisten hautojen nimiä ja syntymäaikoja. Ihmetellä kukkaistutuksia ja hämmentyä hoitamattoman haudan äärellä. Mikä on tarina kiven alla?

Tänään tunsin tarvetta kulkea hautausmaalla. Huokaan syvään sammuttaessani auton ja olen valmis vastaanottamaan lämmön, joka tunkee ilmastoituun autooni avattuani oven. Lämpö tuntuu lyövän vasten kasvoja, mutta hellittää kulkiessani puiden varjoon. Tie on jo tuttu. Ei tarvitse ajatella, mitä polkua kääntyä ja mihin suuntaan. Jo kauempaa katson, miltä kukat näyttävät. Huomaan, että aika ja aurinko ovat tehneet tehtävänsä ja kyykistyn perille päästyäni ja nyhdän kuolleita kukkia pois. Ajatuksissani tervehdin tytärtäni. Luulen hänen kuulevan. Kohta 15 vuotta hän on kuullut ajatukseni, ollut osa päätöksiäni. Luulen hänen aika ajoin pudistelevan päätänsä päätöksilleni ja hän on varmasti rohkaissut minua, kun olen epäröinyt. Kuljetan kättäni kiven karheaa pintaa pitkin ja huomaan sen sammaloituneen taas hieman enemmän kuin viime vuonna. Istahdan viileälle nurmelle ja olen hetken vain minä ja tyttäreni. En hallitse ajatuksiani, mutta huomaan niiden selkiintyvän. Hymyilen ja kiitän lastani. Nouden ylös ja vedän syvään henkeä ja kävelen hetken siellä täällä. Kaikki epävarmuuteni ajatukset haipuvat, ainakin hetkeksi, pois ja olen rauhallinen. Kaikki menee niin kuin pitää. Meillä on rajallinen aika käytettäväksi ja elettäväksi. Elän siis ja pidän tyttäreni mukana siinä pienessä sydämen sopukassa.