Tuntuupa hyvältä, vaikka hakea pitikin.

Kas vain, kuinka joulun aika pyrki tekemään tepposet. Katalasti ja salakavalasti se luikerrutti mieleen itsesääliä ja sekoitti siihen ripauksen surua ja toivottomuutta, Aattoaamun valjetessa valkeni myöskin osattomuus, menetykset ja kaikki kurja matkan varrelta. Kynttilät palamaan ja muovikuusen valot myös. Hymy miehelle, vaikka itkua nielinkin. En pystynyt hämäämään. Pahus, huomasi kyyneleet, myös ne pidätetyt. Halaaminen saa aikaan lisäitkun, sen loppumattoman ja lohduttoman, jolloin kaikki arvokkuus katoaa räkään ja nyyhkytykseen. Jatkan hetken päästä ja  pyykkejä siinä vaiheessa ripustava mies kuuntelee sekavaa sepustusta viime viikkojen ruuhkasta ajatusmaailmassani. Ruuhka helpottaa, mutta pyykit jäävät ripustamatta. Punaviiniä lasiin ja vastapäätä istumaan keittiönpöydän ääreen, jolle olin levitänyt punaisen pellavaisen liinan, jonka äitini oli aiemmalla vierailullani mankeloinut ja mukaan laittanut. Laskeutuu rauha. Katson viinilasin ylitse miestäni silmiin ja saan itseäni kasaan. Kaikesta huolimatta minulla on asiat hyvin tai ainakin ihan ok. Oikeastaan kyllä paremmin, mutta ihan vielä en ole irti päässyt itsesäälini myrskystä. Seuraavina päivinä sekin onnistuu.

 

Kannattaa lukea lehtiä myös joulunpyhinä. Lukiessa jouluyön tapahtumista poliisin näkökulmasta, unohtuu oma ahdistus. Väkivaltaa, juopottelua, lastensuojelua….ja kaikkea muuta, jota uutisvirtaan ei näkyväksi laiteta. Televisiossa pieni pätkä Heikki Hurstin yksinäisten joulusta ja alkaa oma itsesääli tuntua hävettävältä ja täysin turhalta, Kaiken oman turhuudelta tuntuvan valituksen pyyhkäiseen kokonaan pois Ilkka ja Vappu Taipaleen positiivisuutta huokuva yhteishaastattelu Inhimillisessä tekijässä.

 

Minulla on vapaa mieli, jonka kautta saan tuottaa ulos sen minkä tahdon. Mieheni ja muutama muu pitää siitä mitä tuotan, mitä sanon ja mitä yleensä ajattelen. Saatan soittaa puhelun ja toisessa päässä siihen vastaa joku, joka äänestä tunnista minut ja saattaa ensitavujen jälkeen aavistaa tuuleni ja mielenlaatuni. Kirjoitan, ilman rajoituksia. Liikun, jos tahdon ja syön sen minkä olen itse ostanut ja valmistanut. Saan olla niin kuin mieleni tekee, jopa vain pyjamassa, hiukset kampaamatta ja silti olen tarpeellinen ja joutilaanakin hurmaava. Ah, kuinka onkaan onnekasta kiroilla, mutta vain sopivassa määrin ja muistaa pyytää anteeksi karkeaa kielenkäyttöä. Jos juopuisin, niin saisin seuraavan aamuna kahvin sänkyyn ja särkylääkkeen myös. Loman jälkeen palaan töihin. Minulla on muutamia sukulaisia, jotka sukusiteestä huolimatta ovat minuun yhteydessä. Olen vapaa ja olen minä.

 

Pahoittelen siis joulunhengeltä. että vajosin muutamiksi päiviksi murheen alhoon ja sadattelin kaikkea söpöä. Pyydän anteeksi, että keskityin vain epäkohtiin ja siihen mitä joku sanoi tai jätti sanomatta minulle. Ravistelua kaipasinkin, sillä olinhan ainoa, joka uhrautuu, jää huomiotta tai ainoa, jolta joku rakas viettää jouluaan ajan tuolla puolen. Jos ehkä hiukkasen murjotin ja mutisin, niin olen taas oma itseni.

 

Onnekseni saan tuntea. Onnekseni myös tunnen ja erotan tunteiden eri sävyjä. Olen valtavan rikas, sillä omaan tunteiden vuoristoradan, johon ei tarvitse ostaa lippua, vaan tähän rataan omistan kausikortin, joka on ikuinen. Kyyneleet ovat ystävini ja olen iloinen, että ne nykyään löytävät tiensä ulos. Omatunto yhdessä itsetuntemuksen kanssa ovat hyviä ystäviäni, sillä ne pitävät vuoristoratani raiteillaan. Onneksi mieleni on terve, jotta se kykenee pysäyttämään itsetuhoisen junan kohtuu ajassa ja sysää vaunua taas oikeaan suuntaan.

 

Todennäköisesti seuraava murheen ja säälin ajanjakso ajautuu kesäloman kynnykselle ja sitä seuravaa viimeistään joulunaikaan, mutta olkoon näin. Pysyy tasapainossa tunteet ja aatokset. Aion nauttia lomani viimeisistä päivistä positiivisella mielellä, hyvät ajatukset seuranani, koska onneksi joulu on jo melkein takana.