Turvasatama

”Sinun kanssasi vaikeudetkin olisivat helppoja” Yksi kauneimmista lauseista, jota minulle on koskaan sanottu. Tuon kuultuani olin hetken ihan hiljaa ja kuuntelin miltä minusta tuntuu. Päällimmäinen tunne oli pakahtuminen. Monen vuoden odotus oli täyttynyt. Vieressäni oli mies, joka kertoi rakastavansa minua ja haluavansa olla minun kanssani, mutta vasta tuo lause päästi jotain vapaaksi. Se vapautti minun rakkauteni ja se purkautui henkäyksenä ja vanhat patotumat hyppäsivät tuuleen selkään. Muutivat pois ja eivät palaa kevään tullen takaisin.

 

Sanat -Minä rakastan sinua, ovat usein kaikkien toivomat. Sanoja peräkkäin, mutta mitä ne kenellekin merkitsevät ja mitä avaavat. Onnekseni mieheni osasi sanoa muutakin kuin nuo sanat. Pakahdun edelleenkin ja hengin patoutumia tuulien kuljetettavaksi. Huomaan, että olen ollut sielultani koditon ja matkannut ympäriinsä jotain etsien. Etsien turvasatamaa, johoan sijoittaa itsensä, pysyvästi kuitenkaan pelkäämättä myrskyjä tai seikkailua aavalla merellä. Turvasatama ei tarkoita paikoilleen pysähtymistä, ei jämähtämistä kaavamaistesti lausuttujen sanojen taakse. Turvasatama vapauttaa elämään.

 

Olen vapauttanut itseni pelosta, että jään yksin. Jään ehkä tässäkin suhtessa, mutta silloin on aika luopua ja luovuttaa elämää suuremalle voimalle, kuolemalle. Mutta sen aika ei ole vielä ja ennen sitä elän, imen itseeni uusia ajatuksia,kokemuksia, sellaisia jotka eivät hiljalleen pakahduta hengiltä.

 

Olen vapauttanut itseni jatkuvalta etsimiseltä. Olen löytänyt minut ja olen löytänyt hänet, jonka kanssa minä olen minä. Etsimällä olen ollut hukassa, suunta kadoksissa ilman karttaa ja kompassia. Mieheni löysi minut ja juurruin maahan pysyvästi, mutta ajatukseni virtaavat vapaana. En enää etsi, vaan annan ihmeiden löytää minut. Ja tulevat ihmeet, kun vain odotan ja olen ne valmiina vastaanottamaan. Olen valmis antamaan niille sanat ja lupaan niiden tulla näkyväksi.

 

Olen vapautunut ilmaisemaan itseäni monin tavoin. Suurin uusi tapa, jota rakastan, on hiljaisuus. Hiljaisuus yhdessä ja yksin. Kahden ihmisen välillä on rauha ja kosketus kertoo enemmän kuin ilman tarkoitusta annetut sanat. Ja sanat jotka annetaan kuunnellaan hiljaa ja niihin ei välttämättä heti vastata. Hiljaisuudessa on aikaa antaa sanojen kulkea sydämeen asti ja sydän ei vaadi sanottuja sanoja annettavan takaisin. Sydän ymmärtää hiljaisuutta.

 

Uudessa vapaudessani riemastuttavaa on antaa, odottamatta että saa. Ja kuinka paljon saankaan! Hurmaavaa tunteiden myllerrystä, lempeitä katseita jotka lupaavat suuria. Huomaan maailman vain odottaneen minun osuuttani osallistua elämään. Minun ei tarvitse piitata kaikesta, ei osallistua kaikkeen keskusteluun, mutta jos koen tarvetta, niin ilmaisen ajatukseni ilman rajoitetta omassa päässäni.

 

Olen ihminen, joka on jonkun silmissä ja sydämessä ihmeellinen. Ja tuo ihminen tuntee myös epätäydellisen puoleni, ymmärtää heikkouteni ja hymyilee virheilleni. Minä rakastan häntä. Ja nuo sanat eivät ole kaavamaisesti sanottuja vain siksi, että niin kuuluu sanoa. Minä rakastan häntä, koska hän ohjasi minut turvasatamaan, jossa opin elämään ja kulkemaan. Rakastan häntä, koska hän on, samoin kuin minä, ihminen kaikkinen puolineen. Ihminen joka erhetyy, onnistuu, uskaltaa elää, uskaltaa olla rohkea ja samaan aikaan heikko. Rakastan, koska hän päästi minut omaan elämäänsä jakaen kaiken ja otti minut vastaan.

 

Turvasatamastani lähden maailman ihmeisiin ja sinne palaan. Ja minä rakastan.