Vähän koulusta ja oppimisesta

Meistä jokainen on käynyt koulua, joten näkökulmia löytynee jokunen. Kummallista, että ihmisen käytyä lääkärissä, kirjastossa tai kaupassa, hänestä ei automaattisesti tule sen alan asiantuntijaa, mutta koulusta me tiedämme kaiken, koska olemmehan sitä vuosia käyneet. Omat näkemykseni perustan omaan koulunkäyntiini, omien lasteni, tuttujeni lasten, kuulemani, lukemani ja yli 11 vuoden kokemukseen yleis- ja erityisopetuksen eri työtehtävissä toimimiseen. Olen myös aikuisopiskellut, lisännyt tietoani oppisopimuksen keinoin ja vieläkin janoan tietoa ja oppimista.

 

Viime päivien aikana on noin 60 000 ekaluokkalaista aloittanut koulunkäyntinsä. Media täyttyy suloisista haastatteluista ja kaikkialla toitotetaan suojatien merkityksestä. Huomioi näinä päivinä pieni keltanokka liikenteessä. Päteekö tämä muistaminen vielä marraskuun pimeässä aamussa, jolloin tuo samainen keltanokka kävelee sitä samaa koulumatkaa, vieläkin yhtä pienenä ja kokemattomana. Mutta onhan toki hyvä julistaa vuoden muutamana päivän liikenneturvallisuudesta. Kuka jauhaa säännöistä ja huomioimisesta, kun kolmasluokkalaiset saavat kulkea pyörillä itsenäisesti kouluun ja ensikertaa mopon selässä kouluun ajelee epävarma murkku? Hienoa on muistuttaa ja huomioida, mutta huomio kuuluu kaikille koululaisille ja kaikkina päivinä olivatpa he koulussa tai vapaalla.

 

Koulun aloittaminen on jännää puuhaa ja into näkyy silmissä ja huonosti nukuttuina öinä. Käsi tärisee ja vähän äänikin, kun vastataan esitettyihin kysmyksiin, miltä tuntuu kun koulu alkaa? Onko kivaa? Onko reppu ostettu? Jännittyneet korvat kuulevat opastuksia. Muista olla ahkera. Muista kuunnella ja totella opettajaa. Lue läksyt ja lue myös kokeisiin. Ensimmäisen koulupäivän iltana isovanhemmat soittavat ja kysyvät kuinka eka koulupäivä meni ja Aapista ihaillaan ja se päällystetään, koska se ole läksynä. Repussa on hieno penaali, itse valittu ja sen sisällä terävät kynät. Kännykän käyttöä on harjoiteltu ja kengännauhat pysytvät itse sidottuina jo melkein kiinni. Ihanaa ja jännittävää aloittaa koulu. Vihdoinkin ja kaikki kannustavat ja ovat kiinnostuneita, joten ei ihme, että pieni ekaluokkalainen on mielestään elämänsä jännittävimmän päivän edessä. Mitä sitten tapahtuu?

 

Osa vanhemmista tietää varmasti kuinka lasta on opetettava ovathan he tutustuneet opetussuunnitelman sisältöön ja pedagogiikan  keinoihin, joilla oppimista edistetään ja suunnitellaan. Vanhemmat osaavat ottaa huomioon ison ryhmänhallinnan keinot, erityisoppilaiden tarpeet ja osaavat suhteuttaa vaatimuksensa eritasoisten lapsien tarpeiden mukaan, ei vain yhden, eli omansa. Lisäksi usea vanhempi ihmettelee, että miksi lapsi ei opikaan siinä tahdissa kuin ajattelivat. Huono opettaja lienee,koska vaatii vielä kotonakin opiskelemaan, ikään kuin vaatisi, että vanhempien on kotona omien töidensä lisäksi vielä tehtävä opettajankin työt. Kummallista touhua. Puhumattakaan käytöstavoista, joita koulu vaatii. Monen vanhemman on vaikea nähdä mitä hyötyä on syödä ilman päähinettä tai tervehtiä aamuisin ja ottaa osaa ryhmätöihin kaikkia osallistaen ja huomioiden. Miksi ei saa käyttää tietokonetta, onhan se nykyaikaa ja unohdetaan käsinkirjoittamisen jalo taito ja sen tuomat hyödyt hienomotoriikalle sekä aivojen monipuoliselle käytölle. Kun minä olin lapsi ja nuori, kun minä jouduin opettelemaan ulkoa, kun minä inhosin liikunnan lisäksi ruokaa ja useaa opettajaa. Oli ankeaa ja vaikeaa ja onneksi se loppui aikanaan. Mutta, koska asumme Suomessa on pakko käydä koulua, on pakko opiskella ja käydä koulua, koska muuten soittaa lastensuojelu ovikelloa, joten mene hitossa sinne kouluun, ettemme joudu vaikeuksiin. Toisaalta lapsi syyllistetään. Saat ilmaisen opetuksen, ilmaisen ruoan ja terveydenhoidon, jonka me aikuiset maksamme verorahoilla, joten ole tyytyväinen. Muissa maissa ei saa käydä koulua ja siellä lapset olisivat onnellisia, jos saisivat olla sinun sijassasi.Innokkassti koulun aloittanut ekaluokkalainen on hiljaisempi, oppimisen aiheuttama ilo on sammunut ja silmät hamuavat mielummin tv-ruutua kuin oppikirjaa. Isommat sisarukset ovat omilla kommenteillaan latistaneet koulun hienouden, koska onhan koulu vain pakko. Ei tiedä ipana ketä kuunnella opettajaa, vanhempia, isompia lapsia vai kentisen mummia. Onko koulu ja aikuiset pilanneet koulunkäynnin? Tiedämme, että koululla on iso rooli oppimisesta ja senkin on katsottava aika ajoin peiliin ja uudistettava itseään, mutta mikä on kodin rooli oppimisen ilon säilyttämisessä.

 

Koululainen saa usein kysymyksen: Miten koulupäivä meni, mitä oli ruokana ja tuliko läksyjä? Nämä kysymykset osoittavat välittämistä ja huomioivat, että lapsi käy koulua. Lapsi vastaa, hyvin, makkarakeittoa ja tuli. Keskustelu käyty ja sama käydään huomenna uudestaan. Viikonloppuna isoäiti kysyy: Oletko ollut ahkera ja onko tullut paljon läksyjä? Vastaus: Joo ja on. Kukaan ei muistuta ketään muistamaan suojatien merkitystä tai osta uusia teräviä kyniä, koska ne ostettiin syksyllä ja saahan niitä koulustakin. Uusi reppu on hieman ryvettynyt, mutta seuraavaa pitää odottaa kuulemma tulevaan syksyyn, koska ihan hyvä se on ja pidä siitä parempaa huolta. Nukkumaan ajoissa,koska aamulla on pakko mennä kouluun. Opettaja suuttuu, jos myöhästyt, kaikki katsoo ja ajattelee, että kuinkas se nyt noin. Jälki-istunnon uhka istuu olkapäillä unohdettujen läksyjen vuoksi. Lue, tee läksyt ja syö kunnolla. Kaikki mielummin ennen kuin vanhemmat tulevat kotiin, jotta ne sitten on tehty.

 

Voisiko kysymykset esittää toisin. Voisiko kysyä: Mitä tänään opit koulussa? Miten opit ja voisitko näyttää kuinka sen teit? Onko repussa kaikki tarvittava ja pakataanko liikuntavaatteet yhdessä? Pieni vaimentava sana isosiskolle, joka muljauttelee silmiään ja yrittää vaimentaa pienen ilon koulusta. Kysyä häneltä samat kysymykset. Voisiko istua hetken alas ja ihmetellä opittua ja pohtia kuinka voisi oppia itsenäisesti lisää, voiko sen yhdistää leikkiin ja löytyykö kotoa ja omasta elämästä jotain, jonka opittuun voisi liittää. Voisiko koulunkäynnin sijaan enemmän innostu kaikenlaiseen oppimiseen ja sytyttää oppimisen ilo ja ylläpitää sitä. Kannustaa lasta hyvistä kysymyksistä ja havainnoista ja palkita yrtyksestä. 10 arvosana kokeesta ei ole rahapalkinnon arvoinen suoritus. Mitä jos lapsi ei koskaan saa 10 ja kokee sen vuoksi jatkuvaa epäonnistumista. Ja sama lapsi lukee jokaiseen kokeeseen ja yrittää aina parhaansa. Eikö yrittäminen pitäisi palkita ennemmin kuin hyvä numero. joka on aikuisen mielestä riittävä.

 

Kuinka ylläpitää intoa, joka loistaa ekaluokkalaisen silmissä? Kuinka sytyttää oppimisen ilo ja tuoda se osaksi arkea, ei vain koulunkäyntiä varten. Kuinka kannustaa lasta eteen päin ja muistaa, ettei omilla sanoilla ja teoilla lannista pientä oppijaa. Koulu tarkastelkoon omaa rooliaan, mutta se on vain osanen. Koti ja aikuiset lapsen elämässä ovat läsnä syntymästä lähtien, joten heillä on suuri vastuu kuinka lapsi suhtautuu oppimiseen.

 

Sanotaan, että ihminen oppii koko elämänsä ajan. Miksi siis peruskoulu määrittää käsityksemme opiskelusta ja oppimisesta? Missä on uteliaisuus ja iloa, yhdessä löytäminen ja seikkailu?