Vakuuttelusta huolimatta

Me tarvitsemme vakuuttelua. Vakuutan itseäni oikeudesta olla olemassa, oikeudesta ajatella kuten tahdon ja oikeudesta elää haluni mukaan. Kunhan vain noudatan lakia tai ainakin olen jäämättä kiinni mistään typerästä. Siitä varjelee onneksi aikuisen järki, melko vahva omatunto ja poliisien peltikamerat tien varrella. Vakuutan maailmalle myös sitä, että osaan työni. Vakuutan lapsille ja nuorille, että myös heillä on kaikki samat oikeudet kuin minulla, naapurin sedällä ja kaukaisella pikkuserkulla. Vakuutan, että laki vaatii sitä ja tätä ja että ihmisoikudet ovat tasavertaisia meille kaikille ja kaikilla maailman lapsilla olisi oltava mahdollisuus käydä koulua. Turvallisuus ja rakkaus ovat kaikkien osana, näin vakuutetaan.

Pienet silmät, alta kulmain, katsovat epäillen. Voi melkein kuulla ajatukset jotka myllertävät pään sisällä. Vakuuttelua tuo pieni ihminen on kuullut koko elämänsä. Vakuuttelua siitä, että kyllä aikuiset tietävät ja aikuiset osaavat. Aikuiset tekevät hyviä asioita, jotka ovat oikeiksi todettuja. Vakutettu on myös, että kaikki on hyvin ja jos ei ole, niin ainakin ne järjestyvät. 

Maailma meinaa horjua radaltaan kaiken vakuuttelun alla. Suuret johtajat vakuuttelevat tahtovansa vain hyvää ja tekevänsä kaikkensa sen eteen. Tosiasiat puhuvat vakuuttelua vastaan, mutta se vaiennetaan lisävakuuttelulla. Lisävakuutus annetaan vakavin ilmein ja katseen avulla, joka katsoo kuulijaansa suoraan silmiin, avoimesti, vakuuttavasti. Se että maailman johtajien ja päättäjien vakuuttelut eivät ole linjassam suhteessa tekoihin, ei ole suurtakaan merkitystä, koska jokainen voi valita vakuuttelijan jota tahtoo kuunnella. Ehkä myös uskoa, mutta ainakin kuunnella ja kovalla tahtotilalla mahdollisesti vakuuttua. 

Vakuutan antamani tiedot todeksi. Näin tehdään, mutta mistä johtuu tietoon tulleet petokset, valheet ja väärinkäytökset? 

Viimeisen viikon aikana olen istunut usean pöydän ääressä ja vakuuttanut ihmisiä. Ihmisiä joita en ole ennen tavannut ja ihmisiä joita olen. Ne joita olen aiemmin tavannut, minun ei tarvitse vakuutella yhtä voimallisesti. Aiemmat vakuutteluni ja toimintani ovat ilmeisesti puhuneet puolestaan ja vakuutukseni ovat todetut oikeansuuntaisiksi. Ne joita yritän vakuuttaa näkemään asiat kannaltani, luottamaan arviointiini ja huomioihini, katsovat epäuskoisina ja empivinä. Sisäinen rauhani meinaa järkkyä ja käyn äänetöntä dialogia pääni sisällä. Ulos tämä ankara pohdinta ei toivottavasti näy. Ehkä hieman punehtuneina poskina ja istuma-asennon ryhditämisenä. En tahdo antaa periksi. Tiedän olevani ainakin oikeilla jäljillä ja ajavani pienen ihmisen asiaa, joten kannustan itseäni. Vakuutteluiden pohjaksi lisään teoriaa ja kokemusta. Perustelen. 

Tiedän olevani oikeilla jäljillä. Eri pöytien eri seurueet kuuntelevat ja nyökkäyksistä päätelleen ajatukseni kohtaavat hyväksyntää. Vaikenen. Kuuntelen. Sydämeni huokaa tyytyväisyydestä, kun kuulen vakuutteluni ja perusteluni olevan samankaltaisia kuin muillakin. Olen siis onnistunut. Onnistunko kaikkien mielestä ja kaikkien kohdalla. En. Vakuutteluni ei kanna kaikkien mielestä eteenpäin, niin kuin he tahtoisivat. Joudun painimaan mielessäni taasen sen, olenko oikeassa vai tahdonko vain ylpeyttäni saada vakuutteluni perille. Vastaus on, että olen ainakin oikealla suunnalla. joten teen vastaväitteen, nielen pienen epävarmuuden tunteen ja esitän lisävakuutuksen. Muistutan itselleni, että en aja omaa asiaani, vaan pienen ihmisen. joka on puolustuskyvytön ajamaan omia asioitaan. Punnitsen siis sanomaani ja kierrätän ulos tulevat sanat omatuntoni kautta ja avaan suuni ja vakuutan. 

Kaikista maailman vakuutteluista ei läheskään aina tule sitä lopputulosta, jota ennakkoajatus toivoi. On turhanpäiväistä vakuuttelua, joka huulilta karatessaan jo menettää painoarvonsa ja joutaisi kulkea tuulen mukaan, palamatta koskaan. Käsi sydämellä vakuutus ei ole välttämättä paikkaansa pitävä, mutta näin toivoisi olevan. Silmiin katsominen ja äidin haudan nimeen vakuuttelu eivät kenties johda muualle, kuin vankilaan tai vaikeuksiin. 

Tahdon uskoa siihen, että ihmisen vakuuttaessa totuuttaan ja rehellisyyttään, siihen voi uskoa ja hyviä asioita tapahtuu. Toisaalta en ihmettele, ellei vastapuoli heti ensisanomalla sinua usko. Hän on kuullut vakuutteluita ennenkin. Tässä kohtaa esiin tulee astua teot. Oikeat teot eivät vakuutteluita kaipaa. Ne puhuvat puolestaan ja ovat aina tosia.