Vuoropuhelua

Viikonloppuuni ja tähän maanantaihin kuului paljon. Paljon enemmän kuin luulisi muutamaan päivään mahtuvan. Joustavia ovat syksyiset ja värikkäät päivät ja ilahtuvat ihmisistä, jotka ottavat ne vastaan ja hyödyntävät monin tavoin. 

Perjantai-iltana, vihdoin, pitkästä aikaa, jazz-ilta. Cafe Rongo tarjoaa fiilikseltään ympäristön, jollaista jotkut hakevat ulkomailta pienistä blues- ja jazzkahviloista. Meillä se on 200 metrin päässä kotoa. Ei,en minä jazzista mitään juuri ymmärrä, en tiedä, mutta oi annan rytmien vallata minut. Bändi soitaa lähietäisyydellä, muutaman metrin päässä, joten vuoropuhelu soittajien ja yleisön välillä on esteetön ja välitön. Puhaltimia, rumpujen rytmi ja kosketinsoittimen välittämät soinnut. Hämärtyvä ilta. On hienoa päästä seuraamaan soittajien välistä vuoropuhelua. Katse. Rytmin vaihdos, johon toinen vastaa oman instrumenttinsa kautta. Yleisö saa seurata kiihtyvää musiikillista keskustelua. Katoaa ympärillä oleva maailma. Stressi katoaa, keho vastaa musiikkiin ja rentoutuu. Ajatukset liittyvät rytmiin ja poukkoilevat villisti lyöden jalkaa aivojen lattiaan. Ei tarvita sanoja vuoropuheluun, vain musiikkia. 

Lauantaina vuoropuhelin sisimpäni ja muistojeni kera. Kysyin itseltäni ja vastasin, mutta yllätyin vastauksesta. Olinkin valmiimpi tuottamaan tunteitani miehelleni kuin luulinkaan. Itkun kautta suru pääsi ilmoille ja saman itkun kautta onneni kipusi ylemmäs ja otti vallan. Ei en pidä Kaija Koosta, mutta radiosta tulviva Siniset tikkaat sanoittivat juuri oikealla hetkellä kehollista ja mielen vuoropuhelua. Mieheni vastasi ja taas olimme hetken ilman sanoja vain otsani hänen rintaansa vasten. 

Vuoropuhelua musiikin ja tuntemattomien ihmisten kanssa jatkoi sunnuntai. Pihakirppis, koko kadun mitalta, ystävien pihalla Pop-up kahvila ja soulia ja jazzia. Soittajat ovat tuttuja. Loihtivat sävelet häissämme, perjantai-iltaisessa konsertissa ja nyt syystaivaan alla puutarhassa. Kahvikuppi tuntuu hyvältä sormien välissä ja mies istuu vieressäni. Pihalle kannettu sohva ottaa minut pehmeään syliinsä ja suo turvallisen kohtumaisen tilan, jossa saan fiilistellä kaikkea sitä mitä ajattelin ja tunsin. Onnea. Puhdasta onnea ja rauhaa. Muutama päivä rauhassa mieheni kanssa. Antautumista musiikille, osin minulle tuntemattomalle ja kehon kuuntelemiselle. Ruokaa, kun on nälkä ja lepoa kun väsymys valtaa. Rakkautta.

Kuten aina, on onnen ja rauhan vastapainona muut elämää määrittävät voimat. Uutiset saavat tulistumaan ja tuottamaan turhautuneita puhahduksia ja suuttuneita sananparsia. Vuoropuhelu kahden eri maailman välillä tuntuu olevan mahdotonta. Vaaditaanko kuolemaa ja väkivaltaa ennen kuin dialogi on jollain tapaa mahdollista. Hiljaista hetkeä kynttilän äärellä. Elekielen, oletusten ja vihan vuoksi jokainen kanava julistaa surusanomaa. Ihmiset eivät kykene vuoropuheluun. Väkivaltaa, sotaa ja valheita. Kierteleviä lauseita päättäjien suusta. Kukaan ei tahdo sanoa ääneen, että olemme hukassa ja kukaan ei voita tässä tilanteessa. Vuoropuhelun ammattilaiset ja kommunikaation varaan rakentavat aikuiset ihmiset. Itkevät, mutta ehkä eri syistä, surevat, mutta ovat samaan aikaan mielestään oikeassa. Oikeassa oleminen on tärkeämpää, olkoon hinta mikä tahansa. Sanoja, mutta vailla merkitystä. Osanottoja, laimeasti annettuja ja mielessä ajatus, onneksi se en ollut minä. Onko silloin oikealla puolella, kun voi sanoa, mitä minä sanoin?

Koittaa myös arki ja maanantai. Kaikki mitä olen muutaman päivän aikana kokenut, pohtinut ja tuntenut, menettävät niille luodun merkityksen kohdatessani pienet erityiset. Eivät välitä onko mieleni musta, koenko turhautumista tai suurta onnea. Saan laittaa sivuun suruni ja iloni. Se onko maailma paha vai hyvä, ei kiinnosta pientä erityistä, joka katsoo alta kulmain ja vaistoaa minun olevan hieman keskittymätön. Taaskaan ei tarvita sanoja toimivaan vuoropuheluun. Aistii pieni ja erityinen olenko läsnä vai en. Keskityn, kuuntelen ja luen pienen kehon välittämää kertomaa. Lypsän sanoja ja pyrin pääsemään perille tuntemuksista ja hiljalleen sana sanalta ja kosketus kosketukselta saavutan taas luottamuksen ja vuoropuhelumme toimii.