Yksin ja kiitos

Facen uutisvirrassa minut pysäytti kuva naispapista, joka seisoo arkun ääressä. En avannut Hs:n juttua lukeakseni enemmän. Pieni teksti kuvan alla kertoi, että talonmies Pentti, 74- vuotias siunattiin viimeisellle matkalle yksin, ilman yhtä ainutta vierasta. Surullista.

 

Jäin kuitenkin miettimään enemmän pappia. Pappia, joka suorittaa siunauksen, lukee rukoukset ja kunnioittaa vainajan viimeistä maallista hetkeä. Kuinka tuo pappi on valmistautunut hetkeen? Mistä hän on saanut tietoa vainajan persoonasta, lempiasioista ja toiveista siunausta ajatellen. Hän on saanut tiedon siunauksesta, jonka lienee varannut esim. sosiaalityöntekijä. Hautaustoimistossa tuo samainen vainaja on puettu, siistitty, kohdeltu arvokkaasti ja siirretty arkkuun. Kukaan ei ole kertonut miten vainaja tulisi pukea eikä kukaan tahtonut tulla häntä viimeisen kerran tervehtimään. On hiljaista, kun viimeinen matka autossa alkaa. Kappelilla vastaanottaa pappi ja joku henkilökunnasta. Siunaus suoritetaan. Papin ei tarvitse lausua lohduttavia sanoja sureville sukulaisille, mutta arvelen papin tuntevan henkilökohtaisesti enemmän surua tilanteesta, kuin sellaisessa tilaisuudessa, missä vainajaa muistellaan yhdessä kera kanssaihmisten.  Kuka kuuntelee pappia, kuka kiittää häntä tälläisen siunauksen jälkeen ja miltä tuntuu siirtyä seuraavaan työtehtävään?

 

Keskuudessamme on useita ihmisiä, jotka kohtaavat yksinäisyyttä ja yksin jätettyjä. He tekevät työtään ilman suurta kiitosta julkisuudessa ja ilman ison yleisön tietoisuutta, että tuollainen on edes mahdollista. Meillä kaikillahan on omaisia, joskus tuntuu että liiaksikin asti. Sukulaisia tunkee mökille kutsumatta ja ovikello soi aivan taatusti väärään aikaan. Todennäköisesti tällaisella ihmisellä on jokunen ihminen häntä saattamassa viimeiselle matkalle. Ei siis tarvitse ajatella. Eikä tarvitse ajatella niitä ihmisiä, jotka viettävät aikansa näiden yksinäisten ainoina kontakteina. Talonmies Pentti ei edes tavannut häntä siunaavaa pappia.

 

Me kaipaamme kiitosta tehdystä työstä. Lapsi kasvaa tasapainoiseksi yksilöksi, kun hänen itsetuntoaan pönkitettään huomiolla ja tarpeellisella määrällä kiitoksia. Vanhempia kiitellään sitten neuvolassa, päiväkodissa ja koulussa vanhempain vartissa. Opea kiitellään hyvin tehdystä työstä lapsen eteen. kunhan hänen antama palaute on positiivista. Silloin kuin ope istuu kiukuttelevan lapsen kanssa käytävällä jutellen, koulun jo loputtua, kukaan ei siitä kiitä, koska ei tiedetä että se edes tapahtuu.

 

Poliisi löytää kadonneen vanhuksen harhailemasta. Häntä kiitetään ihan lehden etusivulla asti. Mutta silloin, kuin tuo samainen poliisi istuu metsässä asuvan juopon seurassa, tarjoten kahvin tai ehdottaen kyytiä yömajaan, kukaan ei siitä tiedä, eikä myöskään kiitä. Lehdessä ei tästä puhuta.

 

Julkisuuden henkilöt tekevät hyväntekeväisyyttä ja saavat siitä kiitosta. Mutta entäpä Liisa ja Matti, jotka jo vuosia ovat käyttäneet aikansa naapurin Maijan asioiden hoitamiseen. Hyväntekeväisyyttä ja läsnäoloa lähimmäiselle, jolla ei muita elämässään ole. Kukaan ei kiitä. Kukaan ei tiedä.

 

Tämän päivän yhteiskunnassa pitäisi niin kovasti kiittää kaikesta mitä ihminen saa tehtyä. Kiitosta pitää jakaa, vaikkei se aina olisi ihan ansaittuakaan. Pitää olla julkisesti hyvä ja jos kiitosta ei muuten saa, niin ainahan tekonsa voi postata someen kaikkien luettavaksi. Sitten kun ihmiset tekevät pyytettömästi hyviä tekoja, ilman julkisuutta, ilman että kukaan tietää heidän niitä tekevän, jää meiltä paljon hyvää piiloon. Jää näkemättä kauniita sanoja, pieniä hyviä tekoja ja jää näkemättä rakkautta.

 

Mietin omalta kohdalta hyviä tekoja ja kiitosta. Tunnen piston sydämessäni. Olen odottanut joskus kiitosta, ihan tavallisesta asiasta. Miksi? Vain siksi, että tulisin huomatuksi. Siksi. että joku huomaisi minun olevan hyvä ihminen. Ei vain itsekäs omia etuja ajava vaan hyvä ihminen, joka kykenee laittamaan itsensä sivuun. Olen myös syyllistynyt postaamaan someen mitättömiä tekojani, jotta maailma näkisi sen. Nyt se tuntuu pahalta, mutta en lupaa ettenkö niitä jatkossakin postaisi, koska olenhan ihminen. Kaipaan kiitosta siinä kuin sinäkin. Kuinka kiitos annetaan niin, että se on riittävä?Riittävä, vaikkei kukaan muu sitä koskaan kuulisikaan, eikä se tulisi julkiseksi.

Kaunista on kiitos annettuna kahden ihmisen välillä. Kaunis on palvelus joka annetaan yksin yksinäiselle.