Ystävät…

Ihmettelen oloani. Kummastelen tuntemuksia. Mikä kumma vaivaa, kaivertaa ja kihnaa? Mitä puuttuu, sillä kaikki on hyvin? Katson kalenteria ja selailen sivuja. Merkintöjä on sutaisten tehtyjä tai sitten harkiten kirjoitettuja. Valitettavan paljon työhön liittyvää, joogaa, hieronta ja kampaaja. Ei kuulosta hullummalta. Kalenteria katsellen ja kuunnellen pientä sisäistä ääntäni tajuan kaihertavan asian, ikävä. Ikävä se on ja se on nimenomaan ikävä ystäviä. 

Ystävät, jotka tarjoavat toisenlaista naurua. Ystävien kanssa nauru on sielun sopukoista asti kumpuavaa. Ystävien välinen nauru sallii nauravan luonteen hulluille puolille, virheellisille sanoille ja epäonnistuneille asioille. Riemullista nauraa entistä elettyä ja sen aiheuttamalle myötätuntoiselle häpeälle. Hihittää entisiä poikaystäviä tai hymähtää nuorena annetuille ehdottomille mielipiteille. 

Itkukin on erilaista. Ystävän kanssa voi itkeä selittämättä, ihan vaan itkeä, kuin olisi kotona ja takkatuli lämmittäisi lohduttavasti. Itkeä voi senkin itkun, joka muutoin jäisi yksin itkettäväksi ja siten näkymättömäksi. 

Ystävä tuntee minut. Ystävän kanssa jatkunut ihmissuhde on kestänyt pidempään kuin seurusteluni, työsuhteeni ja kuntokuurini. Olen viettänyt osan ystävieni kanssa enemmän aikaa kuin vanhempieni. Harvassa ihmisuhteessa on aito itsensä kaikista eroavaisuuksista huolimatta. Osa ystävyyksistä on tuoreempia, mutta ihan kuin ne olisivat kestäneet ikuisesti ja olleet aina olemassa. 

Olen puhunut ystävien kanssa puhelimessa ja seurannut somessa. Kommentteja lisättynä hymiöllä ja viestejä, mutta ei fyysistä läsnäoloa. 

Minulla on siis ikävä ystäviä, näkemistä, tyttöpuhelua, juoruilua ja syvällisten tonkimista. Ikävöin katseita, jotka ovat tuttuja ja ilmeitä, joita katsomalla voi arvata mitä toinen kohta sanoo. Hiljaisuutta, joka voi olla ystävien välissä tuttavallisena ja levollisena. 

Kaiken hyvän elämäni keskellä, välitettynä, rakastettuna ja hyväksyttynä, minä ikävöin ystäviäni. Kalenterini kertoo, etten ole nähnyt heitä aikohin, mutta onneksi he ovat jossain tuolla ja ehkä ikävöivät minua. Niin ainakin toivon. Järjestän aikaa, jotta näemme, sillä joku päivä viestin sisältönä voi olla liian pitkä hiljaisuus ja ystävää ei enää olekaan. 

Ystäväni, tahdon sanoa, että rakastan teitä ja oikein kovasti rakastankin!