lapsettomuus on vaiettu suru, joka koskee monia meistä
Ensinnäkin… kiitos
Oli niin vaikea päätös alkaa kirjoittaa lapsettomuudesta. Paljastaa taas henkilökohtaisimmat jutut, avata kulissia, päästää tuntemattomatkin lähelle, puhua kipeimmistä ja vaikeimmista asioista. Mutta se tuntui oikealta. Todella pelottavalta, mutta oikealta.
Olen saanut jo nyt teiltä niin paljon ihania viestejä. Sellaisia, jotka saavat minut itkemään. Niitä viestiä lukiessa saan vertaistukea, tunnen yhteenkuuluvuutta ja joskus oon pohjattoman surullinen muiden samassa tilanteessa olevien puolesta.
Kiitos tuhannesti, että kirjoitatte ja annatte palautetta. En tekisi tätä, en kirjoittaisi näistä asioista, jos en tietäisi kuinka paljon nämä tekstit teitä puhuttelee. Kiitos kun ootte. <3
Pitääkö jakaa kaikki asiat somessa?
Olen puhunut avoimesti syövästä ja nyt puhun lapsettomuushoidoista ja syöpähoitojen vaikutuksesta hedelmällisyyteen. Joku saattaa miettiä että pitääkö mun tosiaan jakaa kaikki henkilökohtaiset asiat somessa?
Ei tietenkään pidä. Enkä jaakaan kaikkia asioita. Ette tiedä mm. perheestäni tai parisuhteestani paljon ja haluan pitääkin nämä asiat itselläni. Mutta lapsettomuus on vaiettu suru, joka koskee monia meistä.
Tiesittekö, että Suomessa lapsettomien osuus 35-vuotiailla on kasvanut älyttömän isoksi: 44% miehistä ja 29% naisista on lapsettomia.(lähde: NEFER) Tai että Suomen yleisin perhetyyppi on lapseton aviopari? (lähde: Tilastokeskus)
En ymmärrä, miksi näistä asioista puhuminen on edelleenkin tabu. Miksi ihmisen pitää hävetä tai tuntea itseään jotenkin epänormaaliksi ja vialliseksi jos hän ei voi saada lapsia? Miksi keskenmenoista ei puhuta? Miksei raskaudesta puhuta kun vasta viikolla 12? Mitä ihmiset pelkäävät?
Elämä on kaikkea tätä. Joskus raskaus päättyy kesken, joskus se ei millään ala. Miksi me teemme itse asioista niin isoja ja pelottavia sillä, ettemme puhu niistä? Sillä, että salailemme, häpeämme, teeskentelemme?
Haluan puhua lapsettomuudesta avoimesti. Haluan kertoa niille, ketkä eivät tiedä, miltä lapsettomuushoidot tuntuvat, miten ne vaikuttavat arkeen ja hyvinvointiin, miten niiden takia voi menettää yöunet ja mielenrauhan. Toisaalta, haluan myös kertoa, ettei elämä ole kamalaa vaikka joutuisikin käymään säännöllisesti lapsettomuuslääkärin vastaanotolla tai suunnitella omia menoja lääkärikäyntien ympärille. Ei elämä ole kamalaa, vaikka on niitä aikoja kun joutuu joka ilta pistämään vatsamakkaraan hormonilääkettä. Eikä elämä ole kamalaa, kun IVF-hoito epäonnistuu. Se saattaa hetkellisesti tuntua sietämättömältä, mutta sitten se jatkuu yhtä ihanana kuin ennenkin. Elämänilo, toiveikkuus ja usko hyvään palaa ja sitä vaan jaksaa mennä eteenpäin ja yrittää entistä kovemmin.
kuvat: Saranda
Lue myös nämä: