Miltä keskenmeno tuntui?
Nyt kun keskenmenosta on kulunut tarpeeksi pitkä aika eli puolisen vuotta, uskallan kirjoittaa aiheesta. Pystyn kirjoittamaan tästä itkemättä, mikä on mulle jo tosi iso saavutus. Toki kurkkua hieman kuristaa kun palaan ajatuksissani siihen päivään, mutta enää ei satu ihan niin paljon.
Kuten edellisestä postauksestani saatoitte lukea, sain viime huhtikuussa varhaisen keskenmenon. Kyse oli toisesta IVF-hoidosta ja meidän kolmannesta alkiosta. Ensimmäistä kertaa raskaustesti oli positiivinen ja odotukset pomppasivat samantien taivaisiin, huolimatta kaikista yrityksistäni pysyä rauhallisena.
Muistan sen illan ja sen raastavan tunteen erittäin hyvin. Katsottiin telkkaria sohvalla löhöillen ja mun olo oli tosi hyvä. Sitten piti käydä vessassa ja… yhtäkkiä aika tuntui pysähtyneen. En pystynyt hetkeen reagoimaan mitenkään. Kurkkua kuristi, rintaan sattui, hengitys salpaantui. Tiesin samantien mistä oli kyse, vaikka alkuraskauden vuodot ovatkin aika yleisiä. Jostain syystä olin heti varma, että raskaus meni kesken.
Oireita ei vielä silloin ollut eli kaikki tuli yllätyksenä. Ikävänä sellaisena. Noin tunnin kuluttua alkoivat järkyttävät kivut ja alavatsaa alkoi kramppaamaan säännöllisin väliajoin. Yöllä en pystynyt nukkumaan vaikka kaikki apukeinot oli otettu käyttöön: kauratyyny, vahvat kipulääkkeet, halit ja paijaukset.
Paluu lähtöruutuun
Seuraavana päivänä ilmoitin lapsettomuusklinikalle vuodosta ja ne passittivat minut verikokeisiin tarkistamaan oliko HCG-arvo laskenut. Olihan se. Parin päivän päästä sain tietää arvon olevan 18 ja hoitaja vahvisti: valitettavasti raskaus on mennyt kesken. Luulin, että parin päivän aikana olin jo sisäistänyt asian ja tottunut ajatukseen, mutta ei. Hoitajan viesti sai aikaan kamalan itkukohtauksen ja silloin todellisuus iski vasten kasvoja. Olin pudonnut lujaa ja korkealta, kaiken tämän jälkeen palattiin taas lähtöruutuun.
Keskenmenon läpikäyminen ja siitä palautuminen on raskasta ja vie aikaa, tapahtui se sitten kuinka varhaisessa vaiheessa tahansa. Jokainen reagoi varmasti omalla tavalla ja itse kävin läpi aikamoista vuoristorataa. Alkuun olin surullinen, sitten halusin sivuuttaa asian ja unohtaa kaiken, sitten olinkin ihan varma etten ikinä edes halua äidiksi jne.
Valoa tunnelin päässä
Puolison tuen avulla pääsin yli (jos niin voi edes sanoa, pääseekö keskenmenosta koskaan oikeasti yli?) tapahtuneesta ja nyt olen taas iloinen ja optimistinen oma itseni. Moni ystäväni on sanonut, eikö yhdelle ihmiselle ole tässä jo tarpeeksi kärsimystä (syöpähoitoja, lapsettomuushoitoja, nyt vielä keskenmeno…), mutta itse en näe asiaa niin. Kaikesta huolimatta en näe itseäni uhrina, sillä valitettavasti jokainen meistä saa osakseen kärsimystä, eri muodoissa vaan. Olen kuitenkin saanut niin paljon hyvää ja se kompensoi kaiken ikävän, mitä tielleni on sattunut.
Ja mikä tärkeintä, jaksan uskoa, että kaikella on tarkoitus ja kaikki tulee vielä kääntymään parhain päin. Uskothan säkin?
P.S. Jos sulla on kysyttävää liittyen lapsettomuushoitoihin, keskenmenoon tai mihin tahansa – laita viestiä! Yksi parhaimmista tukimuodoista on itselleni ollut vertaistuki, ja sitä annan mielelläni myös muille.
Instagramista mut tavoittaa parhaiten @anifrei
Kuvat otti ihana Saranda <3
Lue myös:
Ihailtavaa ja rohkeaa, että jaoit kokemuksesi. <3 Olisi ihanaa kuulla, millaista tukea olisit kaivannut/halusit saada keskenmenon läpikäytyäsi? Tämäkin aihe on varmasti vaikea kirjoittaa sanoiksi, mutta olisi kiva kuulla omia ajatuksiasi.
Kiitos ihanista sanoista ❤️ Tätä voisin pohtia lisää ja ehkäpä ajatuksia löytyisi myös kokonaisen postauksen verran… Nyt kuitenkin vastaan sen, mitä mieleen ensimmäisenä tulee. Ensin kaipasin aikaa. En halunnut, että jokainen sukulainen/ystävä/tuttava kyselee ”miten se tapahtui, miten sä voit, milloin menette seuraavaan siirtoon” jne. Tarvitsin aikaa; aikaa surra, aikaa käydä tapahtunutta läpi puolison kanssa, aikaa itkeä, velloa itsesäälissä ja syödä suklaata. Toisaalta, kauniit sanat ja tsemppiviestit myös piristivät, siksi tämä onkin aika ristiriitaista… Kaipasin sekä tilaa, että tukea. ❤️ Kävin myös puhumassa psykologin kanssa tästä, jota suosittelen lämpimästi kaikille samassa tilanteessa oleville/olleille. Tilanne on kyllä sen verran vaikea, että mä en esimerkiksi itse nyt tietäisi miten keskenmenoa käynyttä ystävää pitäisi tukea. Ehkä kuuntelisin ensin hänen fiiliksiä ja sen pohjalta antaisin joko enemmän tukea tai sitten tilaa. Silloin kun mulla oli se ”en enää ikinä halua lapsia” vaihe, en halunnut kenenkään sanovan minulle ”kyllä sä vielä joku päivä haluat”. Mutta silloin kun kaipasin tukea, hakeuduin itse ystävien luo ja kerroin, että nyt ahdistaa tapahtunut ja pelottaa tulevaisuus. Silloin arvostin suuresti kun mua jaksettiin kuunnella. Olipa sekava vastaus, toivottavasti osasin vastata kysymykseesi edes osittain. 😊 Ihanaa viikkoa ja joulun odotusta sinne! ❤️
❤️ Niin hienoa että jaat asian julkisesti, tästä on varmasti niin monelle vertaistukea. Siihen nähden, miten paljon etenkin alkuraskauden keskenmenoja tapaahtuu, asiasta puhutaan aivan liian vähän. Itsekin olen kokenut useamman keskenmenon, yhden kohtukuoleman ja kohdun ulkoisen raskauden. Nyt meillä on kuitenkin kaksi elävää rakasta lasta, joista olla joka päivä kiitollinen. Moni kantaa näitä asioita sisällään ja kun asiasta alkaa puhua, huomaakin, että yllättävän monella matka vanhemmaksi ei ole ollut se suoraviivaisin. Toivon, että tekin vielä jonain päivänä saatte toiveenne toteen. Itse ainakin koen, että nyt näin jälkeenpäin voi jo ajatella, että kaikella oli tarkoitus, vaikka se ei matkan varrella siltä todellakaan tuntunut.
Tuli tippa linssiin sun kommenttia lukiessa. ❤️ Ensinnäkin, oon todella pahoillani, että keskenmenon lisäksi sun tielle on sattunut myös kohtukuolema ja kohdun ulkoinen raskaus. En osaa edes kuvitella miten kamalaa tuo kaikki on ollut, kun tuntuu että yhdessäkin keskenmenossa on paljon kestämistä…
On niiiin mahtava kuulla, että teillä on nyt kaksi ihanaa lasta. ❤️ Ihailen sua suuresti kun kaikista vastoinkäymisistä huolimatta osaat nähdä asiat tuossa valossa. Kaikella on tosiaan tarkoitus, ehkä mäkin tajuan sen paremmin hiukan myöhemmin. 😊 Kiitos paljon kommentistasi ja aivan ihanaa joulun odotusta koko teidän perheelle!