jos vain taivas olisi rajana

Ihana Vilma kirjoitti postauksen unelmoinnista ja siitä, kuinka vaikeaa se nykyään tuntuu olevan. Tekstiä lukiessani tajusin itsekin, että en oikeastaan osaa unelmoida… Osaan asettaa tavoitteita ja pyrkiä saavuttamaan ne, mutta kun mietin asiaa – ne ovat aika vaatimattomia ja pieniä… Just sellaisia, joita on helppo, ja täysin realistista saavuttaa.

Vilman inspiroimana päätin itsekin heittäytyä lapseksi ja unelmoida oikein urakalla, ilman mitään muttia tai mitä jos -höpötyksiä! Tätä oli niin hauskaa tehdä, että suosittelen ehdottomasti kokeilemaan 🙂

Eli siis, mitä tekisin, jos saisin tehdä mitä vaan?

matkusteluu.jpg– Matkustaisin paljon. Kävisin erilaisissa paikoissa, tutustuisin uusiin kulttuureihin ja söisin itselleni tuntemattomia ruokia. Nauttisin uudesta ja erilaisesta ympäristöstä täysin rinnoin. Makoilisin biitsillä, kiipeisin vuoriston huipulle, menisin uimaan delfiinien kanssa ja hyppäisin laskuvarjohypyn.

– Tekisin työtä, jossa saisin toteuttaa itseäni. Minulla olisi iso, valoisa toimisto, jossa olisi lattiasta kattoon ulottuvat ikkunat. Tekisin mielekästä työtä – maalaisin, kirjoittaisin, vaikka laulaisin! Stressistä ei olisi tietoakaan. Välillä tekisin töitä ihan hullun lailla ja minulla olisi sellainen mahtava flow päällä, välillä taas ottaisin pienen breikin, siemailisin vihreää teetä ja joogailisin niiden isojen ikkunoiden edessä. Fia olisi tietysti siinä toimistoni nurkassa, tuhisemassa omassa pedissään.

office.jpg

– Olisin onnellisessa parisuhteessa sellaisen miehen kanssa, joka ymmärtäisi minua paremmin kun kukaan muu. Joka olisi kiinnostunut samoista asioista kun minä. Jonka kanssa voisimme kokeilla uusia asioita, joogailla, pelata yhdessä lautapelejä, matkustaa Aasiaan, käydä teatterissa ja tanssitunneilla, leikkiä kotona hippaa ja nauraa niin, että itkettää.

rakkaus.jpg– Kokeilisin erilaisia liikuntalajeja. Menisin tanssitunneille, kokeilisin nyrkkeilyä, opettelisin soittamaan pianoa, lukisin paljon kirjoja… Toisin sanoen, kehittäisin itseäni niin paljon kun mahdollista sekä avartaisin omaa tapaa katsoa maailmaa.

– Jätin tärkeimmän jutun ihan viimeiseksi. Terveys. Sekä minä, että mun läheiset, saisimme nauttia pitkästä, terveestä ja onnellisesta elämästä. Ilman vakavia sairauksia ja tapaturmia. Elämästä, joka olisi täynnä iloa, liikuntaa, matkustelua, naurua ja rakkautta.

Nyt kun luen listan näistä mun ”villeistä” unelmista, ne ei enää tunnukaan niin mahdottomilta saavuttaa. Ihan tavallisia asioita, joita voisin (lue: aion) elämässäni saavuttaa.

Tällaista höpinää tällä kertaa. Uskaltakaa unelmoida! 🙂

kuvat: Pinterest

Suhteet Oma elämä Mieli

liian kaunis tarina

Ärsyttää oma luonne. Ärsyttää, että välitän näin paljon siitä, mitä mieltä muut musta ovat. Ärsyttää oma herkkyys ja se, että pidättelen näinkin tyhmän asian takia itkua. Jälleen kerran yllätyn, kuinka paljon katkeruutta ja inhoa jollakin voi olla tarinaani kohtaan.

Eräs tuttuni sanoi, että tarinani on liian kaunis. Ettei kukaan oikeasti halua lukea mitään näin positiivista. Kuulemma hieron tätä ihanaa elämääni muiden naamaan, tyyliin ”in your face, bitches”. Tämä menee varmaan viinan piikkiin, mutta en kuitenkaan voi ymmärtää… Kun kysyin, olisiko ollut parempi jos olisin kuollut syöpään, niin vastaus oli… kyllä.

Uskon, ettei hän välttämättä sitä tarkoittanut. Tai ei vain osannut pukea tunteitaan sanoiksi. Mutta tämä satutti ja todella pahasti.

En todellakaan pidä itseäni jollain yli-ihmisenä tai supervahvana selviytyjänä. Olen aika varma, että kuka tahansa olisi toiminut samalla tavalla ja selättänyt syövän kolmesti jos olisi ollut pakko. Mutta olisin tekopyhä jos väittäisin, etten ole ylpeä tästä kaikesta. Ylpeä ja hiton onnellinen. 

Mun ”in your face” -asenne koskee vain ja ainoastaan syöpää. Totta helvetissä hieron tätä ihanaa elämääni ja terveyttäni sen naamaan! Hahaa, et voittanutkaan mua!

En ymmärrä, miten tämä tarinani ja blogini voi aiheuttaa jollekin paskaa fiilistä. Onkohan tämän henkilön elämässä ongelmia, epävarmuutta tai huomion puutetta, jos minun selviytymistarinani aiheuttaa ahdistusta? Onko kyse kenties kateudesta?

Kun aloitin bloggaamisen, tiesin että tulen kuulemaan myös kritiikkiä. Tiesin, ettei kaikki voi musta tykätä, eikä tarviikaan. Mutta miten tarinani voi loukata muita? Miten se, että avaudun rankoista kokemuksistani ja paljastan elämäni pahimmat pelot, voi olla jonkun mielestä LIIAN KAUNISTA?

Olen pahoillani… ihan kauhean pahoillani, jos blogini tai minun persoonani aiheuttaa jollekin mielipahaa. Anteeksti ja.. hyvästi! Toivottavasti et enää ikinä lue tätä ja siten säästyt huonolta fiilikseltä. 

#sorrynotsorry

Nimetön-1.jpg

SNAPCHAT / INSTAGRAM: anifrei

Suhteet Oma elämä Terveys Syvällistä