Voiko musta tulla äiti?
Ne, ketkä mut tuntee tietää, että oon potenut 15-vuotiaasta lähtien vauvakuumetta. Rakastan lapsia. Rakastan niiden pieniä pulleita poskia, ihanaa naurua, vilpitöntä kiinnostusta kaikkea ja kaikkia kohtaan ja aitoutta. Rakastan kaikkea niissä. Enkä välttämättä voi saada ikinä omaani…
Kun olin menossa ensimmäisiin syöpähoitoihin, hedelmällisyydestä ei hirveästi edes puhuttu koska hoitojen ei pitänyt vaikuttaa siihen millään tavalla. Kun syöpä uusiutui, edessä oli kantasolusiirto. Esilääkitys tulisi olemaan niin vahva, että se voisi tuhota käytännössä kokonaan hormonaalisen toimintani. Munasolujen keräys ei kuitenkaan ollut vaihtoehto, koska labran henkilökunta oli… kesälomalla. Tietysti olin syövän uusiutumisesta niin järkyttynyt, etten tulevia lapsiani edes miettinyt. Halusin vain selvitä hengissä. Lääkäri sanoi, että voidaan toki odottaa, että henkilökunta palaa töihin ja tehdä munasolujen keräys. Mutta siinä ajassa syöpä saattaisi levitä laajalle alueelle. Sitä riskiä en tietenkään halunnut ottaa.
Myöhemmin kun ajattelen, tuntuu absurdilta, ettei munasolujani pakastettu vain kesälomien takia. Kyse on kuitenkin mun tulevaisuudesta enkä usko, että Helsingissä on vain muutama ammattilainen joka osaa tehdä kyseisen toimenpiteen. No, asiaan ei valitettavasti voi enää vaikuttaa. Olen kiitollinen ja onnekas, että olen elossa. Mun pitäisi olla tyytyväinen ja niinhän mä oonkin, mutta…
Vaikka mun elämä on nyt just niin ihanaa kuin mistä oon 3 vuotta sitten haaveillut, yksi iso asia siitä puuttuu, enkä tiedä onko se edes ikinä saavutettavissa. Tuntuu jo tarpeeksi kipeältä ja kamalalta kun mietin, ettei kukaan ehkä tule kutsumaan mua äidiksi. Mutta uskokaa tai älkää, tuntuu sata kertaa pahemmalta ajatus siitä, että saatan viedä vanhemmuuden ilon myös henkilöltä, jota rakastan yli kaiken. Henkilöltä, joka olisi aivan ihana, lempeä, rakastava, huolehtivainen, hauska, kannustava, täydellinen isä.
Osaan kyllä olla hyvin dramaattinen ja ajattelen usein niitä kamalimpia vaihtoehtoja. Ollaan käyty vain (voiko tässä yhteydessä edes sanoa vain?) yhdessä IVF-hoidossa eikä vieläkään ns. ”luomu” raskaus ole poissuljettu. Edessä olisi toinen IVF ja ajatus siitä saa niskakarvani nousemaan pystyyn. Eka hoito oli kaiken kaikkiaan kamala kokemus. Jatkuvaa epätietoisuutta, väsymystä, kuumia aaltoja, mielialavaihteluja, inhottavia tutkimuksia, paljon itkua ja epävarmuutta ja musertavaa pettymystä. Oon maailman onnekkain, että rinnallani on niin ihana mies. Ilman häntä olisin varmaan seonnut jo aikoja sitten, heh.
Kuvat: ihana Saranda
Lue myös vanhat postaukset:
no se hiton lymfooma, osa III (ja toivottavasti viimeinen)