He tietävät paremmin

Vietimme kesäisen sukulaisviikonlopun kuusikymppisten merkeissä. Juhlakansa oli perinteisesti lapsiperheitä isovanhempineen, meitä lukuunottamatta.

Olemme vuosikausia vältelleet vapaaehtoista ajanviettoa heidän kanssaan, sillä he elävät ja hengittävät jälkeläistensä kautta. He ovat niitä ihmisiä, jotka ovat rakentaneet identiteettinsä vanhemmuuden ympärille ja jotka toitottavat sen enempiä harkitsematta lapsettomille ihmisille, tai ainakin meille kahdelle, sitä, miten näiden olisi kyllä jo korkea aika hankkia lapsia.

He kertovat kahvipöydässä lastensa kakkaraportteja, rakentavat juhlapyhät ja muun vapaa-ajan vain lapsiaan varten, ja lähettävät joka ikisestä ala-asteikäisten lasten jalkapallo-, jääkiekko- ja salibandypelistä meille ryhmäkeskusteluun livestriimauslinkin. Raskasta seuraa lapsettomille, siis.

No, nyt kymmenen vuoden sinnittelyn jälkeen olimme seurueessa raskaana. Aiomme jatkaa vapaaehtoisen ajanvieton välttelemistä.

Ensimmäiset parikymmentä lasten kurkkausta paitani alle ja päällekkäin huudettua kysymystä siitä, koska vauva syntyy, mikä sen nimi on, minkä ikäinen se sitten tulee olemaan ja niin edelleen olivat hellyyttäviä, ja sitten se hullutus alkoi rassata. Esimerkiksi kahdeksanvuotiaan korva liimautuneena vatsanahkaani pyytämättä kesken ruokailun, koska hän päätti yhtäkkiä kuunnella huutaako vauva, oli minulle vähän liikaa.

Lapset ovat kuitenkin rasittavuudessaan hellyyttäviä, hellyyttävän, vilpittömän innoissaan tulevasta sukulaisesta, mutta aikuiset sen sijaan… Viikonlopun keskustelut raastoivat hermoja.

En tajua, miksi he näkevät tarpeelliseksi varoitella meitä lapsiperhearjen kurjimmista asioista. Ihan kuin me olisimme teinipariskunta, joka on hankkimassa lapsen hetken mielijohteesta eikä todellakaan ymmärrä, mihin on ryhtymässä.

Ihan kuin ihmiset, joiden he tietävät jopa käyneen läpi lapsettomuushoitoja, alkaisivat yhtäkkiä katua päätöstään hankkia lapsen, kun he päättävät paljastaa totuuden. Ihan kuin lasta toivova ihminen ei lapsen ohella toivoisi itselleen elämänmuutosta – lapsihan on tavalla tai toisella elämänmuutos.

Miksi pitää ivata meitä etukäteen lapsiperheen shit showsta, vaikka me emme koskaan ole nyrpistäneet nenäämme heidän lapsiperhetaisteluilleen? Miksi pitää jankuttaa ivallisesti odotapa vain-juttuja sen sijaan, että jakaisi vaikka hyviä vinkkejä? Pitävätkö he meitä uusavuttomina, luulevatko he meidän olevan täysin hukassa pienen lapsen kanssa?

Ehkä heillä ei ole minkäänlaisia hyviä vinkkejä. Ehkä he kokevat epäonnistuneensa ja haluavat nähdä meidän toimivan samoin.

Katkelmia viikonlopulta:

Oletteko te jo hankkineet vaunut?

Ei, ei olla ostettu vielä yhtikäs mitään. Varmaan sitten kesälomalla, pari kuukautta ennen laskettua, mennään testaamaan.

No kyllähän se pitää viimeistään silloin.

En nyt jaksa alkaa avautumaan siitä, miten hankalalta minusta tuntuu hankkia lapselle yhtään mitään lapsettomuustaustasta johtuen. Tämä on kuitenkin neutraalimpi aihe, kuin minun vointini, joten jatkan jutustelua.

Mä oon miettinyt, että helpottaisi varmaan meidän arkea aika paljon kun hankkisi suoraan kaksi turvakaukaloa. Jos vaikka löytäisi käytettynä. Meillä on siis pakosta kaksi autoa.

No kyllä todellakin riittää pelkät adapterit. Tuhahdus.

Niin, varmaan riittää, jos toinen on kotiäiti kuten sinä tai jos kumpikin vanhempi ei käy kauempana sellaisessa toimistotyössä, joka ei rajoitu virka-aikaan. Arvelen, että meidän arkeamme kaksi turvakaukaloa helpottaisi huomattavasti, mutta parempi vaan nyt jättää tämä aihe tähän.

**

Kuka täällä [ravintolassa] haisee kakalta? Hah, vihdoin tilanne, ettei se ole kukaan meidän lapsista. Teillähän se on vasta edessä!

En sano mitään, vaikka ajattelen, että ollaanhan me jo kymmenen vuotta haisteltu tätä samaa paskanhajua pihviemme äärellä, kun teidän lapset on vuorotellen haiskahtaneet. Eikä kyllä ikinä olla kuittailtu teille siitä mitään, koska no, niinhän ne lapset toimivat. Ne välillä haiskahtavat ja sitten se vaan on hoidettava.

Ei sitten saa kuule ravintolassa ikinä syödä rauhassa.

Hengitän syvään. En malta sivuuttaa joka ikistä minua ärsyttävää kommenttia kuin kiltti ja hiljainen lammas, vaikka se voisi olla tänä viikonloppuna viisas taktiikka.

No, jos haluaa välttämättä syödä ravintolassa täysin rauhassa, niin voihan ravintolareissun ajaksi hankkia lapsenhoitajan. 

No ei se kyllä niin toimi, herra ja rouva totuudentorvi jyrähtävät.

Katsomme mieheni kanssa toisiamme merkitsevästi: totuudentorvien toimintatavat aivan kaikissa asioissa ovat ainoita oikeita ja ainoita mahdollisia tapoja toimia. Onhan se kuitenkin fakta, että jos välttämättä haluaa käydä ravintolassa ilman lapsia, niin silloinhan looginen ratkaisu on jättää lapset jonkun toisen hoivaan.

Se on sitten eri asia, että haluaako sinne ravintolaan välttämättä päästä kahdestaan.

Nämä inttäjät ovat sen verran raskaita tyyppejä, että parempi vaan jättää aihe sikseen. Myöhemmin puramme ärsytystä toisillemme ja päätämme hankkia lastenhoitajan jollekin tulevista yhteisistä ravintolareissuistamme ihan vaan näyttääksemme heille, että näinkin voi tehdä. He saavat sitten tuoksutella pippuripihvejään ja harmitella sitä, etteivät pääse vinoilemaan haisevasta jälkeläisestämme juuri sillä hetkellä.

Ja ne niskapaskat ja kaikki! Hah! Niitä sitten siivoatte. 

Niin, mitä ilmeisimmin sellainen äksidentti ei ole loistavan vanhemman ominaisuuksista kiinni, sillä muistan sinunkin lapsiltasi noin sata kakkakatastrofia? Sori, ettemme ole tarjoutuneet siivoamaan niitä sinun puolestasi, mutta emme kyllä ole sitä ylenkatsoneetkaan.

**

Kyllä se teidän elämä kuule sitten muuttuu kun tulee lapsi. Tai siis lapsia.

Tarina ei kertonut, minkälaiseen odottamattomaan muutokseen hän kenties viittasi.

Eikä, elämämme muuttuu totutusta?! Kiitti, kun kerroit. Ja kiitos myös tästä monikosta varsinkin kun tiedät, että ajatus yhdestäkin lapsesta tuntuu meille käsittämättömältä ihmeeltä.

**

Onko sulla ollut mikä vointi?

Toistaiseksi hyvä, ei oo tää maha vielä onneksi haitannut. Eiköhän ne vaivat ennemmin tai myöhemmin ilmesty.

Jaa, mullahan oli sillon ihan hirveät liitoskivut ja selkä kipeänä ja kaikkea kun odotin esikoista.

Aijaa, kurja juttu. 

… Kun siis mä olin silloin niin hoikka ja hyväkuntoinen (siksi oli pahat liitoskivut).

Muistan lukeneeni, ettei puolella odottajista ole niitä lainkaan, mutta parempi nyt vaan jättää tämä tähän. Hoikalla ja hyväkuntoisella olisi kipuja, mennään sillä.

**

Milloin sä jäät äitiyslomalle?

En tiedä vielä. Pitää sitten katsoa, että mikä on vointi. En mä kovin ajoissa jää, jos vaan on kaikki on OK, oon ihan mielelläni töissä.

Niin, jäät siis viimeistään viisi viikkoa laskettua aiemmin. *ryystää lisää boolia*

Kauanko sä sitten olet kotona?

No, vähän vaikea suunnitella, kun en oo ikinä pitänyt kolmea viikkoa pidempää lomaa kerralla. Ja silloinkin oon samalla vähintään päivystänyt.

Kuule kyllä sun on tällaisen asian takia oltava vähintään se vuosi. Käskevä nyökkäys perään.

En JAKSA alkaa selventää tilannetta ja suunnitelmiamme, kun ei heitä se kuitenkaan oikeasti kiinnosta. Tai varmaan kiinnostaisi, muttei suinkaan siinä mielessä, että he olisivat halukkaita tukemaan meidän päätöksiämme. Siinähän sitten yllättyvät kun joskus saavat selville, että olenkin palannut töihin ja mieheni on jäänyt vaihteeksi kotiin.

Kunpa mäkin voisin ryystää tuota boolia.

hyvinvointi raskaus-ja-synnytys ystavat-ja-perhe terveys
Kommentit (7)
  1. No voi herranen aika.

    Meinasin ensin kirjoittaa pitkän sepostukaen omista kokemuksista, mutta sanonkin näin: tehkää kuten koette parhaaksi. Synnytä sektiolla tai alatietä, minkä koet itsellesi parhaaksi (mutta kehotan kuitenkin ottamaan selvää molempien tapojen riskeistä ja hyvistä puolista, muualtakin kuin terveyskylästä). Imetä tai pulloruokkikaa, kumman nyt koettekaan parhaaksi. Ostakaa apua jos vähänkin siltä tuntuu, ei tarvi olla aivan puhki, hajalla ja romuna ennen avun hankkimista, sitä voi hankkia aikaisemmin. Onko apu kodinhoitoa, kaupassakäyntiä, lapsenhoitoa – päättäkää itse. Mene töihin takaisin sitten kun itse haluat. Jos joku kysyy, ihnettelee, kyseenalaistaa, sano ”teemme kuten parhaaksi näemme” ja vaihda puheenaihetta. Kävele vaikka pois jos joku alkaa jankuttaa. Jos muut tekevät kuten on tapana, se on heidän häpeänsä. Tehkää te kuten teille on parasta, tavoista viis!

    Semmoisen vinkin kans annan, että baby blues voi olla aika paljon pahempi kuin terveyskirjastossakin kerrottu ”äiti vähän herkistyy”. Jos se on, siihen on helpompi suhtautua, kun tietää mitä se on. Toivottavasti et koe sitä ollenkaan.

  2. Mä oon miettinyt tuota neuvomisen tarvetta ja hyvänä päivänä näen sen sellaisena matriarkaalisena naiset pitää huolta toisistaan -juttuna. Huonona päivänä lähinnä v-ttuiluna 😀

    Mutta jotta se olis enemmän sitä ekaa niin
    – parhaat vinkit olen havainnut niiltä joiden oma lapsi on noin vuoden vanhempi kuin oma, silloin muistaa ko kehitysvaiheen mutta on jo saanut etäisyyttä
    – välineisiin liittyviä vinkkejä kannattaa kuunnella niiltä, joiden elinolosuhteet on samanlaiset kuin itsellä (serkkuni ei mitenkään meinannut tajuta et samat vaunut jotka on timanttiset lähiössä ei oo sitä kaupungin keskustassa autottomana)
    – syvällisiä elämää koskevia vinkkejä vain ihmisiltä joita kuuntelisit muutenkin elämässä eli pääsääntöisesti muut kuin tuntemattomat netissä 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *