Mies vai isä

Mieheni alkaa olla malttamaton. Hän on selvästi jonkinasteisessa hormonihuurussa.

Pääasiassa parisuhteemme on ollut vuorattu hattaralla jo pidemmän aikaa, mutta lomalla aloimme jopa nahistella. Ei mitään suurempaa, vaan niitä tavallisia ärsytyksiä kahvipannun huuhtelematta jättämisestä tai eteiseen kasautuvista kengistä, jotka toistuessaan aiheuttivat yleistä ärsytystä.

Loman jälkeen parisuhteellemme muodostui vielä aiempaa vahvempi vaaleansininen kupla – olemme kai kumpikin tajunneet, että loppusuora alkaa todellakin häämöttää. Minulle tehokkain keino siihen on ollut juurikin mieheni käytös.

Ehkä mieheni malttamattomuuteen on myötävaikuttanut se, että hän kasasi pinnasängyn ja lipaston, joka tulee toimittamaan hoitopöydän virkaa, ja hän itse valitsi lapsen huoneeseen valaisimen ja maton. Minä olen aika tarkka sisustuksesta, mutta ymmärsin valita taisteluni ja onnistuin nielemään mielipiteeni matto- ja valaisinvalintaa tehdessä. Itse olisin ottanut suuremman maton ja näyttävämmän valaisimen, mutta menköön, ihan kiva siitä tuli noinkin.

Pinnasänky ostettiin lomalla, jolloin valitsemisesta tuli marttyyrimainen riita tyyliin ”otetaanko harmaa vai valkoinen, mulle ihan sama” ”ihan sama mulle” ”okei, no sitten harmaa” ”…no mut eikö valkonen ois parempi” ”musta harmaa on parempi, mutta käy sekin” ”no eikun otetaan vaan sitten se harmaa *marttyyrihuokaus*”.

Ymmärsimme lykätä pinnasängyn kasaamista siiheksi, ettemme enää tiuskineet toisillemme täysin tarpeettomasti.

Minä hain äitiyspakkauslähetyksen postista ja laitoin miehen avaamaan paketin. Hänelle anonyymin pahvilaatikon sisältö oli yllätys ja minusta oli ihanaa katsella, kun hän tutkii äitiyspakkausta, vaikka hän ei olekaan ihan niin sekaisin tulevasta, että olisi varsinaisesti hypistellyt mitään sen tarkemmin. Hänen juroon luonteeseensa ei todellakaan kuulu vauvanvaatteiden hypistely.

Nauroimme yhdessä pakkauksen kortsuille, tahattomasti lapsettomat ihmiset.

Aika valtava toi sun masu jo, mieti, reilun kuukauden päästä se on varmaan hävinnyt, hän sanoo monta kertaa viikossa, ja jatkaa sitten esimerkiksi tiedustelemalla, että olenko minä jo tilannut ne vaunut. Tai toteamalla, että ihan kohta kukaan ei työnnä varpaita sun kylkiluiden väliin.

Hän raportoi ystävilleen minun olotilaani ja muistaa kerrankin kertoa terveiset minulle takaisinpäin, ja käy pitkiä keskusteluja naapurin isien kanssa lastenvaunuista. Hän kertoo muiden isäihmisten kertomia synnytystarinoita minulle enemmän, kuin mitä itse kuulen niitä keneltäkään, ja minusta on liikuttavaa, että hänen tuttavapiiristään on selvästi paljastunut salaklubi, johon hän nyt on päässyt mukaan.

En ole nimittäin tajunnut salaisen isäklubin olemassaoloa. Naisten osalta sellainen joukkio ei todellakaan ole salaklubi – lapselliset naiset kyllä erottuvat joukosta aina. Miesten osalta toki on yleisesti tiedossa, kenellä on lapsia, mutta he tuntuvat silti olevan pääasiassa miehiä miesten joukossa.

Naisten puheissa vilisee lapset ja lapsiin liittyvät asiat tuon tuosta, miehillä niin tapahtuu harvemmin (ainakin minun sosiaalisessa kuplassani). On ollut ilo huomata, ettei kyse olekaan siitä, etteivät ne olisi miehille tärkeitä asioita. Olisi kai vähän tympeää, jos mieheni kuulisi synnytystarinoita ja vaunuarvioita vain minun kauttani.

Minä närkästyin neuvolasta saadun lapun miehestä isäksi-otsikosta, mutta en sanonut siitä mitään, koska mieheni ei selvästikään käsittänyt moista otsikkoa mitenkään töykeäksi. Minusta tuntuisi pahalta, jos nyt saisin pamfletin otsikolla naisesta äidiksi.

Jos niistä kahdesta määritelmästä pitäisi valita, niin olisin ennemmin nainen. En tiedä, onko mieheni ennemmin isä kuin mies.

Mieheni on tehnyt itkuhälytinvertailua ja selvittänyt kuntosalimme lapsiparkin alaikärajan. Kyllähän minä tiedän, että hän on odottanut lasta vielä minuakin kauemmin, mutta jotenkin tällaiset pienet arkiset asiat ovat tosi hellyyttäviä.

Hän hieroo, halii ja silittelee pyytämättä (yleensä minä pyydän niitä erikseen sillä minä olen meistä se läheisyydenkipeä ja hän se, joka tekee aloitteen seksiin) ja kehuu kroppaani päivittäin.

Hän jaksaa ehdottaa uusia seksiasentoja, vaikka minä joudun teilaamaan niitä yksi toisensa jälkeen siksi, että niissä vatsa painaa palleaa tai nussiminen ei muuten vaan tunnu hyvältä, ja silti kehuu takapuoltani joka kerta aivan yhtä innoissaan kun päädymme lopulta panemaan takaapäin, koska se on lähes ainoa nautinnollinen asento minulle tällä hetkellä.

Kaikista uskomattominta oli tämä: hän toi minulle kukkia ja suklaata kihlajaispäivämme kunniaksi. Facebook muistutti minua kihlapäivästämme, jolloin minä toivotin miehelleni hyvää kihlajaispäivää, ja sitten sain ensimmäistä kertaa sitten kosinnan kukkia ja suklaata. Olin ällistynyt.

Alan ymmärtää, miksi vanhempani ovat muistelleet minun, esikoisensa, syntymää sanoen voi että, kyllä me oltiin silloin onnellisia.

hyvinvointi parisuhde raskaus-ja-synnytys terveys
Kommentit (1)
  1. Lumikello85
    1.10.2022, 17:21

    Ihana päivitys! ❤️ Hyvältä kuulostaa!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *