Eipä se analysoimalla muutu

En haluaisi myöntää tätä, mutta me taidamme olla jokseenkin huonosti keskusteleva aviopari. Tai jos ei huonosti, niin keskinkertaisesti. Olemme keskustelleet sata kertaa syvällisemmin Temptation Islandin henkilökemioista kuin esimerkiksi siitä, keille meidän pitäisi kertoa lapsettomuudestamme.

Ennen ystävilleni kertomista oikeastaan vain ilmoitin miehelle, että minä aion nyt kertoa tytöille. He eivät kerro siitä varmasti eteenpäin, joten nou hätä, jos sinä et halua kertoa muille. 

Halusin kertoa jollekulle, joka ymmärtää kuinka kroppa jäykistyy refleksinomaisesti, kun kylmää ankannokkaa työnnetään paikoilleen. Halusin analysoida asioita ja ennen kaikkea tehdä selväksi, että minulta saa vertaistukea jos he ikinä kohtaavat saman kamaluuden. Muutamalle lähimmälle ystävälle kertominen on riittänyt täyttämään keskusteluntarpeeni.

Mieheni ei ole halunnut kertoa kenellekään. Ajoittain hän on kuullut lapsettomuusuutisia muilta, muttei ole kuitenkaan kertonut samassa meistä. Sen vuoksi olen itse jättänyt kertomatta niille hyville ystäville, joiden puolisot ovat hänen ystäviään. En usko, että he malttaisivat olla kertomatta puolisoilleen.

Onhan tämä miehelle kaikin puolin helpommin holdiin siirrettävä asia, kuin minulle. Minäkin odottelisin paljon huolettomammin, jos en joutuisi ravaamaan lääkärissä ja tarkkailemaan kroppaani taukoamatta.

Hyvinvointi Oma elämä Terveys Syvällistä

Mammaäityliäippä-olento

#alkutaipale

 

En muista, milloin mieheni ensimmäisen kerran kysyi minulta tosissaan, voimmeko jo alkaa yrittää lasta. Tekisi mieleni kysyä, minkälaisena vuosikausien työvoittona hän sen päätöksenteon muistaa, mutten halua hieroa suolaa haavoihin tässä koeputkihedelmöitystä odotellessa.

Se tapahtui varmasti jo hyvissä ajoin ennen häitä. Tai ainakin minä aavistin vahvasti tilinteon lähestyvän samaa tahtia hääpäivän kanssa.

Minun ontuvat perusteluni päätöksen lykkäämiselle olivat tietysti valmiina. Häissä oli tarkoitus juhlia, mekon sovitus on tosi tarkkaa, ihokin räjähtää pillerien lopettamisesta, tiedäthän. Eihän tässä nyt niin kiire ole.

Prosessoin asiaa ystävieni kanssa – otin asian esille suorastaan ujosti, monien aasinsiltojen kautta. Aihe ei ollut mitenkään luonnollinen, koska siihen aikaan heidän perhesuunnitelmansa olivat Tinder-vaiheessa.

Ihan vaan, juolahti mieleen, että milloinkohan siihen on valmis? Mistä sen oikein tietää?

Töissä on isoja projekteja, olisi ihan mahdottomuus hoitaa lasta tässä elämänvaiheessa.

En juuri saanut hyödyllisiä vinkkejä tai syvällistä pohdintaa vastakaikuna, koska ystäväni eivät myöskään olleet ikinä poteneet vauvakuumetta. Jälkikäteen ajateltuna hyvä niin, koska siten jouduin prosessoimaan asian vain kuuntelevien korvien avulla.

Hiljalleen (retoriset) kysymykseni muuttivat luonnettaan.

No, ainahan kyllä tulee projektia projektin perään. Nyt kun mietin, niin töissä on aina kiireitä, aina on jotain tulossa.

Eihän sopivaa aikaa ole varmaan koskaan. 

Onko siihen päätökseen ikinä valmis, siis valmis-valmis? Tuleekohan siitä joku valaistuminen? 

Mutta entä jos saamme kehitysvammaisen lapsen? Olenko valmis myös siihen?

Iskeekö se vauvakuume vääjäämättä jossain vaiheessa?

Hääpäivä lähestyi. Varasimme häämatkan muutamien kuukausien päähän, ja sitten häämatkakohteeseen julistettiin zikavirus-riski. Raskautta ei suositeltu kuukausiin mahdollisen altistumisen jälkeen.

JES!!! Ilmainen lisäaika minulle, woo-hooo!

Ei nyt oteta turhaan riskejä, kyllä sitä sitten ehtii häämatkan jälkeen. Kyllä sitä tosiaan on ehditty häämatkan jälkeenkin.

Häämatka ja varoaika tulivat ja menivät, ja vuosikausien valmistautumisen jälkeen minä olin vihdoin valmis myöntymään, kun mieheni ensi kerran kysyi asiaa.

Minulla ei kerta kaikkiaan ollut päteviä syitä lykätä perheen perustamista, ja perheenhän minä oikeasti halusinkin. Enää en pelännyt päätöksentekoa sitä halua kovemmin. En minä vieläkään osannut sanoa, olenko kaksisataaprosenttisen valmis, mutta tiesin, että sitä minä haluan.

Mikä tärkeintä: olin ymmärtänyt, ettei se päätös muuttaisi minua tunnistamattomaksi mammaäityliäippä-olennoksi.

Suhteet Oma elämä Terveys Syvällistä