Elämäni suurimmat myöntävät vastaukset
#alkutaipale
Miehelläni oli vuosikausia tapana kosia minua aina pienessä sievässä. Hän kosi siis ihan joka ikinen kerta, kun sattui yhtään humaltumaan. Sormuksena toimi milloin mikäkin leipäpussin sulkija tai heinänkorsi.
Minä lupasin joka ikinen kerta suostua heti sitten, kun hän kosii minua selvin päin. Romanttisesti, lisäsin. Tai no, kunhan edes jotenkin ikimuistoisesti.
Olimme seurustelleet vasta lyhyen hetken, kun vierailimme ensi kertaa miehen vanhempien luona. Myös miehen sisko oli käymässä pienen taaperonsa kanssa.
Sä taidat tykätä lapsista, mä katoin että susta ja Aatusta tuli heti kaverit, mies sanoi paluumatkalla. Se onnellinen katse jäi elävästi mieleeni.
On siis ollut alusta asti selvää, että haluamme joskus lapsia. Minä olen aina kuvitellut kolmea lasta, mieheni mielestä kaksi olisi sopiva lukema. Täydellisestä lapsiluvusta väitteleminen on ollut sopivan hyväntahtoinen ja leikkimielinen aihe yhteistä tulevaisuutta visioidessa.
Kun opintomme lähestyivät loppuaan, minä odottelin oikeaa kosintaa ja mieheni puolestaan sai selvän vauvakuumeen.
Hänkään ei ole sitä harvinaista miestyyppiä, joka ilmoittaa vaimolleen Rakas, minä olen miettinyt tätä tosissani tosi pitkään, ja ihan todellatodella kovasti tahtoisin vauvan sinun kanssasi mahdollisimman pian.
Minä diagnosoin hänelle ilmiselvän vauvakuumeen muun muassa siitä, että hän alkoi virnuilla lapsenteosta todella usein. Siis todella usein. Yllätyin ymmärtäessäni, että hän ihan oikeasti haluaisi lapsen jo nyt, ihan milloin vain.
Olimme me toki olleet onnellisesti yhdessä jo viitisen vuotta. Minä kuitenkin halusin ensin valmistua, tehdä uraa, mennä naimisiin. Nauttia aikuisuudesta, eikä pelkästä opiskeluelämästä.
Olin minä kyllä koko ajan varma, että haluan lapsia hänen kanssaan, nimenomaan hänen kanssaan, mutta sen aika olisi vähän myöhemmin. Ei kymmenen vuoden päästä, mutta ei ihan vielä kuitenkaan.
Ikimuistoinen kosinta tuli, ja minä tiesin vallan hyvin, että kalenteriin merkitty hääpäivä tarkoittaa myös vakavahenkistä jälkikasvukeskustelua. Olinhan vuosia sanonut, että minä haluan ensin (ainakin) naimisiin.
Minä suunnittelin häitä ja yritin samalla henkisesti valmistautua elämäni seuraavaksi suurimpaan myöntävään vastaukseen.
