Minä en sittenkään lyyhistynyt kylpyhuoneen nurkkaan. En edes valvonut aamuyötä kyynelten kastellessa tyynyliinaa odottaen, että särkylääke alkaa vaikuttaa.

Uusi kiertoni alkoi vähitellen, täysin normaalista poiketen. Yleensä se alkaa kuin veitsellä leikaten – viiltävä kipu yllättää juurikin aamuyöstä, jolloin maailma tuntuu kaatuvan niskaan kaikin voimin. Nyt ne alkoivat niin niukasti, että tein kourallisen aivan turhia raskaustestejä, ja niiden välillä pidin itseni mahdollisimman kiireisenä muun elämäni kanssa.

Askaroimme aamusta iltaan, ja minä eläydyin samalla kolmiodraamaromaaniin (Ella Laurikainen: Isä, poika ja pojan vaimo) ja kuuntelin ajatuksella SE-seksipuhekirjaa (Rosa Meriläinen ja muita).

Kun sitten vihdoin uskalsin olla hetken yksin ajatusteni kanssa, ilman edes äänikirjaa johon keskittyä, näin mieheni vaihteeksi eri silmin.

Pari viimeistä viikkoa olen ajatellut lapsettomuuttamme lähes joka kerta, kun katson häntä. Toivonut enemmin kuin koskaan ennen, että voisimme yhdessä miettiä, mitä raskaana oleva saa syödä joulupöydästä. Pari viimeistä viikkoa olen nähnyt hänet lähinnä aviomiesparkana, jonka vaimo ei vain onnistu tulemaan raskaaksi.

Nyt näin hänet taas sinä kuumana ja hauskana komistuksena, jollainen hän on koko ajan ollutkin. Kun katsoin häntä, mieleeni ei tullutkaan ensimmäisenä lapsettomuutemme.

Se kaikkia aiempia hetkiä ylivoimaisesti musertavampi hetki ei koittanutkaan. Tai sitten se on vasta tulossa.

Olen turta. En tiedä miksi, mutta en vaan jaksa tarttua ajatukseen tästä surkeudesta, vaikka vielä viikko sitten se oli ainoa asia, joka pyöri mielessäni.

Tätä hetkeä pitäisi surra enemmän kuin mitään ikinä, mutta ei nyt vaan tunnu siltä. Ei tunnu miltään.

Uskoisin, että elämäni toistaiseksi suurin pettymys on alkamassa.

Minä hieman varastin lähdössä. Tein ensimmäisen testin jo edeltävänä iltana.

Tuloksessa ei ollut pienintäkään tulkinnanvaraa. En kylläkään uskonut sitä, ja työnsin vielä yhden pillerin alapäähäni.

Annoin itselleni luvan tehdä testin etukäteen sillä verukkeella, että minulla oli aikainen lähtö työmatkalle kymmenennen päivän aamuna. Olisihan se ikävää tehdä lähtöä itkuisena, unisena, pettyneenä ja kipeänä klo 05:00.

Ajattelin, että tällä ennakkovaroituksella jätän itkuisena pois. Se toimi: tein aamuvarhaisella uuden testin ja se oli ihan yhtä negatiivinen, mutta onnistuin sivuuttamaan pettymykseni.

Eli toisin sanoen, en uskonut tulosta vieläkään. Halusin uskoa netin keskustelupalstoja, joissa sanotaan, että raskaustesti oli positiivinen vasta tosi myöhään. Niin, onhan niitä tapauksia – tosin he eivät ilmeisesti ole tienneet lääkärin vahvistamaa totuutta ovulaationsa todellisesta tapahtumahetkestä, kuten minä.

Vatsaa jomotti pitkin päivää, ja illalla tein tietysti kolmannen testin. Jomotus vaan jatkui mutta menkat ei alkaneet, ja aamulla tein jälleen uuden testin. Ihan yhtä negatiivinen kuin ennenkin.

No voihan se näyttää negatiivista vaikka on raskaana, mies kommentoi. Joo, sori rakas, niin minäkin toivoisin tosi kovasti, mutta ei se varmasti nyt niin ole. Lugesteronin takia menkat alkaa vasta myöhemmin. Näiden lukemattomien negatiivisten testien ainoa tehtävä on saada minut tajuamaan, että meitä ei ihan oikeasti onnistanut vieläkään. Vieläkään.