Minun täytyi elää näin vanhaksi ymmärtääkseni, että käytän sanaa kateus väärin. Aloin pohtia tätä hirveän tarkasti, kun kirjoitin toistaiseksi ikävimmiltä tuntuneista vauvauutisista.  Ja pohtimistahan minä olen todellakin ehtinyt harrastaa tässä kroppani kyttäämisen ohella.

Olen sanonut, että olen kateellinen esimerkiksi raskaana oleville naisille. Olen saattanut sanoa ystävälleni, joka lähtee Järvisydämeen viikonlopputreffeille, että olen hänelle kateellinen, vitsi mikä ihana paikka, nauttikaa täysillä.

Kateus on mielentila, joka merkitsee toisen paremmuuden, menestyksen tai muun sellaisen aiheuttamaa vihan, alemmuuden, mitättömyyden, huonommuuden, kykenemättömyyden, syyllisyyden tai harminsekaisen pahansuopeuden tunnetta. Nykysuomen sanakirjan mukaan kateus liittyy ihmiseen, joka ei suo toiselle hyvää ja haluaa itselleen hyvän, joka toisella on. [Wikipedia]

Mutta enhän minä halua keltään toiselta hyvää itselleni. En minä halua, että joku muu ei saisi lasta. (Tai no, en kyllä haluaisi että koditon narkkari, joka ei pysty huolehtimaan itsestäänkään, saisi lapsen. Mutta kai niin ajattelevat muutkin kuin lapsettomat ihmiset.)

En minä ajattele, että jonkun muun lapsi olisi minulta pois. Haluaisin kyllä itselleni tosi kovasti sitä samaa.

Olen katkera maailmankaikkeudelle siitä, etteivät kaikki saa lasta, ja tietysti siitä, miksi juuri minä olen yksi heistä. Eivät minun tunteeni kohdistu ketään ihmistä kohtaan.

Joo, ehkä katkeruus on oikeampi termi. Olen ennemminkin katkera omalle kohtalolleni, kuin kateellinen muille.

Ei muuten ole kovin yllättävää, että kateus-googlehaun ensimmäinen tulos on Esimerkiksi vastentahtoisesti lapsettomat ovat kertoneet voimakkaista kateuden tunteista liittyen toisten lapsiin (Suomen Mielenterveys Ry).

Sydämeni tuntui pomppaavan kurkkuun, kun näin kirjeessä HUS:n logon.

Kyllähän minä tätä tietysti odotin. Ja kovasti odotinkin, eihän kellekään tule yllätyksenä kutsua IVF-hoidonsuunnitteluun. Mutta minä odotin sitä kauhulla.

Tämä kirje on virallinen pääsylippuni salaseuraan, johon vain harva kuuluu. Pääsylippu, jota kukaan ei halua tarvita. Sellainen salaseura, johon kukaan ei halua, mutta kuitenkin harvat joutuvat liittymään.

Tai eihän siihen ole kenenkään pakko liittyä. Tämähän perustuu vapaaehtoisuuteen, jota motivoi pakottava halu lisääntyä. Voisinhan tietysti repiä ja polttaa tämän kirjeen, ja huuhdella tuhkat lavuaariin ja unohtaa koko asian, kuten eräs tuttu teki ei-toivotulle heippalapulle, mutta sellainen pelkuruus ei nyt auta saamaan jälkikasvua.

Olen näiden vuosien aikana kyllä ehtinyt yrittää sitäkin taktiikkaa. Olen haudannut tahattoman lapsettomuuden mieleni takimmaisiin sopukoihin monta kertaa, eli ottanut rennosti, niin pirun lungisti nauttinut elämästä, mutta sellainen ei ole tuonut minkäänlaista tulosta. (Olen osannut unohtaa asian ihan vaan jättämällä soittamatta polille, minun ei ole tarvinnut hävittää yhtäkään kirjettä.)

Luen kirjeen hartaudella, vaikka yksityiskohtaiset kuvaukset hoidonkulusta ja operaatioista puistattavat minua. Lääkäriaika täytyy merkitä heti kalentereihin.

Kai tämä on elämämme raatteentie. Vaihtoehtona on luovuttaa koko Pohjois-Suomi neuvostoliittolaisille ja jatkaa tuhoontuomittua taistelua eteläisestä Suomesta, ja sitähän me emme tietenkään aio edes harkita.

No, ihan kiva että se kirje tuli jo nyt.