Elokuu

Hei, helteisen heinäkuun jälkeen elokuu tuntuu hieman apealta vaikka syksystä tykkäänkin. Minulla jopa tänään on iskemässä syysflunssa. Kävin töiden jälkeen hakemassa kaupasta inkivääriä ja sitä tuossa teen kanssa nautin raastettuna. On kyllä jäänyt teen juonti vähiin kesällä. Nyt syksyä kohti kun enempi mennään vielä pitää alkaa teetä keittämään. Mikäs sen tunnelmallisempaa kun höyryävä tee, kynttilänvalo hämärissä illoissa ja villasukat, aah. Kirjojen lukeminen pitäisi taas aloittaa ja koittaa vähentää sosiaalisenmedian käyttöä. Minulla on myös edessä nyt syksyllä reissu syyskuun lopussa, niin sitä kyllä jännityksellä odotan. En ole ennen niin kauas matkustanut, iiks.                                    Tänään minulla on flunssan oireista huolimatta ollut ihmeen pirteä maanantai ( en ole yhtään maanantai-ihminen 😀 ) ja tuli siivottua asuntoa ja mietittyä vähän makuuhuoneen sisustusta. Olohuoneen kuviot alkaa oleen aika selvillä. Minulla on nyt ollut aikalailla hallitsevasti mustavalkoinen  sisustustyyli matkailuunliittyvillä ja  ”intialaistyylisillä” jutuilla. Välillä tuntuu, että voisi tyhjentää indiska-liikkeen, heh. Nyt olen kaavaillut vihreitä ja maanläheisiä sävyjä makuuhuoneeseen. Voisi laittaa sitten kuvamateriaalia, kun projekti edistyy ja tulee kuvausfiilis. 

D9198374-1BB0-4444-958F-11A62A149295.jpeg

AA89D11E-54E4-4D87-812C-AC8417AD8438.jpeg

Olimme viime viikon torstaina ystäväni kanssa taiteiden yössä täällä Oulussa. Kävimme Pikisaaressa design torilla, ainolanpuistossa retro-kirppiksellä, Pohjois-Pohjanmaan museossa ja kiertelimme liikkeitä keskustassa. Kävimme myös cantina-ravintolassa pizzalla jossa oli aivan taivaalliset pizzat ja hekin olivat osallistuneet taiteiden yöhön kehittämällä drinkin joka oli myös hyvää. 

40EE6AAF-6F91-4152-86AB-B7DA99051E03.jpeg

C3E8147C-9E93-4EA0-B2F6-88B40BAD0F6D.jpeg

84DDB9E9-F5AF-4664-9998-2AF9439A5CCD.jpeg

Lauantaina puolestaan kävimme katsomassa Mamma Mia – here we go again -musikaalia joka oli tosi hyvä niin kuin edeltäjänsäkin, syömässä ja parilla drinkillä. Oli oikein onnistunut viikko näiltä osin. Toivottavasti tämä viikko on myös hyvä orastavasta flunssasta huolimatta. Ensi kertaan, Niina. 

E0B46F3C-D412-485D-83D6-E8E9EB129015.jpeg

C14A84C5-D3E1-47CA-B58C-DE22C900AE4F.jpeg

 

Kommentit (1)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *