Mistä tämän vuoden jälkeen uskaltaa haaveilla?

Tiedän ettei vuosi ole vielä millään loppu suoralla ja ehkä aikaista tämmöiselle pohdinnalle. Mietin kumminkin nyt tauotta, että mitä ajatusta lähteä työstämään pitemmälle haaveiden kannalta. Tuntuu että korona ja isän kuolema vei ajatukset pois tulevaisuuden haaveista ja miettii vain arkea kotona. Nimenomaan kotona eli Oulussa ja sen lähettyvillä pysyen.
Kesäkuu meni miettien miten korona rajoitukset asettuu ja heinäkuu sitten isän kuolemaa ja elämää miettiessä.
Elokuu on mennyt hyvin ja aurinkoisissa säissä uudessa työpisteessä jossa hommat poikkeaa paljon alku vuonna tehdyistä töistäni, mutta edelleen vanhusten parissa. Teen ensimmäistä kertaa eläissään jopa sunnuntai vuoroa. Tuntuu, että pyörän renkaat ei ole työmaalle vuosiin kulkenut yhtä vaivattomasti silloin, kun olen pyörällä mennyt töihin.  
Pohjois-Pohjanmaan läänissä suositaan kasvomaskia joukkoliikenteessä ja ruuhkaisilla paikoilla, jota juuri kukaan ei siltikään käytä. Uutta korona aaltoa odotetaan rantautuvan Suomeen. Sitäkään ei ole vielä näkynyt kummemmin. Kukaan sitä ei ainakaan näytä hirveästi pelkäävän, kun joka paikka on täynnä porukkaa melkein kuin ennenkin.
Suurin osa porukasta kumminkin näyttää ymmärtävän, ettei ulkomaan matkustus ole välttämätöntä tänä vuonna.
Oulun krematoriossa on ruuhkaa ja isän tuhkaus tehdään vasta viikon päästä.
Olen istunut enempi parvekkeella tänä kesänä, kun minään muuna kesänä yhteensä. Harvoin olen kotimaan auringosta saanut näin hyvää rusketusta.
Ensi viikonloppuna olisi Kuuska soi festivaali Kuusisaaressa johon olen parin kaverin kanssa menossa. Ajattelin ottaa varalta kasvomaskin jos siellä on ruuhkaista. Laukussa kulkee mini käsidesi pullot.
Alle kuukauden päästä alkaa Ranskan kurssi ja toivon, että sille pääsisi livenä osallistumaan. Kaikki kielikurssit mitkä on vain verkossa ja jotka oli viime vuonna vapaina ovat nyt täynnä ja lähiopetukseen mahtuu. Eli päinvastainen tilanne kuin vuosi sitten. Onneksi meidän kurssi on lähiopetuksena ja verkossa. Ehkä sitä tietää jo loppu vuodesta sen mistä lähteä haaveilemaan jatkossa reippaasti ilman pelkoa. Kaikesta huolimatta fiilis on positiivinen loppu vuotta ajatellen ja uskon, että ajatukset taas selkenee. Nyt keskitytään arkeen ja tehdään siitä mukavaa. Niina

Puheenaiheet Oma elämä

Suosikki ihon hoitotuotteet

Tänään ajattelin vihdoin ja viimein listata lempi ihonhoito tuotteeni. Tätä postausta olen jo pitkään pyöritellyt mielessäni, mutta en ole saanut aikaiseksi  tehdä. Aurinko taas vaihteeksi hellinyt Oulua huonon heinäkuun jäljiltä. Huomasin tuossa senkin, että tämä blogini täytti tällä viikolla jo 2 vuotta. Viime vuonna tähän aikaan viiletin Maltalla  ja nyt ollut poikkeuksellisesti jo kohta vuoden kotimaan kamaralla. Tällä hetkellä tosin on tuntunut ihan hyvältä olla kokoajan lähellä kotia kaiken tämän vuoden tapahtumien takia. 200 km on aika lailla max kuin kaukana olen ollut kotoa pois, kun olen muutaman kerran käynyt kaverien luona Kokkolassa.

Mutta asiaan eli ihon hoitotuotteisiin. Ihoni oli vuosia todella huonossa kunnossa. Siihen asti, kun aloin reilu 2 vuotta sitten puhdistamaan sitä kunnolla ja siirryin pääasiallisesti luonnonkosmetiikkaan. Aloitin myös 2 vuotta sitten puhdistamaan meikkejä naamastani vauvan puhdistusliinoilla ja voin suositella niitä kyllä ihan kaikille, koska en ollut ennen niiden käyttämistä huomannut kuinka paljon meikkiä jää vesi ja puhdistusaine pesun jälkeen naamalle. Nämä liinat ei myöskään maksa kuin 2-3€ väliltä ja niitä saa kaikista ruokakaupoista lastenhoito tavaroiden hyllyltä.
Olen kovasti ihastunut yliopiston apteekin naturae sarjan ihonpuhdistustuotteisiin. Siitä olen käyttänyt puhdistusvaahtoa kasvoille ja vaihtoehtoisesti olen käyttänyt ystäväni hoitolassa käyttämää anumati naturalsin gentle cream cleanseria. Kasvovetenä on myös yliopiston apteekin Naturae sarjan kasvovesi.

– Yliopiston apteekki Naturae -Puhdistus vaahto  kasvoille – Kaikille iho tyypeille

– Anumati naturals – gentle cream cleanser

– Yliopiston apteekki Naturae – Kasvovesi – Kaikille ihotyypeille

Kummallakin sarjalla on ecocert natural and organic serfikaatti joka tarkoittaa, että ne on valmistettu vastuullisesti ja sisältävät yli 10 % luomuainesosia. Kummatkin tuotemerkit valmistetaan Suomessa kotimaisista raaka-aineista. Iso suositus molemmille +

Seuraavaksi ihon kosteutukseen ja siloitukseen käyttämäni tuotteet.

– Yliopiston apteekki- Seerumi – kaikille ihotyypeille – Sisältää mm. Pellavaa ja hyalorinihappoa.

Tämä ollut käytössä pitkään ja on hyvin kosteuttava ja hoitava.

– Yliopiston apteekki-päivävoide – kuiva iho – puolukka

– Yliopiston apteekki- yövoide- kuiva iho – kaura, manteli

Molemmat todella kosteuttavia ja paksuhkoja voiteita jotka kumminkin ainakin omaan ihooni imeytyy hyvin ja nopeasti. Mukava ja kevyt tuoksu molemmissa.

-Origins ginzing SPF 40 sävyttävä kosteusvoide

Tämä voide oli nyt kesällä kovassa käytössä juurikin korkean suojakertoimen ja kevyen sävytyksen takia. Voin suositella kovasti. Saa kasvot ihanasti hehkua tästä tuotteesta.

– Maybelline Dream Matte BB- voide

Tämä ei ole luonnonkosmetiikkaa, mutta olen ollut tyytyväinen tämän tuotteen peittävyyteen sekä keveyteen. Ei ole tukkinut ihohuokosia liikaa.
 -Yliopiston apteekki- Naturae – Silmänympärysvoide – Kaikille ihotyypeille – Mustaselja

Tätäkin tuotetta voi suositella lämpimästi on katse kirkastunut ja tummat silmänaluset ja huonosti nukutut yöt vähän korjaantunut tällä.

-Madara Peel mask

– organig shop- cleansing face scrub

Molemmat toimivia kuorintaan. Varsinkin tuo madaran peel mask tasoittaa ja heleyttää ihoa välittömästi käytön jälkeen.

– anumati naturals – intensive hydration mask

– Biodroga Mask – Deep cleansing mask

Molemmat oikein toimivia kasvonaamioita.

Päivittäin käytän ihonhoidossa puhdistusvaahtoa, kasvovettä, seerumia , päivä/yövoidetta ja silmänympärysvoidetta. Aamuisin ja iltaisin. Lisäksi iltaisin puhdistan meikin vauvan puhdistusliinoilla.
Viikottain teen kuorinnat ja pyrin tekemään myös naamion vaikka se usein unohtuu, mutta olen päättänyt nyt skarpata siinäkin. Se olisi taas viikonloppu edessä joka menee itselläni nyt töissä. Eilinen ja tämä päivä tulikin oltua vapailla.

Hyvää viikonloppua , Niina

Kauneus Iho