Ladataan...
ninnupinnu

Uudesta perheenjäsenestä huolimatta joulumme sujui samojen perinteiden merkeissä. Juhlimme Juhon kanssa yhdessä jo viidettä jouluamme ja nyt oli vuorossa myös Maxin ensimmäinen Joulu. Tänä vuonna jouluaatto osui sopivasti maanantaihin, joten saimme muutaman päivän varaslähtöä. Lauantaina nukuimme pitkään ja kävimme yhdessä Tuomaan markkinoilla ja kansainvälisillä joulumarkkinoilla. Sitten suuntasimme Tuusulan Lahelaan Juhon vanhemmille.

 

Perinteisesti aaton aattona, mutta tänä vuonna jo aatonaatonaattona pidimme pienet illanistujaiset muutamille ystäville perheineen. Sunnuntaina (aina aatonaattona) tuodaan kuusi sisälle ja koristelemme sen. Tänä vuonna meillä oli pikku tonttuapuri. Sunnuntaina myös Maxin kummit perheineen tulivat kylään.

 

Aattona aamupalan jälkeen otimme pienen happihyppelyn ja vaunulenkin Juhon isän kanssa ennen joulusaunaa, Turun joulurauhan julistusta ja Lumiukkoa ja joulupuuroa. Tänä vuonna minä sain mantelin!

 

Kilistelimme shamppanjalla saunan jälkeen ja katselimme joulurauhan julistusta. Max viihtyi hetkittäin myös kuvan keinussa. Otimme joulunviettoon mukaan kotoa unipesän, leikkimaton, sitterin ja Stokke Steps -syöttötuolin babysetillä, jotta Max viihtyisi hetkittäin kanssamme ruokapöydän äärellä.

Viihdyimme hetkisen vielä pyjamissa, mutta pimeän tultua lähdimme viemään kynttilöitä Helsingin Hietaniemen hautausmaalle niinkuin joka vuosi. Itse vein kynttilän ’muualle haudattujen’ -muistomerkille. Max nukkui tässä vaiheessa melkein kolmen tunnin päikkärit koko reissun ajan ja saimme myös valmisteltua ja katettua kalapöydän valmiiksi jouludinnerillemme.

Max viihtyi syöttötuolissaan sekä kala- että lihapöydän ajan tosi kiltisti pienellä viihdyksellä. Naurattaa oikein kuinka tuo pienokainen rakastaa laulamistani. Jos olette lukeneet aiemmin blogini ensimmäisen postauksen, tiedätte etten ole laulanut sitten ala-asteen. Nyt on sitten tullut lauleskeltua kaikkia mieleen muistuvia rimputuksia ihan pakolla, noin niinku rauhoittelu mielessä, (meillähän se ultimaatinen rauhoitteluväline tutti on bannassa)  ja vähät oon siinä vaiheessa välittänyt siitä miltä kuulostan nykyään laulaessani lapselleni, vaikka olisimme olleet kauppareissulla. :D

Jouludinnerin jälkeen lähempänä yhdeksää oli joululahjojen aika. Max oli innoissaan Joulupukin ovelle jättämästä lahjasäkistä. Ensimmäinen lahja revittiin vauhdilla lahjakääreestä ja melkein suututtiin kun sitä ei heti saatu käteen sen jälkeen.

Seuraavana aamuna  joulupäivänä, lähdimme aikaisin ajelemaan synnyinseuduilleni Poriin äitini luokse joulua viettämään. Matkaan kului lähes neljä tuntia, vaikka pysähdyimme kerran kun Max heräsi puolessa välissä ja alkoi selvästi vaatimaan hieman liikkumista ja lämmitettyä maitoa. Kuvasta huolimatta Max siis istui turvakaukalossaan turvavöissä koko ajomatkan ajan.

Äitini luona pääsimme heti joulupöytään. Ihana huomata joka vuosi kuinka erilaiset joulupöydän antimet perheillämme on. On ihanaa, ettei joka paikassa tarvitse syödä samoja ruokia. Äidilleni tuli myös kaksoisveljeni, kumpikin isoveljeni vietti joulua toisaalla tänä vuonna. Vietimme päivän ja illan jutustellen ja Maxia viihdyttäen otimme leikkimaton ja sitterin ja unipesän mukaan. 

Seuraavana aamuna aamiaisen jälkeen lähdimme vaunulenkille viereiselle metsätielle, jotta Max malttoi hetkisen nukkua päiväunia.

Isäni perheineen vietti myös joulua muualla tänä vuonna ja palasi vasta päivällä kolmen jälkeen kotiin. Kävimme vielä heillä nopeasti siellä kyläilemässä ja herkuttelemassa juustoilla. Kutsuin sinne vielä Poriin joulunvietosta palanneen isoveljeni ja kaksoisveljeni, koska emme näe usein välimatkasta johtuen. Puoli kuuden maissa starttasimme jälleen pitkän ajomatkan. Käytimme taas yhden pysähdyksen taktiikkaa, koska Max nukkui puolet matkasta ja halusi sen jälkeen syömään ja hiukan liikkumaan. Olimme kotona puoli kymmenen jälkeen illalla. Fantastisesta joulusta huolimatta oli ihan olla kotona, nukkua omassa sängyssä ja päästä omaan suihkuun. Maxkin nauroi ja hassutteli illalla tyytyväisenä.

Rakkaudella, Ninnu

Ladataan...

Ladataan...
ninnupinnu

Vuoden viimeisin kuukausi on pian lasketeltu loppuun saakka. Ei ole ollut helpoin mahdollinen kuukausi. Olin kyllä siihen parhaani mukaan varautunutkin. Vitsailin ystäville joulukalenteristakin, että tänä vuonna tää saa uuden merkityksen. Kalenterin luukkujen avaamisen jälkeen ei ole suinkaan pelkästää jouluaatto tiedossa vaan myöskin Maxin toipuminen pitäisi olla oikein hyvällä mallilla. Paljon en ole ehtinyt konetta availla tai somessa päivitellä tän kuukauden aikana, mutta tarkoitus totta kai kertoa pikimmiten, miten Maxin leikkaus sujui.  

Leikkaus itsessään meni erittäin hienosti, meidän plastiikkakirurgi teki niin upeaa jälkeä, että oikein hämmästyttää! Toipuminen leikkauksen jälkeen on kuitenkin ollut monin verroin rankempaa mitä osasin kuvitella. Yöunista ei ole ollut tietoakaan, kun ennen leikkausta nukuttiin öisin putkeen sitä kahdeksaa tuntia. 

Näin kaikki kuitenkin eteneni:

Maxin leikkauspäivä alkoi jo aikaisin aamulla. Olin herättänyt hänet ennen neljää syömään ja laittanut takaisin nukkumaan. Aamu seitsemäksi kurvasimme autolla uuteen lastensairaalaan. Maxille vaihdettiin leikkausvaatteet ja minulle suoja-asu, koska menin mukaan nukutukseen. Poika oli älyttömän kiltisti vaikka syömisestä oli pitkä aika. Vähän jälkeen klo 8 anestesialääkäri nukutti hänet ja minut käskettiin ulos leikkaussalista. Sen jälkeen tirautin ekat itkut, nukuttaminen näytti kamalalta ja olin pidätellyt kyyneliä Maxin vuoksi. 

Menimme kotiin odottelemaan. Aika tuntui pitkältä. Vähän puolen päivän jälkeen plastiikkakirurgimme soitti ja kertoi kaiken sujuneen oikein hyvin ilman komplikaatioita ja oli itse hyvin tyytyväinen lopputulokseen. Max oli viety heräämöön ja sieltä soitettaisiin kun hän osoittaisi virkoamisen merkkejä. Meille heräämöstä väliaikatietoja ja annettiin ohjeita osastolle tulemiseen. Sitten soitettiin hieman kahden jälkeen, että toinen vanhemmista voisi halutessaan tulla heräämöön. Maxin intubointi oli poistettu. Menimme sinne kummatkin vuorotellen näky oli karu Maxin ollessa letkuissa, mutta samalla olimme helpottuneita ja tiesimme, että hän olisi tiiviissä tarkkailussa ja hyvässä hoidossa. Max jatkoi uniaan heräämössä vielä useamman tunnin ja pääsimme osastolle vasta kun hän kunnolla availi silmiään noin viiden maissa. Osastolla Max otti katsekontaktia lääkepöllyissa vasta seitsemän maissa, mutta jatkoi uniaan vahvasti lääkittynä. Keittosuolaliuostippa piti nälkää kurissa. Sain yöllä yhden maissa hänet ekan kerran syliini ja hän myös joi ruiskulla tosi hanakasti maitoa. 

Vahvassa kipulääkityksessä, keittosuolaliuostipassa, syke- ja hengitysseurannassa kuluivat seuraavat päivät. Max sai morfiinia, panadolia ja buranaa, milloin suoraan suoneen milloin suun kautta. Alun jälkeen hän myös kieltäytyi täysin maidon juomisesta. Olin osastolla Maxin vierellä koko ajan, koska vain toisen vanhemman olikin lupa yöpyä osastolla, vaikka meillä oma huone siellä olikin. Ja koska leikkausaika siirtyi parilla viikolla Juhon täytyi olla päivisin myös töissä. Juho kävi joka aamu seitsemän aikoihin tuomassa minulle jotakin aamupalaa ja tuli takaisin töiden jälkeen heti kun oli mahdollista ja lähti myöhään.

Minulle päivät olivat pitkiä ja rankkoja. Max ei pitkiä pätkiä nukkunut. Kivut oli hyvin hoidossa, mutta käsien sitomisesta johtuvaa ikävystymistä ei niin vain poistettukaan, sai kyllä käyttää kaikki viihdyttäjän taitonsa. Ehdin nukkumaan huonosti ja syömään vieläkin huonommin. Yllätti ettei lastensairaalassa tuossa tilanteessa ole vanhemmille ruokatarjoiluja maksusta ja huoneessa vain viileä kaappi mahdollisille kuohuviineille ja muille virvokkeille. Whaat? Max kiinni tipassa ja kahvila ihan toisessa kerroksessa. Sillä reseptillä sain sitten vielä pienen flunssankin itselleni. Fucking Great. 

Sitten tosiaan Pojan syömisestä tuli ongelma. Olimme käyttäneet normaalia tuttipulloa ennen leikkausta ja nyt tarjosivat aika jänniä ratkaisuja. Lopulta päädyimme vellituttiin. Hyvä niin, koska en tiennyt mistä niitä erikoispulloja olisi saanutkaan. Käytännössä pakkosyötimme raivohuutavaa lasta perjantaina ja lauantaina ennen kotiutumista. Hoitajat antoivat kipulääkettä puolituntista ennen jokaista syömistä, mutta syöminen oli silti työn ja tuskan takana. Tein mitä käskettiin ja itkin aina kun siihen oli mahdollisuus, niin kamalaa se oli. Joillakin kerroilla Max antoi periksi ja söi pullon tyhjäksi, joillakin kerroilla tuntui, että hän veti kaiken maidon huutonsa mukana keuhkoihinsa. Lauantaina meitä alettiin passittamaan kotiin. Se oli minusta ihan pöyristyttävää, koska syöminen ei selvästikään vielä sujunut. Kertaakaan Max ei ollut omasta halustaan pulloa suuhunsa ottanut ja suolaliuostipasta pääsimme vasta lauantaina aamulla klo 9, koska nesteitä ei oltu juotu tarpeeksi. Meinasin saada lopullisen hermoromahduksen kun mietin tulevia päiviä kotona. Pakko sieltä sitten oli lähteä. Tottakai itseni puolesta halusinkin kotiin, mutta pelkäsin Maxin puolesta. 

Hämmästyksekseni Max oli aivan älyttömän onnellinen päästessään kotiin!Ekan kerran leikkauksen jälkeen kuultiin hänen nauravan ääneen heti kun olimme päässeet kotiin. Se oli ihanaa! Sunnuntai meni opetellessa miten kotona selviydytään pitämään kädet poissa suusta ja maanantaina äitini tuli Porista viikoksi apuun. Luojan kiitos ! Minulla totisesti oli kädet täynnä viihdyttää poikaa niin ettei huutoa ollut joka hetki. 

Pikkuhiljaa näkyi enemmän ja enemmän pilkahduksia meidän rakkaan pojan oikeasta persoonasta kaikkien kipujen keskellä. Reilun kahden viikon jälkeen saimme lopettaa käsien sitomisen, vaikka huulen haavakin ehti lopulla hiukan tulehtua. Heti yöt sujuivat hiukan paremmin ja päivisinkin oli hiukan vähemmän turhautunutta kitinää. Voin kertoa, että poikamme ei ole huutaessaan todellakaan mikään pieni ääninen, joten tärykalvoni todellakin kiittivät. 

Nyt hän on ollut taas oma iloinen itsensä ja tyytyväinen itsensä. Toki edelleen kovaääninen kokiessaan vääryyttä :D Yöt eivät edelleenkään ole niin helppoja kuin ennen leikkausta, mutta siihen suuntaan ollaan menossa. Pääsimme myös aloittamaan kiinteiden ruokien maistelun. Se onkin ollut mielenkiintoista puuhaa. Käsien irroittamisen ja reilun kahden viikon selälleen sitomisen jälkeen tuntui, että kehityksessä otettiin takapakkia. Nyt kuitenkin hän on alkanut kieriskellä uudelleen eikä istumisesta ja ryömimisestä ei olla kaukana. Jännä nähdä mitä tammikuu tuo tullessaan! 


Rakkaudella, Ninnu

Ladataan...

Ladataan...
ninnupinnu

Aiemmin kerroin blogissani, että meidän Maxilla on huulihalkio. Mun instagramin kuvista tätä ei näy, koska ollaan päätetty olla julkaisematta tunnistettavia kuvia Maxista, jotta hän saa siitä itse päättää myöhemmin haluaako näin. Muutenhan Maxin kuvia saattaisi löytyä iltapäivälehdistä, mun julkisuus taustan takia. Maxin huuli-, ien- ja suulakihalkion hoitoon kuuluu useampi leikkaus iän ja kasvun myötä, jotta hänestä sitten aikuisena ei näe, että sellaista on ollutkaan. Tähän meidän vauvavuoteen leikkauksia mahtuu kaksi, joista ensimmäinen on ensiviikon tiistaina. Hänen pikkuisen leveämpi hymy siis leikataan normaaliksi eli kyseessä on huulen- ja suulaenetuosan sulkuleikkaus. Hänen suuhunsa tulee siis useampia tikkejä, jotta halkio saadaan suljettua, mitään sieltä ei puutu. 

 

Maanantaina meidän pitää käydä ottamassa verikoe leikkausta varten. Saadaan syöttää Max vikan kerran ennen leikkausta yöllä klo 3.30, jotta maha ehtii tyhjentyä. Tiistaiaamuna hänet sitten leikataan ensimmäisenä potilaana Helsingin uudessa lastensairaalassa. Meitä pyydettiin olemaan paikalla leikkaus- ja anestesiaisastolla klo 7.15. Siellä hänet sitten puetaan sairaalavaatteisiin ja toinen vanhemmista voi saattaa hänet leikkausosastolle ja olla paikalla nukutuksessa kunnes hän nukahtaa. Sitten alkaa meidän plastiikkakirurgin työ. 

 

Onneksi Suomessa niin hyvä terveydenhuolto ja osaavia lääkäreitä ja hoitajia. Huuli - ja suulakihalkiokeskus HUSUKE täytti tänä vuonna jo 70 vuotta. Suomessa noiden hoito on siis keskitetty omalle osastolleen. Husuke on myös kansainvälisesti arvostettu keskus, johon tulee potilaita muualtakin maailmasta. Kyllä me siis ollaan hyvissä käsissä! 

 

Operaatiossa menee kuulemma useampi tunti. Eikä meidän kannata jäädä sairaalaan odottelemaan. Meille ilmoitetaan, koska toimenpide on ohi ja voidaan tulla takaisin. Sitten toinen meistä voi mennä heräämöön Maxin luokse kunnes hän herää. Siinäkin voi mennä jopa pari tuntia tai kauemmin jos jatkaa päikkäreillä uniaan. Sitten siirrytään osastolle kuudenteen kerrokseen toipumaan. Johon jään Maxin kanssa useammaksi päiväksi kunnes meidät kotiutetaan. Vain toinen vanhemmista saa jäädä osastolle, joten Juhon täytyy nukkua yöt kotona. Osastolla ei onneksi ole tiettyjä vierailuaikoja, joten hän saa olla meidän kanssa siellä koska haluaa. 

 

On aika sydäntä raastavaa aiheuttaa omalle kullannupulle kipua tuollaisella. Tottakai mä ymmärrän, että tietynlainen pakko se on, jotta varsinkin saadaan huuli paikattua. Myöhemmin tuo saattaisi vaikuttaa myös puheeseen ja toki syömiseenkin. Tosi jännittävää, koska en ole itsekään ollut koskaan nukutettuna. Eniten jännittää kuitenkin leikkauksen jälkeinen aika, koska suu on varmasti kipeä. Meidän täytyy opetella varmaankin syömään leikkauksen jälkeen ”uudelleen”. Toivottavasti hän alkaa nopeasti syömään uudelleen tuttipullosta ja nukkuu yönsä edelleen hyvin. 

 

Tältä leikkaussuunnitelma kaikki nyt tähän mennessä kuulosti. Hyvin jännittävää ja ollaan kyllä kummatkin aika herkistyneitä kun ajatellaankin vain tuota leikkausta ja sitä, että Maxin söpöt kasvot hiukan muuttuvat. Tulee kyllä ikävä tuota hymyä! Kyllä siihen varmasti nopeasti myös tottuu. Kerron teille sitten myöhemmin miten leikkaus meni ja miten toipuminen lähtee käyntiin. 

 

Paljon olen saanut apua tulevaan leikkaukseen tästä blogista, jonka kirjoittaja on käynyt läpi samoja asioita aiemmin.

 

Rakkaudella, Ninnu

Ladataan...

Pages