Veitsen alle: Rintojen pienennysleikkaus IV
Olen ollut teinivuosistani lähtien rintava tapaus – se tyyppi, johon ei viitata sanoilla “se ruskeatukkainen Jemina” tai vaikka “se silmälasipäinen Jemina”, vaan lähes aina “se isorintainen Jemina”. Rintojen piennysleikkaus on ollut jollakin tasolla mielessäni jo pitkään, mutta en tehnyt asian eteen mitään vuosikausiin. Noin vuosi sitten aloin vihdoin pohtia asiaa vähän vakavamminkin, hermostuttuani kertakaikkiaan urheilun mahdottomuuteen, jatkuviin kipuihin ja siihen yleiseen vaivautuneeseen ja epämiellyttävään tunteeseen, joka syntyy ihmisten huomatessa sinusta aina ensimmäisenä rintasi. Kirjoitin leikkaukseen liittyvistäni ajatuksista myös täällä blogissa ja nyt, lähes tarkalleen vuotta myöhemmin, minulla on kädessäni paperi, jossa komeilee pienennysleikkaukselle varattu päivämäärä. Uusi vuosi lähtee omalla kohdallani käyntiin kirjaimellisesti hieman kevyemmin, sillä pääsen veitsen alle jo tammikuun toisella viikolla.
Kävin eilen sairaalassa tapaamassa sekä nukutuslääkäriä että itse toimenpiteestä tarkemmin kertonutta sairaanhoitajaa, ja nyt edessä on enää itse leikkaus. Olen yrittänyt olla ajattelematta asiaa suuremmin viime aikoina, mutta nyt on pakko myöntää: tässä vaiheessa alkaa hermostuttaa. Pieni pessimisti minussa miettii mikä kaikki voi mennä pieleen (tässä asiassa ei auttanut sairaalan kyselylomake, jossa yleisen terveydentilan lisäksi tiedusteltiin myös mahdollisista elinluovutustoiveista ja siitä, saako minua elvyttää) ja yleinen nynnyminä perusnynnyilee leikkauksesta seuraavia kipuja peläten. Ja entä jos ne joutuvat laittamaan dreenit, kun kudosnesteitä valuu pitkin rinnuksia! Ällöttävää! Ja sattuu! Hyyyyi! Ja apua!
(Kaikenlaisia oikein fiksuja ja kypsiä keloja siis. Kyllä tässä saa taas kerran olla ylpeä aikuisuudestaan.)
Vaikka olenkin vänissyt asiasta läheisilleni jatkuvalla syötöllä ja jopa uhkaillut peruvani koko leikkauksen koska kivut ja parantumisprosessi arveluttavat niin perkeleesti, en kuitenkaan ole tosissani hannaamassa. Kyllä nyt on asian aika. Ei siis auta muuta kuin purra hammasta ja rynniä nynnyminän ylitse tankin tavoin. Olen rauhoitellut itseäni laatimalla erilaisia tehtävälistoja ennen leikkauspäivää hoidettavista asioista, ja tämänhetkinen listani näyttää tältä:
- Hanki pyjama sairaalapäiviä varten (tai kerää kylliksi pokkaa käyttää pyjamana pieruverkkareita)
- Osta edestä avattavat urheilurintsikat toipilasajaksi
- Tee noin biljoona litraa linssikeittoa ja lado pakastinlokero täyteen annosrasioita
+1 Keksi mahdollisimman monta mahdollisimman huonoa viihdyttävää tv-sarjaa, joiden parissa törsätä ensimmäiset leikkauksen jälkeiset päivät.
Kirjoitan prosessista varmasti lisää myöhemmin, mutta jos mieleenne juolahtaa kysymyksiä jo tässä vaiheessa (tiedänhän myös monien teistä pohtineen leikkausta), latokaa niitä kommentteihin. Pyrin kirjoittamaan koko prosessista vielä myöhemmin, kerralla ja mahdollisimman informatiivisesti, niin että näistä postauksista voisi olla apua myös muille asian kanssa painiville tai jo leikkausta odottaville. Jos taas lukijoista löytyy leikkauksen läpikäyneitä, heiltä kuulisin mielelläni vinkkejä – ja niitä huonoja tv-sarjojakin saa tottakai suositella!
PS. Vielä vuorokausi aikaa osallistua Sincity.fi-lahjakortin arvontaan! Kurkkaa aihetta käsittelevä postaus ja osallistu arvontaan täällä.
Kuva: yasemehaolvidado (Creative Commons)