Auta Elinaa, tai: Oikeasti toimivia seksivinkkejä

Siltä varalta, että joku ei vielä Toimituksen palstan viime viikkoista postausta nähnyt, ajattelin mainostaa sitä tässä: Trendin Auta Elinaa-palstan tekijä, Parisuhdekirjankin kirjoittanut Elina Tanskanen kaipaa oikeasti toimivia seksivinkkejä. Siis ei niitä vähän naurattavia ja vähän kauhistuttavia vinkkejä, vaan oikeasti toimivia konsteja, keloja ja kokemusia.

teetrendia.jpg

Yritin kovasti itse miettiä hyviä vinkkejä jotka kanssanne jakaa, mutta en onnistunut keksimään mitään kovin konkreettista. Saanen siis sanoa hyvästit haaveille loistavasta urasta Cosmon seksiniksipalstan kirjoittajana… Huokaus. No, muutama ajatus minulla kuitenkin oli, liittyen seksielämääni positiivisesti vaikuttaneisiin prosesseihin.

Ensimmäinen on seksistä puhumaan oppiminen. Olen vakaasti sitä mieltä, että kaikesta seksuaalisuuteen liittyvästä pitäisi kyetä puhumaan kunnolla – kumppanin kanssa, kavereiden kanssa, tai vaikka kissalle jos muita keskusteluhalukkaita ei löydy. Asioista ääneen puhuminen vapauttaa kelaamaan niitä eri tavalla, hälventää häpeää, ja samalla vapauttaa asenneilmastoa niin omassa päässä kuin yleisestikin. En kuitenkaan väitä, että tämä olisi ihan tuosta vain saavutettava taito – itse olen opetellut avoimeen seksipuheeseen vuosien saatossa, ja esimerkiksi tämä blogi on auttanut prosessissa ihan älyttömän paljon. Kirjoittaminen kun on eräänlainen keskustelun muoto sekin, ja kenties hyvä paikka aloittaa jos ääneen kälättäminen arveluttaa. Yhdessä yössä kielenkannat eivät irtoa totuttua suorempaan puheeseen, mutta siitä olen ihan vissi, että opettelu kannattaa kangertelusta huolimatta. Itse osaan nykyään pohtia seksuaalisuuttani ja siihen liittyviä tunteita analyyttisemmin kuin ennen, ja sitten artikuloida heränneitä ajatuksia niin itselleni kuin kumppanillenikin. Ja ylläripylläri – seksielämäni ja suhteeni omaan seksuaalisuuteeni on nykyään huomattavasti entistä parempi, ja paranee vain jatkuvasti.

Toinen aiheeseen liittyvä ajatus liittyy tuohon ensimmäiseen, sillä se on syntynyt pitkälti juuri seksistä puhumisen kautta, tai sen sivutuotteena: nimittäin seksuaalisuuteen liittyvästä jonkinasteisesta häpeästä eroonpääsy. Sekin on pitkä prosessi, sillä vaikka emme varsinaisesti seksiä mitenkään likaisena asiana pitäisikään, liittyy siihen silti paljon kaikenlaisia nolouden ja häpeän tunteita, niin tiedostettuja kuin tiedostamattomiakin. Ja ne mokomat seisovat usein nautinnon tiellä kuin mitkäkin perkeleen betoniporsaat. Itse olen kuitenkin vähitellen yrittänyt opetella siihen, että en nolostele seksuaalisuuttani, vaan pyrin huoletta nauttimaan niistä asioista joista haluankin nauttia – oli kyse sitten yhden illan jutuista, sitomisleikeistä, pornosta tai mitä mielenkiintoisimmista fantasioista. Mun seksuaalisuus, mun mieltymykset!

Ja viimeisenä vaan ei todellakaan vähäisimpänä: seksielämä paranee kummasti kun lakkaa stressaamasta kroppansa muodoista. Ei tässä mitään marmorijumalattaria olla, ja joo, vatsamakkarat näkyvät päällä ollessa ja rinnatkin vähän riippuvat. Whatever! Oman kropan niin sanottujen epätäydellisyyksien ei pitäisi koskaan antaa kiilata nautinnon tielle. Ja tämähän ei siis tarkoita, että sitä ajattelisi oman kroppansa olevan täydellinen ja olisi siihen aina tyytyväinen. Ehei, ei ainakaan minun kohdallani. Mutta sen sijaan olen oppinut, että kun petipuuhiin päästään, kukaan ei jatkuvasti kelaa sitä miltä kumppanin kroppa näyttää -> kumppanisi ei todellakaan kelaa sitä miltä sinä näytät -> älä siis kelaa sinäkään.

Ja kas, heti stressaa vähän vähemmän.

 

Onko teillä jakaa hyviä seksiin liittyviä vinkkejä tai ajatuksia? Kertokaa niistä kommenttiboksissa!

Suhteet Oma elämä Seksi Mieli

Äänestys, tai: Millä nimellä viittaat vaginaasi II

Sillä välin kun minä pääsiäislomailin Berliinissä, osallistuitte te aktiivisesti keskusteluun vaginan nimeämisestä. Kiitos siitä kaikille! Kommentit olivat kiinnostavia, viihdyttäviä, ja vielä lisäksi sivistäviä – joukossa oli nimittäin sanoja joista en ollut koskaan kuullutkaan! Ja koska erilaisia nimiä oli niin monta, päätin koota ne vielä yhteen kuvaan näin kaikkien nähtäville, kaikki mainitut: niin hyvät, pahat kuin rumatkin nimet.

Olen edelleen sitä mieltä, että todella miellyttäviä sanoja ei oikein ole, mutta ehkä tämä lista inspiroi ja auttaa meitä kaikkia löytämään edes yhden suuhun sopivan termin omille nautintopaikoillemme.

ilona_1.jpg

Ja sitten, ihan hyvin vuoksi, otetaanpa vielä pikainen äänestys: mikä nimistä on teidän mielestänne paras, ja mikä pahin?

Itse valkkaan näistä parhaimmaksi mirrin, sillä siihen liitän vain positiivisia mielleyhtymiä, kissafani kun olen. Vaikka se vähän kiertoilmaukselta tuntuukin (ja minä tahtoisin mielelläni välttää kiertoilmauksia, ne kun tuntuvat siltä kuin itse asiassa olisi jotakin hävettävää), voisin hyvinkin kuvitella ryhtyväni käyttämään tätä oikein ystävälliseltä kuulostavaa sanaa.

Pahinta sen sijaan en kykene valitsemaan: sen verran tiukka on tasapeli vauvareiän ja limakirnun välillä. Sanojen kirjoittaminenkin vähän puistattaa. Toivon totisesti tämän olevan viimeinen kerta kun niihin törmään – ja se ainakin on ihan varmaa, että jos joskus kuulen potentiaalisen petikumppanin moisia termejä käyttävän, ei kyseinen tyyppi koskaan tule näkemään meikätytön mirriä!

Suhteet Seksi Ajattelin tänään Höpsöä