#Uraoivallus: Älä vähättele ammattitaitoasi

No Sex and the City

Trendin ja Lilyn #Uraoivallus-kampanjassa on jo useamman viikon ajan jaettu tosi hyviä ajatuksia, jotka ovat saaneet minutkin miettimään omaa työelämääni. Ja nyt, pitkän pohdinnan jälkeen, päätin vihdoin sen, mikä tärkein uraoivallukseni on ollut. Ja se on tämä: oman ammattitaidon tunnistaminen ja tunnustaminen. Erityisen tärkeää se on kaltaisilleni freelancereille, joille kukaan ei maksa pelkästä olemisesta vaan joille oma työ ja omat taidot ovat avaimia uusiin ja aina vain kiinnostavampiin duuneihin. Tästä huolimatta olen monien muiden tavoin ollut pitkään taipuvainen vähättelemään itseäni ja osaamistani. Houkutus nöyristellä ja kuvailla omaa toimintaansa jonkinlaisena pikku puuhasteluna on jostain syystä tosi suuri, ja oman asiantuntijuuden haltuunottaminen on ollut ainakin minulle varsin vaikea mutta valtavan tärkeä askel.

Ammattilaisen työpöytä on välillä vähän sotkuinen.

 

Olen lapsesta asti ollut vähän sellainen tiukkapipoinen suorittaja, jolle mikään oma suoritus ei koskaan ole kyllin hyvä. Tällainen luonteenlaatu on johtanut siihen, että olen usein aika armoton itseäni kohtaani. Ja vaikka pitkään ajattelin, että loputon itseni piiskaaminen on ominaisuus, joka varmaan tekee minusta hyvän työntekijän ja jonka avulla pääsen jonakin päivänä huipulle, viimeisten parin vuoden aikana olen vähitellen alkanut tajuta, että itse asiassa asia taitaa olla ihan päinvastoin.

Tosi asiassa suu viivaana suorittaminen ja liika itsekriittisyys ovat johtaneet siihen, että en ole aina tunnistanut omia taitojani enkä siis ole esimerkiksi oikein osannut kertoa omasta erityisosaamisestani. Se taas on johtanut siihen, että monet mahdollisuudet ovat menneet minulta sivu suun, koska en ole tuonut omaa ammattitaitoani esiin – eikä sitä kukaan muukaan minun puolestani tee.

Vaikka olen tehnyt toimittajan töitä jo yli vuosikymmenen ja kääntäjän töitäkin jo useamman vuoden, huomaan silti säännöllisesti ajattelevani, että se oikea asiantuntijuus on aina vielä vähän matkan päässä. Sitten kun ensin tapahtuu asia X, sitten kun saavutan asian Y... Oma ammattitaito on muka aina sitten kun. Opittavaa tietysti aina riittää, mutta moni puhuisi tässä vaiheessa jo itsestään hommansa osaavana ammattilaisena. Mitä siis saavutan sillä, että en vielä vuosien duunin jälkeen ole ottanut haltuun tuota identiteettiä?

Oikeastaan olen alkanut onnistua omien taitojeni tunnistamisessa ja tunnistamisessa vasta viimeisen parin vuoden aikana. Yksi suuri tajuamisen hetki koitti ystäväni lukiessa kirjoittamaani työhakemusta ja kommentoidessa sitä, miten paljon kokemusta ja asiantuntemusta minulla olikaan. Aloin tuttuun tapaan selitellä, että no eihän mulla oikeasti, kunhan osasin ilmaista asian hakemuksessa ihan kuin muka olisi… Kunnes sitten kesken vähättelypuheen heräsin miettimään, että hetkonen – kyllähän mulla ihan oikeasti on kaikki tuo listaamani kokemus ja asiantuntemus! En ole tempaissut niitä tyhjästä tähän hakemukseen, vaan minähän ihan oikeasti tiedän, miten tätä työtä tehdään!

Se tuntui aikamoiselta valaistumiselta. Niin sanottu huijarisyndrooma saa meistä monet tuntemaan, että kohdallemme osuneet mahdollisuudet ovat olleet vahinkoja, että oikeasti olemme täysin paskoja ja pian kaikki huomaavat sen. Tällainen ajattelu tekee valtavasti vahinkoa itsetunnolle ja yleiselle jaksamiselle. Itsensä huijariksi kokeva ihminen jättää myös usein hakematta kiinnostavaan työpaikkaan tai vaativampiin tehtäviin eikä ikinä ainakaan kehtaa pyytää lisää liksaa.

Ja kyllä, itseäni ja osaamistani vähätellessäni olen syyllistynyt kaikkiin näihin asioihin.

Oman ammattitaidon jatkuva epäily ja vähättely on siis kaikkea muuta kuin voimauttavaa. Näenkin huijarisyndroomasta eroon pyrkimisen ja oman asiantuntijuuden tunnistamisen feministisenä projektina, jossa pyritään löytämään oma ammatillinen itsetunto – joka muuten heijastuu urakehityksen lisäksi myös henkilökohtaiseen elämään. Niinpä uraoivallukseni ja samalla ammatillinen tavoitteeni on oppia ottamaan tilaa omalla alallani ammattilaisena muiden joukossa, opetella sanomaan ilman disclaimereita ja ilman omien taitojen dumaamista: kyllä, tämän mä osaan.

 

 

jatka lukemista:
kun suorittamisstressi syö parisuhdetta
miksi kannatan sukupuolikiintiöitä
feministinen uudenvuodenlupaus: teen enemmän itse
 

 

seuraa blogia myös Facebookissa ja Bloglovinissa.

Kommentoi